

Haapavetinen Jere Aakko, 22, sanoo kasvaneensa järeiden koneiden ympärillä.
”Olen pikkupojasta lähtien pyörinyt siellä missä muutkin konemiehet. Heti kun opin kävelemään, isä otti minut apupojakseen. Rehellisesti sanottuna kasvualustanani toimivat metsä, maantie ja traktorinhytti”, Aakko summaa hymyillen.
Aakko on kolmannen polven koneyrittäjä.
”Pikkupoikana saatu kipinä ei ottanut sammuakseen, joten yläkoulun viimeisellä luokalla oli selvää, että tie vie Kannuksen metsäkouluun. Opiskelu jäi käytännössä puoleen vuoteen ja hyvin teoriapainotteiseksi, sillä käytännön puolelta oli jo useamman vuoden kokemus. Niinpä sain käteeni oppisopimuspaperit, lähdin kotiin ja suoritin tarvittavat harjoittelujaksot tutun metsäkoneen puikoissa.”

Jere Aakko on ajanut työkoneita valvovan silmän alla pikkupojasta lähtien.
”Heti kun jalat ylsivät polkimille, siirtelin kalustoa pihamaalla. Olihan se mieltä ylentävä tunne, kun sain ajaa koneen lavetille. Ensimmäinen ajotuntuma ajokoneeseen oli kahdeksanvuotiaana ja kaksi vuotta myöhemmin nostelin jo muutamia puukourallisia. Siinä tunsi pikkumies itsensä isoksi”, Jere muistelee naureskellen.
Kipinä alalle oli niin voimakas, että Jere aloitti hakkuuhommat 14-vuotiaana. Aluksi vakinaisena kesätyöntekijänä, myöhemmin itsenäisenä urakoitsijana. Täytettyään 18, Jerestä tuli perheyrityksen osaomistaja ja päätoiminen motokuski.
”Ostin serkkuni Ville Lehtosen kanssa sedän osuuden puoliksi. Näin varmistimme, että hommat jatkuvat myös tulevaisuudessa.”
Aakko on kiitollinen saamastaan mahdollisuudesta, sillä harvalla hänen ikäisellään on mahdollisuus istua valmiiseen ja ennen kaikkea hyvin katettuun pöytään.
”Korkotaso sekä kohonneet kustannukset pitävät huolen, että koneurakointia on vaikea aloittaa puhtaalta pöydältä. Varsinkin metsäpuolella investoinnit ovat isoja, yleensä miljoonaluokkaa”, Jere tietää kertoa.
Kahdeksan vuoden kokemuspohjalla, joista neljä yrittäjänä, Jere Aakko on ehtinyt nähdä myös alan haasteet.
”Hakkuuhommia riittää, mutta metsäalaa riivaa kuljettajapula. Onneksi koulutukseen on tulossa muutoksia, joista merkittävimpiin lukeutuvat pääsykokeet.”
Tämä ei Aakon mukaan kuitenkaan riitä.
”Myös työllistämistä tulisi helpottaa, sillä kustannussyistä hyviäkin kuskeja jää palkkaamatta. Sama nihkeys näkyy myös työharjoittelupuolella. Harjoittelupaikat ovat harvassa, sillä harvan koneyrittäjän lompakko kestää harjoittelukauden laihaa tulosta.”
"Harjoittelupaikat ovat harvassa, sillä harvan koneyrittäjän lompakko kestää harjoittelukauden laihaa tulosta"

Kokemuksesta Aakko tietää, että hyvälläkin kuljettajakanditaatilla alkaa tulosta syntymään vasta ajan päästä. Toiset oppivat niksit nopeammin, mutta toiset omaksuvat hommat vasta vuosien päästä. Niinpä olisi kohtuullista, että yrittäjä saisi työharjoittelijan palkkaamiseksi rahallista tukea.
Puolivaloilla on turha rämpiä. Kolmannen polven koneyrittäjä tietää, että pärjäämisen edellytyksenä ovat myös yrittäjän omat voimavarat.
”Sen olen kahdelta edelliseltä sukupolvelta oppinut, että asenne työhön on pidettävä hyvänä, laatu korkealla ja konekanta kunnossa. Yrittäjänä pitää asettaa myös omat tavoitteet. Omalta osaltani olen luvannut, että tulevaisuus rakentuu jatkossakin menneisyyden jäljille. Yritystä kehitetään ja kehityksen kulkuun vastataan, sillä jos pyörät pysähtyvät, pysähtyy myös kehittyminen.”
Kokeneen konemiehen viisauksia ei voita mikään, mutta jos joukkoon sujauttaa myös tuoreita ajatuksia, niin tämä yhdistelmä vauhdittaa myös pärjäämistä.
Perheyritystä kipparoidaan edelleen kahden sukupolven voimin, mistä Aakko on iloinen.
”Olemme hyvin etuoikeutettuja, kun saatavilla on useamman sukupolven tietotaito. Aika juoksee kuitenkin eteenpäin, joten koneurakointi, mukaan lukien metsäala tarvitsee myös uusia näkemyksiä. Kokeneen konemiehen viisauksia ei voita mikään, mutta jos joukkoon sujauttaa myös tuoreita ajatuksia, niin tämä yhdistelmä vauhdittaa myös pärjäämistä.”
Koneurakointi Aakko Oy:n päätoimiala on metsäkoneurakointi. Pieni siivu liikevaihdosta tulee myös maatalousurakoinnista sekä kaivinkone- ja maanrakennustöistä.
”Tämä varmistaa, että töitä riittää ympäri vuoden. Oman työn osuus on puristettu kuitenkin äärimmilleen, sillä vastaamme myös leimikoiden talvikunnossapidosta. Tiet on pidettävä auki, jotta puu jatkaa kulkuaan.”
Haapavesi
Koneurakointia kolmannessa polvessa
Perustettu 1950-luvulla
Päätoimiala metsäkoneurakointi
Hakkuukoneita 1, ajokoneita 2
Perheyritys, jossa on 4 työntekijää
Osaomistaja Jere Aakko