• Kempeleläinen konemyyjä Haka Center hakeutui konkurssiin

    Kempeleläinen yritys ehti olla toiminnassa 38 vuotta.
    Toimitusjohtaja Kalle Piirainen kiittää yrityksen työntekijöitä ja yhteistyökumppaneita.
    Toimitusjohtaja Kalle Piirainen kiittää yrityksen työntekijöitä ja yhteistyökumppaneita. Kuva: Arto Takalampi
    Koneet ja autot|Maatalouskoneet
    21.2.202610:33
    Anniina Jokinen

    Maa- ja metsätalouskoneita ja -tarvikkeita myyvä Haka Center jätti perjantaina 20.2.2026 konkurssihakemuksen Oulun käräjäoikeuteen. Yhtiö kertoo asiasta Facebook-sivuillaan.

    Haka Center hakeutui joulukuussa yrityssaneeraukseen, mutta hakemusta ei hyväksytty. Yritystä haettiin konkurssiin myös jo aiemmin syksyllä, mutta konkurssihakemus peruttiin.

    Kempeleläinen yritys ehti olla toiminnassa 38 vuotta.

    ”Kaksi vuotta on ollut raskasta aikaa ja taistelua isoja voimia vastaan. Emme löytäneet ratkaisua, jolla olisimme voineet jatkaa liiketoimintaa. Olemme pyrkineet hoitamaan asiat valmiiksi asiakkaiden suuntaan, kenelläkään ei ole konetta maksettuna saamatta, joten siltä osin on hyvä tilanne”, toimitusjohtaja Kalle Piirainen sanoo Facebook-julkaisussa.

    Hän kuvailee Suomen tilannetta todella huolestuttavaksi.

    ”Näkyykö vielä loppua tälle heikolle ajanjaksolle? Meidän kaltaiset pk-yritykset alkavat olemaan aika lainsuojattoman roolissa, bisnesmaailmassa isot yhtiöt jyrää ja tekee pienemmille mitä haluavat.”

    Piirainen kertoo nauttineensa Haka Centerin kolmantena yrittäjänä toimimisesta ja toivoo pk-yritysten kehittämiseen ja rahoittamiseen kiireesti uusia ratkaisuja.

    ”Meillä on Haka Centerissä ollut kolme tukijalkaa toiminnassa: konekauppa, varaosakauppa ja korjaamo. Tämä oli alkuun varsin toimiva malli, mutta olisi pitänyt olla kykyä ja uskallusta tehdä muutoksia huomattavan paljon aiemmin, kun kuitenkin huomasimme maatalouden kehityssuunnan”, Piirainen pohtii.

    Piirainen kiittää Facebook-julkaisussa kaikkia yrityksen työntekijöitä, yhteistyökumppaneita ja sidosryhmiä.

    Juttua päivitetty 21.1.2026 kello 12.06. Lisätty Kalle Piiraisen kommentteja.

    Lisää aiheesta
    • Toimitusjohtaja Kalle Piiraisen mukaan konekauppaa tullaan joka tapauksessa jatkamaan.

      Maatalouskoneet | Haka Center on hakeutunut yrityssaneeraukseen

      Tilaajalle
    • HakaCenter esitteli KoneAgria 2023 uutuutena Lacotecin murskeviljamyllyä. Arkistokuva.

      Koneet ja kulkuneuvot | Kempeleläistä konemyyjää Haka Centeriä haetaan konkurssiin

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Haka Center
    konkurssi
    Kempele
    pk-yritys
    maatalouskoneet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    HankkijaTechnicassa uutuuskoneita esiteltiin maahantuontivaraston tiloissa. Edellisenä iltana esittelyt olivat näyttävästi toteutetut, savun ja värivalojen loisteessa.

    Koneviesti | Turun HankkijaTechnica -tapahtumassa esiteltiin koneuutuuksia

  • Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Massey Fergusonin 8S.305 Turun Konekeskuksen myyntipisteessä edustaa nykyistä MF-uutuusmallistoa.

    Koneviesti | Turun Konekeskus ja Massey Ferguson yhteistyössä jo 10 vuotta