• Tältä näyttää uusi sähkö-Volvo – sisustaan saa taas nahkaa ja puuta

    Uutuus kulkee pidemmälle ja lataa nopeammin kuin yksikään aikaisempi sähköinen Volvo.
    Uusi ES90 kulkee jopa 700 kilometriä yhdellä latauksella.
    Uusi ES90 kulkee jopa 700 kilometriä yhdellä latauksella. Kuva: Volvo
    Koneet ja autot|Autot
    5.3.202512:10
    Jarmo Palokallio

    Volvon uusi ES90 on valmistajan tehokkain, nopeiten latautuva ja pisimmän toimintamatkan antava sähköauto. Se nostaa myös ohjelmistot ja niiden päivitettävyyden uudelle tasolle.

    ”ES90 on yksi lippulaivamalleistamme ja se vahvistaa asemaamme tietokonelaskentaa hyödyntävien ohjelmistopohjaisten autojen edelläkävijänä”, sanoo Volvon pääjohtaja Jim Rowan.

    Volvo ES90 harppaa uuteen aikaan tietotekniikassa. Auto on rakennettu niin, että sen ohjelmistoja ja ominaisuuksia voi päivittää vuosien varrella.

    Auton tietokoneet ovat huipputehokkaita. Niissä on kahdeksan kertaa aiempaa enemmän vääntöä. Ne ohjaavat akunhallinnan lisäksi tekoälypohjaisia aktiivisia turvallisuusominaisuuksia ja auton lukuisia antureita.

    Turvallisuuteen liittyen autossa on LiDarin lisäksi viisi tutkaa, kahdeksan kameraa, 12 ultraäänianturia ja edistyksellinen ajajaa seuraava ja ymmärtävä järjestelmä.

    Järjestelmät havaitsevat esteitä myös pimeällä. Ne myös aktivoivat ennakoivia turvallisuustoimintoja, kuten törmäykseneston.

    Auton käyttämä 800 voltin teknologia lisää tehoja, latausnopeutta ja toimintamatkaa.

    Suurempaa jännitettä käyttävä järjestelmä tarkoittaa, että auto tuottaa enemmän tehoa ja toimintamatkaa samalla virralla kuin 400 voltin järjestelmä. Ratkaisu synnyttää vähemmän lämpöä, joten akun voi ladata jopa 350 kilowatilla sähköjärjestelmää ylikuormittamatta.

    Hyvissä olosuhteissa auton toimintamatka kasvaa 300 kilometrillä jo 10 minuutin latauksella. Auton lataus 10:stä 80:een prosenttiin onnistuu 20 minuutin kahvitauolla.

    Sisustaan on tarjolla myös nahkaa. Puupaneelit ovat FSC-sertifioituja.
    Sisustaan on tarjolla myös nahkaa. Puupaneelit ovat FSC-sertifioituja. Kuva: Volvo

    Pakettiin kuuluvat aiempaa kevyemmät sähkömoottorit ja muut komponentit, mikä pienentää auton kokonaispainoa. Tämä kasvattaa osaltaan toimintamatkaa.

    Nelivetoisen 106 kilowattitunnin akulla varustetun auton toimintamatka on 700 kilometriä. Nollasta 100 kilometriin tunnissa se kiihtyy 4 sekunnissa.

    ES90 on tietokonelaskentaa hyödyntävien ohjelmistopohjaisten autojen edelläkävijä.

    Jim Rowan

    Tehokkuuden ja toimintamatkan lisäksi Volvo on panostanut kestävään kehitykseen. Siihen liittyen ES90:ssä on käytetty runsaasti kierrätettyjä ja luonnollisia materiaaleja.

    Alumiinista 29, teräksestä vajaa viidennes ja muoveista 16 prosenttia on kierrätettyjä. Sisustaan on tarjolla esimerkiksi suomalaisesta ja ruotsalaisesta sellusta valmistettuja materiaaleja.

    Myös aito nahka on palannut Volvon istuinvaihtoehtoihin. Puupaneelit on valmistettu FSC-sertifioidusta puusta.

    ES90:n mukana toimitetaan myös akkupassi. Se perustuu lohkoketjuteknologiaan, jonka avulla voidaan jäljittää raaka-aineita. Passi kertoo, mistä akussa käytetty litium, koboltti, nikkeli ja grafiitti ovat peräisin.

    Takaluukku on suuri ja leveä.
    Takaluukku on suuri ja leveä. 

    Auton muotoilu on sulavaa. Valmistaja lupaa, että auto on yksi sen hiljaisimmista. Neljän vyöhykkeen ilmastointijärjestelmä sisältää kehittyneen ilmanpuhdistimen, joka on sertifioitu astma- ja allergiaystävälliseksi.

    Peräkontti vetää laskutavasta riippuen 424 tai 495 litraa. Vetokykyä auton tehoversiolla on 2 000 kiloa.

    ES90:n alkaen hinta on 76 350 euroa. Ensimmäiset autot saapuvat Suomeen loppuvuodesta.

    Lisää aiheesta
    • Volvo luopui dieselmoottorilla varustettujen henkilöautojen valmistuksesta.

      Autot | Yksi aikakausi päättyi: viimeinen diesel-Volvo putkahti ruotsalaiselta autotehtaalta

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Koneviesti | 25-tonnin kokoluokan kaivinkoneet vertailussa – testit toivat koneista yllättäviä seikkoja esille

    • 7

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla