Voiteluöljyn sisällöstä lähes kolmannes voi olla lisäaineita

Selitykseksi merkkien omille voiteluaineille annetaan lisäaineet, joita kyseinen merkki ehdottomasti tarvitsee. Ennen lisäaineisiin perehtymistä on selvitettävä pari asiaa, jotka määrittävät öljyjen sopivuuden kuhunkin käyttökohteeseen.

Vanhin meillä yhä käytössä oleva määritelmä lienee SAE-luokitus (SocietyAutomotive engineers ). Se määrittää pelkästään moottori- ja vaihteistoöljyjen viskositeetin eli juoksevuuden eri lämpötiloissa. Esimerkiksi 0W-40 öljy on juoksevaa vielä yli 30 asteen pakkasessa, mutta jo 20W-40 alkaa olla koko lailla kankeaa kyseisessä lämpötilassa. Mitä pienempi numero W:n edessä, sitä parempi juoksevuus öljyllä on pakkasessa.

Moottorien ja voimansiirtojen kehittymisen myötä laatuluokitusta haluttiin tarkentaa. Euroopan autovalmistajien yhdistyksen ACEA-luokitus (Association des Constructeurs Européens d'Automobiles) jaetaan neljään pääryhmään moottorityypin ja käyttökohteen mukaan. A on bensiini, B henkilöautodiesel, C yhteensopiva katalysaattori/hiukkassuodattimen kanssa sekä E raskaan kaluston öljy.

API SN purkin kyljessä kertoo, että öljy on tarkoitettu vanhempiin, ennen vuotta 2020 valmistettuihin bensiinimoottoreihin. Kuvasymboli vielä vahvistaa vanhojen Harley Davidsonien pitävän tästä öljystä. Kuva: Visa Vilkuna

Amerikkalainen API-luokitus (American Petroleum Institute) määrittelee öljyn ominaisuuksia pääpiirteissään samalla tavalla, ehkä hieman ACEA:aa lievemmin kriteerein.

Tänä päivänä myytävän voiteluöljyn sisällöstä 10-30 prosenttia on erilaisia lisäaineita. Yksi yleisimmin käytetyistä lisäainesta lienee kitkaa ja kulumista vähentävä molybdeenidisulfidi (MoS2). Sitä jalostetaan luonnossa esiintyvästä molybdeniitti-mineraalista.

Öljyjen saostumisen ehkäisyyn ja moottorin puhtaana pysymisen varmistamiseksi käytetään pinta-aktiivisia tensidejä. Jos öljynvaihtoa venytetään liian kauan, öljyn tensidit voivat vähetä ja saostumien määrä kasvaa.

Öljyyn lisätyt rikki- tai fosforiyhdisteet estävät suuren paineen tai kuormituksen myötä vaarana olevaa hitsautumista. Lisäaineena olevat polymeerit puolestaan tasoittavat öljyn viskositeetin muutosta lämpötilojen vaihteluissa. Luonnollisia polymeerejä ovat esimerkiksi tärkkelys, selluloosa ja kautsu. Nykyään lisäaineina käytetään enimmäkseen synteettisiä polymeereja, kuten polyeteeniä ja polypropeenia.

API GL 5 on järeiden hammaspyörien voiteluun tarkoitettu öljy, jossa on suurpaine- ja kulumissuojausominaisuudet. API:n perässä oleva MIL-alkuinen koodi on USA:n armeijan luokitusjärjestelmä. Kuva: Visa Vilkuna

Agco Suomen toimintojen tuotekehityksessä työskentelevä Ville Suihkonen toteaa, että voiteluaineen on täytettävä tietyt tekniset määrittelyt, sisältäen testejä sekä laboratoriossa että käytännössä. Tähän päästään erityyppisillä lisäaineilla.

Ajoneuvovalmistajalle lisäaineiden määrittely ei ole tärkeää. Erillisiä valmiiseen voiteluaineeseen lisättäviä lisäaineita Suihkonen pitää tarpeettomina, joissain tapauksessa jopa toiminnallisen riskin aiheuttavina.

Ettei vertailu menisi liian helpoksi käytössä on useita luokituksia. Esimerkiksi ISO VG 32 on sama kuin API GL 5. Mutta pienet kuvat kaivinkoneesta ja traktorista opastavat oikeille jäljille. Kuva: Visa Vilkuna

Ponssen huoltopäällikkö Pertti Rönkkö kertoo, että konevalmistajat ovat lisäaineiden osalta pitkälle öljyntoimittajien tarjonnan varassa. Öljyä kehittävät ja markkinoivat yhtiöt tarjoavat konetehtaille lisäaineistettuja uutuuksiaan, joilla etenkin hydrauliikassa pyritään parempaan komponenttien, tiivisteiden ja letkujen kestävyyteen sekä viskositeetin pysyvyyteen ja leikkautumisen estämiseen.

Konevalmistajat ottavat näitä uutuuksia testikäyttöön ja huolellisen testauksen jälkeen joko ottavat ne käyttöön tai eivät. Rönkön mukaan joskus voidaan kuitenkin esittää toivomuksia öljyntoimittajille esimerkiksi kitkalukkojen ja jarrumateriaalien vaatimista lisäaineista.

Pitkään Agco Powerin moottoritehtaan tuotekehitysjohtajana toiminut Manu Ylivakeri on samoilla linjoilla Rönkön kanssa. Öljy-yhtiöt tarjoavat öljyjä moottori- ja vaihteistotehtaille, jotka valitsevat parhaiksi katsomansa aineet testauksen jälkeen suosituslistalleen.

Ylivakeri muistuttaa, että halvimmat öljyt eivät useinkaan ole parhaita. Säästäminen halpoja öljyjä käyttämällä tulee pitkä päälle kalliiksi.

Konevalmistajien suosituksia kannattaa noudattaa, sillä moottoreiden tehotasot ovat vuosien saatossa nousseet merkittävästi. Vielä parikymmentä vuotta sitten huippuöljynä pidetty voiteluaine ei enää vastaa tämän päivän vaatimuksia.