Kuljetusalan näkymät ovat paranemaan päin. Uhkaksi on noussut polttoaineiden kallistuminen, mikä heikentää kannattavuutta.
”Kustannusten nousu kasvattaa euromääräistä liikevaihtoa, mutta nakertaa samalla kuljetusyritysten kannattavuutta. Polttoaineen hinnan nousu osuu kuljetusyrityksiin rajusti”, toteaa SKAL:n puheenjohtaja Jari Välikangas tiedotteessa.
”Polttoaineen hinnan nousu osuu kuljetusyrityksiin rajusti.”
Välikankaan mukaan kuljetusyritykset odottavat kuljetusmäärien lisääntyvän loppuvuoden aikana. Siihen liittyen yritykset suunnittelevat kaluston ja henkilöstön lisäämistä.
Toisaalta dieselin kallistuminen syö yritysten tulosta. SKAL:n teettämän kyselyn mukaan yritysten kannattavuus onkin jäämässä pitkän aikavälin keskiarvoa heikommaksi.
SKAL pitää dieselin hinnan nousua poikkeuksellisen suurena. Diesel on Suomessa tällä hetkellä EU-maiden kalleinta ja jopa 57 senttiä litralta Ruotsia kalliimpaa.
SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujalan mukaan vaarana on, että korkea energian hinta tukahduttaa juuri käynnistyneen kasvun.
”Kuljetusyritysten pitäisi pystyä käyttämään lisääntyvä työ kannattavan liiketoiminnan ja investointien vahvistamiseen kasvaneiden polttoainekustannusten kattamisen sijaan”, Kujala sanoo.
SKAL vaatii valtiolta toimia kustannusten alentamiseksi. Järjestö esittää jakeluvelvoitteen ja polttoaineveron alentamista sekä polttoainetukea kuljetusyrityksille. Lisäksi se haluaa vauhdittaa ammattidieselin käyttöönottoa.
Pidemmällä aikavälillä järjestö painottaa myös vaihtoehtoisten käyttövoimien kehittämistä ja fossiilisesta energiasta riippuvuuden vähentämistä. Tavoitteena olisi parantaa alan kestävyyttä tulevien energiakriisien varalta.