• Sähköauto on sittenkin ekoteko, mutta hiilisähkö-Saksassa ero polttomoottoriautoon on kapea

    Tuoreen raportin mukaan sähköauto EU:ssa aiheuttaa 50 prosenttia vähemmän päästöjä polttomoottoriautoon verrattuna 150 000 kilometrin ajolla.
    Kuva: Jukka Pasonen
    Koneet ja autot
    25.2.201807:00
    Henrik Hohteri

    Sähköautot tuottavat Euroopassa koko elinkaari huomioiden vähemmän päästöjä kuin polttomoottorilla varustetut autot, selviää tuoreesta ICCT:n tutkimuksesta.

    Tyypilliseen polttomoottoriautoon verrattuna sähköauto puolittaa kokonaispäästöt EU:n keskimääräisissä oloissa. Päästöt ovat vielä silloinkin 30 prosenttia matalammat, kun verrataan sähköautoa kaikkein vähäpäästöisimpiin polttomoottoriautoihin.

    Eri maiden sähköntuotantotavat vaikuttavat suuresti päästöihin. Runsaasti hiilisähköä tuottavassa Saksassa ero polttomoottoriauton ja sähköauton päästöjen välillä on pieni. Vastaavasti Norjassa ja Ranskassa sähköauton vähäpäästöisyys korostuu, sillä näissä maissa sähköntuotannon päästöt ovat matalat.

    Ladattavat hybridiautot suoriutuvat päästövertailussa lähes yhtä hyvin kuin sähköautot – kunhan sähkömoottorilla ajetaan paljon. Se edellyttää, että autolle on enemmän käyttöä lyhyillä kuin pitkillä matkoilla.

    Sähköauton ja akun valmistus aiheuttavat merkittävän osuuden sähköauton päästöistä. Silti sähköauto kirii päästöissä polttomoottoriauton rinnalle jo muutamassa vuodessa.

    Tulevaisuudessa sähköautojen ekotaseen voi olettaa parantuvan entisestään. Taustalla on sähköntuotannon päästöjen väheneminen, akkujen tehostuminen ja akkujen kierrätyksen kehittyminen. Myös akkuvalmistuksen siirtyminen puhtaan sähkön maihin jouduttaisi päästöjen vähenemistä.

    Akkujen jälkikäyttökin olisi mahdollista. Sähköauton akku menee vaihtoon, kun alkuperäisestä latauskapasiteetista on jäljellä 75–80 prosenttia. Käytetyt akut voisi kuitenkin valjastaa tämänkin jälkeen vielä 10 vuodeksi osaksi sähköverkkoa varavoimaksi kuormituspiikkejä tasoittamaan.

    ICCT:n raportti suosittelee, että sähköautojen yleistymistä kannattaisi jouduttaa jo nyt, eikä odottaa esimerkiksi sähköntuotannon päästöjen alenemista tulevaisuudessa.

    ICCT on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tavoitteena on parantaa liikenteen ympäristö- ja energiatehokkuutta ja tuottaa riippumatonta tutkimustietoa päätöksentekijöiden tueksi.

    Tarkastelun oletuksena oli, että autoilla ajetaan 150 000 kilometriä.

    Tavallisen auton oletettiin tuottavan 120 grammaa hiilidioksidia kilometriä kohti. Vähäpäästöisintä polttomoottoriautoa edusti vuoden 2017 Peugeot 208 1.6 BlueHDi Active 5dr. Sähköautojen päästöissä mittatikun virkaa toimitti vuoden 2017 Nissan Leaf 30 kWh akulla.

    ICCT:n vertailussa ei kuitenkaan huomioitu biopolttoaineiden käyttöä polttomoottoriautoissa.

    Suomessa Öljy- ja biopolttoaineala ry on huomauttanut, että uusiutuvalla dieselillä kulkeva auto saastuttaa sähköautoa vähemmän.

    ICCT:n raportti (pdf)

    Lue myös:

    Öljyala: Dieselauto kulkee sähköautoa puhtaammin

    VTT: Sähköauton syntinä valmistuksen päästöt – ympäristövoittajaa on vaikea valita

    Artikkelin aiheet
    sähköauto
    päästöt
    ICCT
    akut
    sähköntuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti