

Suomussalmen toissakesäisestä raakkukohusta on vaikea löytää mitään myönteistä, mutta ruotsalainen pienmetsäkoneiden valmistaja Malwa uskoo tapauksen kasvattaneen kiinnostusta keveisiin metsäkoneisiin.
”Asia oli niin iso uutinen Ruotsissa ja myös metsäalan ammattijulkaisujen ulkopuolella, että se suuntasi väistämättä kiinnostusta puunkorjuuseen ja siinä käytettävään kalustoon”, aluepäällikkö Samuel Östling Malvalta sanoo.
”Aina kun keskustellaan puunkorjuun vaikutuksista ympäristöön, se palvelee meitä.”
Malwan koneiden myynti Ruotsissa on kasvanut vuoden aikana kaksinkertaiseksi. Vaikka pienmetsäkoneiden kauppa on länsinaapurissa ollut nosteessa viime vuosina ilman raakkukohuakin, uskoo Östling keskustelun uhanalaisten jokihelmisimpukoiden elinympäristön hetkellisestä tuhoutumisesta osaltaan vaikuttaneen kevyttä puunkorjuukalustoa suosivasti.
”Aina kun keskustellaan puunkorjuun vaikutuksista ympäristöön, se palvelee meitä”, sanoo pienmetsäkonevalmistajan edustaja.
Tampereen KoneAgria-näyttelyyn Malwa oli tuonut kaksi konetta. Pienempi, 5,7 tonnia painava 560-5 Combi soveltuu tilanteen mukaan hakkuukoneeksi tai ajokoneeksi. Se oli varustettu telakenkien päälle asennetulla, polyuretaanimuovista valmistetulla levennyspalalla. Vastaavasta materiaalista valmistettuja telasuojia käytetään panssarivaunuissa estämässä telaa rikkomasta teiden päällystyksiä ja maastovaurioita erityisesti Keski-Euroopan tiheästi rakennetussa ympäristössä.
”Telasuoja vähentää ajokonekäytössä maastoon tulevia jälkiä entisestään upottavilla maapohjilla”, koneasiantuntija Antti Mäkiniemi Koneantista sanoo.
Esillä oli myös Malwan uusin moto 980. Kahdeksanpyöräinen, 9,8 tonnia painava kone asettuu samaan sarjaan ensiharvennustyömaille suunnatun nelipyöräisen Sampo HR46:n kanssa. Malwan suurimman mallin leveys on 218 senttiä, mikä mahdollistaa ensiharvennusten tekemisen kapeilla ajourilla.
”Käytännössä kone ei jätä jälkiä juuri lainkaan. Isoja koneita keveämmän puomirakenteen ansiosta polttoaineenkulutus korjattua puukuutiometriä kohden on jopa viidenneksen pienempi kuin isoilla koneilla, mikä näkyy suoraan yrittäjän tilipussissa”, Mäkiniemi sanoo.
Malwa on viidessä vuodessa noussut harvennustyömaille hyvin istuvien pienmetsäkoneiden luokassa markkinajohtajaksi Ruotsissa. Noin puolet yhtiön valmistamista keveistä motoista ja ajokoneista menee vientiin.
Suomessa merkki vahvisti alkuvuodestaan läsnäoloaan, kun Malwan maahantuonti ja jälkimarkkinointi siirtyivät Seinäjoella toimivalle Koneanti oy:lle. Aikaisemmin konetta edustanut mikkeliläinen ZertiForest Oy jatkaa Itä-Suomessa Malwan myyntiä ja huoltotoimintoja.