• minun autoni Mosse kulkikahdella pyörällä

    Koneet ja autot
    30.1.201215:00
    TIMO SAARINEN

    Olin 70-luvun lopulla Union -huoltoaseman kahviossa, kun tuttu kaveri tuli juttelemaan pöytäämme, että ostaisinko häneltä Moskvits Elite 1300 auton.

    Kaveri oli ajellut Mossella Joutsasta Hartolaan oikaisten jotain metsäautotietä ja autosta oli moottori rikkoutunut. Se oli jäänyt tienposkeen ja omistaja halusi siitä eroon.

    Sovimme kaupasta siinä kahvipöydässä, vaikka en nähnyt autoa. Auton noutoa hidasti se, että akku oli kelvannut varkaille, yksi rengas oli tyhjennetty ja varapyörä oli varastettu.

    Tarkemmin tutkailtuani ostostani osoittautui, että moottorivika oli tyhjentyneen bensatankin syytä.

    Ajelin Mossella jokusen kuukauden, lämmin autohan se oli ja suhteellisen varmasti lähti käyntiinkin.

    Talvella erään mäen alla oli moottorikelkka ja latuhöylä jäänyt kiinni aurausvalliin. Jouduin väistämään viime hetkellä, mutta Mossen eturengas tapasi siihen latuhöylään ja töytäisy heitti Mossen kahdelle pyörälle.

    Niin hurjaa kyytiä en ole saanut kelvon ikinä, luulin sen menevän katolleen, mutta taiteilin kahdella pyörällä muutaman kymmenen metriä päätyen takaisin pyörilleen ja sitten lumipenkkaan.

    Saimme Mossen pois hangesta, mutta hinaamalla siitä oli pakko kotiutua, niin paljon oli lunta moottorin ympärillä, ettei se suostunut käynnistymään. Ainoa kerta minun omistukseni aikana.

    Suurempia vaurioita Mosseni ei kärsinyt, mutta en sillä enää juuri ajanut ja sitten eräs metsäkoneurakoitsija halusi ostaa sen pojalleen työmatkoja varten, luovuin sovinnolla siitä.

    TIMO SAARINEN

    HARTOLA

    MT:n ”Minun autoni” -palstalla esitellään autoja, jotka ovat jääneet mieleen. Lukijat voivat lähettää napakoita autotarinoitaan (mielellään kuvan kanssa) osoitteeseen: Maaseudun Tulevaisuus / ”Minun autoni”, Pl 440, 00101 Helsinki tai sähköpostilla jarmo.palokallio@maaseuduntulevaisuus.fi Julkaistuista kirjoituksista maksamme 100 euron palkkion.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Moskvits Elite 1300
    autot
    autotarina
    1970-luku
    Hartola
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Koneviesti | 25-tonnin kokoluokan kaivinkoneet vertailussa – testit toivat koneista yllättäviä seikkoja esille

    • 7

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle