• Allis-Chalmers 8550 -traktorilla on painoa 12 tonnia – keräilijän haaviin päätyi harvinainen runko-ohjattu versio alkuperäisellä moottorilla

    Koneviestin Maailman traktoreita -juttusarjassa esitellään hollantilaisen valokuvaajan Marcus Pasveerin kuvaamia traktoreita. Tällä kertaa vuorossa on runko-ohjattu Allis-Chalmers 8550 -traktori, joka löytyy yhdysvaltailaisen Bryon Zellerin tilalla.
    Iowalainen Bryon Zeller hankki kokoelmaansa kauan himoitsemansa Allis-Chalmers 8550 -traktorin pelkkien kuvien perusteella.
    Iowalainen Bryon Zeller hankki kokoelmaansa kauan himoitsemansa Allis-Chalmers 8550 -traktorin pelkkien kuvien perusteella.  Kuva: Marcus Pasveer
    Koneet ja autot|Traktorit
    26.11.202310:00
    Marcus Pasveer

    Iowalaisen Zellerin tilalla traktorin värinä on ollut aina oranssi. Isoisän ja isän jalanjäljissä myös Bryon Zeller on päätynyt Allis-Chalmersin traktoreihin. Bryon tiesi jo pienestä haluavansa elättää itsensä maanviljelyllä. Heti koulun päättämisen jälkeen vuonna 1976 hän hankki ensimmäisen oman traktorinsa, joka oli malliltaan WC – Allis-Chalmers tietenkin. Siitä lähtien hän alkoi metsästää oransseja traktoreita aktiivisesti.

    Tuohon aikaan vanhentuneita traktoreita pidettiin romuina, mutta Bryon piti niitä arvokkaana lisänä kasvavaan kokoelmaansa. Bryon pelastikin useita traktoreita sulatolta. Nykypäivänä Bryonin ladot ovat täynnä oransseja traktoreita. Kokoelmasta puuttui pitkään yksi malli, joka on tietenkin pääkuvan 8550.

    Bryon etsi traktoria intensiivisesti viiden vuoden ajan eikä tehtävä ollut helppo, sikkä mallia 8550 valmistettiin vain reilut 2 000 kappaletta. Vaikka traktoria myytiin maailmanlaajuisesti, suurin osa traktoreista päätyi USAn keskilänteen koviin maanmuokkaustöihin maissi- ja soijatiloille. Osa traktoreista on jo romutettu ja monen vielä olemassa olevan traktorin alkuperäinen Allis-Chalmers -moottori on korvattu Cumminsin tai Caterpillarin moottorilla, sillä alkuperäisen moottorin varaosien saanti on käynyt aina vain vaikeammaksi.

    Zeller päätti, että hänelle kelpaa vain alkuperäisellä moottorilla varustettu 8550. Kesällä 2017 Bryonia onnisti. Nebraskassa pulpahti myyntiin erittäin hyväkuntoisen näköinen alkuperäiskuntoinen traktori, joka ostettiin pikapikaa pelkkien kuvien perusteella. Ostosta ei tarvinnut katua, sillä traktori osoittautui olevan jopa odotettua paremmassa kunnossa. Edellinen omistaja oli pitänyt traktorista hyvää huolta 20-vuotisen omistuksensa aikana.

    Vuosimallin 1978 runko-ohjattu traktori painaa 12 tonnia. Moottorina on 305-hevosvoimainen, 12-litrainen kuusisylinterinen kaksoisahdettu Allis-Chalmers 6120T -moottori. Vaihteistona on 20x4-nopeuksinen Allis-Chalmersin valmistama powershift-vaihteisto. Traktorin huippunopeus 30 km/h.

    Traktorin tuntimittari osoittaa vain 3 400 tunnin lukemaa, mikä ei todennäköisesti pidä paikkansa. Oletettavasti tunteja on reilusti enemmän, mittari on saattanut pyörähtää ympäri useammankin kerran. Myöskään alkuperäinen oranssi väri on haalistunut, mutta Bryon pitää traktorin säilyneestä alkuperäiskunnosta, eikä aio maalata traktoria uudelleen.

    Lue Koneviestin nettisivuilta, millainen ohjaamo ja varustus isosta traktorista löytyy sekä Allis-Chalmers-traktoreiden historiasta!

    Suomennos: Tapio Vesterinen

    Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat artikkelit:

    Runko-ohjatut Acremaster-traktorit nousivat suosioon Australian takamailla − merkillä on yhteistä historiaa myös Internationalin kanssa

    Eteläafrikkalainen ACO-traktorimerkki syntyi, kun paikallinen viljelijä ei löytänyt markkinoilta sopivaa vaihtoehtoa − tavoitteena oli luoda tuhoutumaton traktori

    Allis-Chalmers ED-40 -traktori oli huonomaineinen brittiversio – traktorissa oli omaperäinen näkemys kaksoiskytkimestä

    Artikkelin aiheet
    Allis-Chalmers 8550
    traktori
    keräily
    maanviljely
    Allis-Chalmers
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Crystalien vähäisiksi korvaajiksi vuonna 1992 esitellyn neljän traktorin UR 3 -malliston jatkoksi saatiin 90-luvun lopulla Forterra-Zetorit. Tekniikka oli Crystal-malleihin verrattuna jo eri planeetalta, mutta mitään suurtraktoreita ne eivät olleet. Jykevin kuutos-Forterra kehitti vajaat 120 hv. Nelisylinterinen 10641 sijoittui 105 hevosvoimallaan malliston keskivaiheille.

    Koneviesti | Zetor 80 vuotta: Traktori, joka rakennettiin puolen vuoden määräajassa

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen

  • Fendt Favorit 612 LSA -traktoria valmistettiin vuosina 1984–93 Baijerissa, Länsi-Saksassa.

    Koneviesti | Fendt Favorit 612 LSA -traktori erottui kilpailijoistaan hinnalla ja tekniikalla

    Tilaajalle