• Kelkkasafariin perehdyttäminen

    Koneet ja autot
    2.1.201315:00
    MT toimitus

    Moottorikelkkasafarille osallistuja tarvitsee kunnon perehdytyksen. Tuoreen selvityksen mukaan siinä on parantamisen varaa.

    Kuntien terveystarkastajat tekivät viime vuoden kevättalvella 32 tarkastusta safareilla pääosin Lapissa ja muualla Pohjois-Suomessa. Tarkastajat kirjasivat lähes sata toimenpidettä, joilla turvallisuutta pystytään kohteissa edelleen parantamaan.

    Kolmessatoista tapausta vaatii nopeita toimenpiteitä. Siksi parannuksille asetettiin määräaika.

    Moottorikelkkapalveluita tarjoavan pitää perehdyttää asiakkaansa ennen ajoa muun muassa oikeaan ajoasentoon, hallintalaitteisiin, käsimerkkeihin, turvaväliin ja kaasun käyttöön.

    Tukesin suositus on, että asioiden perehdyttämisessä käytetään apuna kirjallista perehdytyslistaa, jonka osallistuja ja palveluntarjoaja allekirjoittavat perehdytyksen lopuksi.

    ”Joillakin palveluntarjoajilla perehdytys jäi suullisen varmistuksen varaan eikä perehdytyksessä käsitelty esimerkiksi hätätilanteessa toimimista”, ylitarkastaja Kaarina Kärnä Tukesista kertoo.

    Tukes muistuttaa, että moottorikelkkasafaria vetävällä oppaalla tulee olla taito arvioida, onko osallistuja omaksunut safarilla tarvittavat tiedot ja taidot.

    ”Jos vaikuttaa siltä, että osallistuja ei kieli- tai muiden ongelmien vuoksi omaksu perusasioita riittävän hyvin, hänen ei tule osallistua safariin ainakaan kuljettajana.”

    Moottorikelkan ajamiseen vaaditaan vähintään T-luokan ajokortti. Moottorikelkkaa ei saa ajaa alkoholin vaikutuksen alaisena.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    moottorikelkkasafari
    turvallisuus
    perehdytys
    Lapin matkailu
    Tukes
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti