• Paluuliikenne sujuu rauhallisesti – ajokeli heikkenee kohti iltaa

    Ajokeli heikkenee erityisesti maan keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa sekä osissa Etelä-Suomea.
    Joulun paluuliikennettä Lahdenväylällä Helsingissä tapaninpäivänä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Joulun paluuliikennettä Lahdenväylällä Helsingissä tapaninpäivänä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN 
    Koneet ja autot
    26.12.201716:36
    STT

    Joulun paluuliikenne on alkanut ruuhkitta ja rauhallisesti, Tampereen tieliikennekeskuksesta kerrotaan. Liikenteen kuitenkin odotetaan vilkastuvan iltapäivän aikana.

    Tieliikennekeskuksen liikennepäivystäjä Maijastiina Tammisto kertoo, että vaikka ajokeli on ollut paikoittain varsin huono, ei Tieliikennekeskuksen tietoon ole tullut suurempia onnettomuuksia.

    Kolmipäiväinen työviikko tasoittaa liikenteen määrää niin, että se vastaa rauhallisen pyhäpäivän tilannetta, Tammisto sanoo.

    "Seesteiseltä perusliikenteeltä tämä näyttää", Tammisto lisää.

    Kolme ihmistä on viety Ouluun yliopistolliseen sairaalaan Raahessa puoliltapäivin tapahtuneen auto-onnettomuuden takia. Kahden henkilöauton kolari tapahtui kantatie 88:lla Raahen ja Vihannin välillä.

    Raahen suunnasta tullut auto oli poliisin tietojen mukaan lähtenyt heittelehtimään ja törmännyt vastaantulevan henkilöauton keulaan kylki edellä. Heittelehtimään lähteneen auton matkustaja oli lentänyt törmäyksessä tuulilasin läpi pientareelle.

    Tie oli onnettomuuspaikalla liukas ja urainen.

    Ilmatieteen laitoksen mukaan ajokeli heikkenee jälleen alkuillasta, kun maan lounaisosaan saapuu uusi koilliseen liikkuva sadealue.

    Ajokeli heikkenee erityisesti maan keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa sekä osissa Etelä-Suomea.

    "Keskiyöhön mennessä sadealue on liikkunut Pohjanmaan maakuntiin ja Etelä-Karjalaan ulottuvalle alueelle", Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ville Siiskonen kertoo.

    Lämpötila maan eteläosassa on tänään jopa 3–4 astetta, keskiosissa nolla ja Pohjois-Suomessa muutaman asteen pakkasella.

    Lauha sää jatkuu keskiviikkoon aamuun asti.

    Rannikolla lunta on noin yhden senttimetrin verran, mutta sisämaassa sitä voi olla kymmenisen senttiä ja keskiosissa 20–30 senttimetriä.

    "Vesisade ensi yön aikana pääsee sulattamaan jonkin verran lunta pois", Siiskonen toteaa.

    Artikkelin aiheet
    paluuliikenne
    ajokeli
    sää
    liikenneonnettomuus
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Koneviesti | 25-tonnin kokoluokan kaivinkoneet vertailussa – testit toivat koneista yllättäviä seikkoja esille

    • 7

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle