• Moottorimies Jorma Ylikomi kohosi vuosikymmenessä Suomen suurimmaksi traktorikauppiaaksi

    ”Isännät tulivat maakunnista linja-autolla suoraan traktorikaupan eteen”, muistelee setänsä traktorikaupasta kirjaa kirjoittava Harri Ylikomi.
    Tilaajalle
    Ford 5000- ja 7000- traktoreiden tekniikan pohjalle Ruotsin Uumajassa toiminut Tegs Mekaniska Verkstad AB valmisti 1960-70-luvulla metsäkonetta. Ylikomin koneliike markkinoi TEG-ajokoneita Suomessa ja niitä myytiin alun toistasataa. Kestävinä koneina tunnetuista traktoreista osa on yhä ajossa.
    Ford 5000- ja 7000- traktoreiden tekniikan pohjalle Ruotsin Uumajassa toiminut Tegs Mekaniska Verkstad AB valmisti 1960-70-luvulla metsäkonetta. Ylikomin koneliike markkinoi TEG-ajokoneita Suomessa ja niitä myytiin alun toistasataa. Kestävinä koneina tunnetuista traktoreista osa on yhä ajossa. Kuva: Lauri Ylikomi
    Koneet ja autot|Traktorit
    23.1.202520:30
    Pasi Jaakkonen

    Suomen maatalous koneellistui 1960–1970-luvuilla kiivaasti ja synnytti menestystarinoita. Niistä yksi oli Hämeenkyrön Lavajärven rannalla vuonna 1937 syntyneen maatalon pojan Jorma Ylikomin nousu Suomen suurimpien traktorikauppiainen joukkoon vain muutamassa vuodessa.

    Jorma Ylikomi aloitti uransa 1950-luvulla Tammer-autossa Massey-Ferguson-traktoreiden myyjänä. 1960-luvun puolivälissä hän päätti kokeilla omia siipiään. Hän hankki Fordin edustuksen ja avasi oman liikkeen Tampereen keskustassa Suvantokadun ja Vuolteenkadun risteyksessä keväällä 1965.

    Nykykatsannossa kaupungin linja-autoasemaa vastapäätä sijaitseva traktorimyynti saattaisi herättää ihmetystä. 1960-luvulla oli toisin, ja henkilöautoistuvassa Suomessa konekaupan sijainti joukkoliikenteen risteyskohdassa saattoi olla menestystekijä.

    "Kaikilla traktorinostajilla ei tuolloin ollut autoa, ja isännät pääsivät maakunnista suoraan traktorikaupan eteen", kertoo veljenpoika Harri Ylikomi.

    Harri Ylikomi kirjoittaa parhaillaan kirjaa setänsä perustaman Ylikomi oy:n vaiheista. Hänellä on käytössään runsaasti arkistomateriaalia, mutta tarvetta on myös aikalaismuistoille.

    "Jos ihmisillä on tietoa Ylikomi oy:stä, Jorma Ylikomista, valokuvia tai vaikka liikkeestä ostettu traktori, kaikki tieto on tervetullutta", Harri Ylikomi sanoo.

    Ylikomi oy:n Ford-traktorit olivat tuttu näky 1970-luvun maatalousnäyttelyissä. Yhdysvalloissa siskonsa luona aikaa viettänyt Jorma Ylikomi ymmärsi traktoreiden esillepanon merkityksen.
    Ylikomi oy:n Ford-traktorit olivat tuttu näky 1970-luvun maatalousnäyttelyissä. Yhdysvalloissa siskonsa luona aikaa viettänyt Jorma Ylikomi ymmärsi traktoreiden esillepanon merkityksen. Kuva: Lauri Ylikomi

    Ylikomi oy möi tuhansia Fordeja, ja aina tasaluvun täyttyessä traktorin konepeltiin maalattiin liikkeen logoteksti.

    Veljenpoika Harri Ylikomilla on vähän muistoja sedästään, mutta vanhat valokuvat kertovat Jorma Ylikomin olleen konemies moneen lähtöön. Laaja kiinnostus moottoriurheiluun lisäsi hänen teknistä asiantuntemustaan myös traktorikaupan ulkopuolella.

    "Hän osallistui eri brittipyörillä TT-ajoihin. Esimerkiksi kevään 1958 Eläintarhan ajoissa hän ajoi Norton Manxilla. Kesäisin hän kilpaili moottoriveneillä ja talvisin autolla jääradalla."

    Kun moottorikelkat alkoivat yleistyä, liikkeen valikoimiin otettiin Ski-Doo-moottorikelkat. Myynnin edistämiseksi Jorma Ylikomi osallistui myös kelkkakisoihin. Traktorin käyttäjien luottamuksen kannalta keskeistä oli oma huoltokorjaamo ja kiertävä korjausauto, johon saatiin yhteys tarvittaessa autoradiopuhelimen välityksellä.

    Tuleva maatalouskonekauppias Helsingissä 1958  Eläintarhan ajojen työntöstartissa numerolla 54. Ajopelinä brittipyörien parhaimmistoon kuulunut 500 kuutioinen kilpakone Norton Manx.
    Tuleva maatalouskonekauppias Helsingissä 1958 Eläintarhan ajojen työntöstartissa numerolla 54. Ajopelinä brittipyörien parhaimmistoon kuulunut 500 kuutioinen kilpakone Norton Manx. Kuva: Lauri Ylikomi

    "1970-luvulla Ylikomi oy oli kasvanut suurimmaksi uusien ja käytettyjen traktorien myyjäksi Suomessa."

    Lupaavasti kasvaneen yrityksen tarina päättyi 1970-luvun puolivälissä. Ylikomi oy:n liiketoiminta myytiin huutokaupalla ja Konekarhi tuli Ford piirimyyjäksi Tampereella. Ennen sitä koneliike Ylikomi ehti jättää vahvan jäljen suomalaiseen maatalouden konekauppaan.

    Onko sinulla muistoja Ylikomi oy:stä tai sen perustajasta Jorma Ylikomista? Mahdolliset tiedot voi ilmoittaa hänen veljenpojalleen Harri Ylikomille sähköpostitse osoitteeseen harri.ylikomi@gmail.com

    Artikkelin aiheet
    Jorma Ylikomi
    Ylikomi oy
    traktorikauppa
    maatalouden koneellistuminen
    Tampere
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Crystalien vähäisiksi korvaajiksi vuonna 1992 esitellyn neljän traktorin UR 3 -malliston jatkoksi saatiin 90-luvun lopulla Forterra-Zetorit. Tekniikka oli Crystal-malleihin verrattuna jo eri planeetalta, mutta mitään suurtraktoreita ne eivät olleet. Jykevin kuutos-Forterra kehitti vajaat 120 hv. Nelisylinterinen 10641 sijoittui 105 hevosvoimallaan malliston keskivaiheille.

    Koneviesti | Zetor 80 vuotta: Traktori, joka rakennettiin puolen vuoden määräajassa

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen

  • Fendt Favorit 612 LSA -traktoria valmistettiin vuosina 1984–93 Baijerissa, Länsi-Saksassa.

    Koneviesti | Fendt Favorit 612 LSA -traktori erottui kilpailijoistaan hinnalla ja tekniikalla

    Tilaajalle