Ostin käytetyn sähköauton Saksasta – kuinkas sitten kävi?

Ystävälliset kollegat taputtivat olkapäälle ja toivottivat onnea. ”Koeta päästä Suomeen, edes jouluksi. Laita viestiä, miten kävi.” Olin lähdössä hakemaan käytettyä sähköautoa Ranskan rajalta Saarbruckenista Saksasta marraskuun puolivälissä.

Toimittajaveljien sanailu ei lannistanut, päinvastoin. Vuosia vatvottu päätös oli tehty, auto löytynyt netistä ja ennakkomaksu maksettu autoa näkemättä.

Murheet alkoivat ennen kuin edes päästiin liikkeelle Hannoverista, missä olin maatalouskonemessuilla. Junalakko sotki aikataulut ja hyppäsin kiiruusti junaan edellisenä päivänä. Ehdin nipin napin perille, ennen kuin lakko seisautti junat.

Auto odotti seuraavana aamuna sovitusti merkkiliikkeen pihassa, neljän kilometrin reippaan kävelyn jälkeen. Paperien ja rekisterikilpien hakemisessa kului reilu tunti. Sen jälkeen sain avaimet käteen ja ohjasin parin risteyksen kautta moottoritielle.

Ensimmäinen lataus moottoritien rampilla jännitti. Kännykkään oli ladattu likimain kaikki mahdolliset latausappsit, joita voisin tarvita. Hetken sähelsin, kunnes avuliaat saksalaiset näyttivät, miten homma toimii. Kahden yöpymisen, kuuden latauskerran ja 1900 kilometrin jälkeen olin Tukholman satamassa odottamassa lauttaa.

Kommelluksitta ei selvitty. Vandaalit olivat pistäneet yhden aseman säpäleiksi Pohjois-Saksassa. Latausjohto jumitti kerran ja irtosi vasta soitolla palvelunumeroon. Ruotsissa maksoin naapuriauton latauksen omani lisäksi, mutta yhtiö palautti nopeasti maksun.

Kotimatka sujui paljon helpommin kuin etukäteen pelkäsin. Lataamisen hinta vain hirvitti, sillä kilowattitunnista sai pulittaa lähes euron Saksassa.

Olin lukenut kauhutarinoita siitä, miten sähköautot hyytyvät eikä niistä ole talviautoiksi. Se tuli testattua saman tien, kun saavuin Suomeen. Parhaimmillaan pakkasta on ollut -27 astetta. Ajomatka lyhenee, kun sähköä kuluu ohjaamon ja akun lämmittämiseen, mutta muutoin sähköauto on osoittautunut vallan mainioksi kulkupeliksi myös paukkupakkasilla.

Vaimo arveli etukäteen, että hän tuskin tulee ajamaan sähköautolla. Toisin kävi. Olen päätynyt yhä useammin kakkoskuskin paikalle. Kakkosautoksi jäänyt diesel-Golf on viettänyt suurimman osan ajasta pihassa lumen alla.

Iso etu on, kun auton voi ladata yöaikaan kotona pörssisähköllä. Keskihinta on ollut siirtomaksuineen 15 sentin vaiheilla kilowattitunnilta, runsaat 3 euroa per sata kilometriä. Kesällä lienee halvempaa.

Entä huonot puolet? Määräaikaishuoltoa joutuu hakemaan kauempaa kaupungista, kun nykyinen luottokorjaamo keskittyy polttomoottoriautoihin. Samaten luvattua lyhempi latausväli vaatii totuttelua talvella, vaikka auton näyttö kertoo yllättävän tarkasti jäljellä olevan ajomatkan.

Sähköautoilu on asennekysymys. Päivittäisissä ajoissa selviää kotilatauksella, mutta pitkillä matkoilla ajoreitit ja latauspaikat kannattaa miettiä, ja sopeutua lataustaukoihin. Alku on ollut lupaava, mutta vasta vuosien päästä nähdään, oliko ostossa järkeä.

Veikko Niittymaa

Kirjoittaja on eläköitynyt MT:n toimittaja, joka on huolissaan ilmastonmuutoksesta.