• Suomessa EU-maiden viidenneksi kallein bensa tällä viikolla – katso, missä maassa tankkaat halvimmalla

    Hintaeron huomaa erityisesti Viroon suuntaava automatkailija. Eurooppa jakautuu bensan hinnoissa kolmeen hintaluokkaan.
    Suomen edellä bensan hinnoissa olivat Italia, Kreikka, Tanska ja Hollanti. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Suomen edellä bensan hinnoissa olivat Italia, Kreikka, Tanska ja Hollanti. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA 
    Koneet ja autot
    21.7.201912:13
    STT

    Suomessa 95-oktaanisen bensiinin hinta oli viikon alussa EU-maiden viidenneksi kalleinta. Asia käy ilmi Euroopan komission viikoittain julkaisemasta polttoaineiden hintatilastosta.

    95-oktaanisen ilmoitettu keskihinta 15. heinäkuuta Suomessa oli 1,56 euroa litralta. Suomen edellä bensan hinnoissa olivat Italia (1,60), Kreikka (1,62), Tanska (1,66) ja Hollanti (1,69).

    EU-maiden halvinta bensaa tankattiin samaan aikaan Bulgariassa (1,11), Liettuassa (1,14), ja Latviassa (1,18).

    Hintaeron huomaa erityisesti Viroon suuntaava automatkailija, sillä Virossa bensiiniä tankattiin viikon alussa 1,36 eurolla litralta, eli 20 senttiä halvemmalla kuin Suomessa. Dieselin kohdalla erotus on paljon pienempi, noin neljän sentin luokkaa.

    Dieselöljyn kohdalla Suomen 1,37 euron litrahinta ei nouse yhtä kärkeen, sillä kalliimpaa dieseliä tankataan muun muassa Ruotsissa, Britanniassa, Ranskassa, Italiassa, Belgiassa ja Kreikassa. Ruotsissa tankattiin viikon alussa EU:n kalleinta dieseliä 1,50 eurolla litralta.

    Polttoaineiden hinnoissa EU jakautuu kartalla selkeästi edulliseen itään, keskihintaiseen keskiseen Eurooppaan ja kalliiseen länteen sekä pohjoiseen. Myös Välimeren maat Italia ja Kreikka erottuvat kartalta kalliina maina tankata, oli sitten kyse bensiinistä tai dieselistä.

    Sekä bensiinin että dieselin kuluttajahinta ennen veroja on ollut nousussa EU-alueella kesäkuun lopulta lähtien. Hinnat eivät kuitenkaan ole vielä saavuttaneet kevään huippua toukokuulta, jolloin polttoaine oli kalleimmillaan kuluvana vuonna.

    Suomessa verotuksen osuus lopullisesta hintalapusta on 95-oktaanisen bensiinin kohdalla 63 ja dieselin kohdalla 53 prosenttia.

    Euroopan komission polttoaineen hintatilasto perustuu jäsenmaiden ilmoittamiin tietoihin polttoaineiden keskihinnoista kullakin viikolla.

    Artikkelin aiheet
    polttoaineiden hinnat
    bensiini
    diesel
    Suomi
    Euroopan komissio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Autot | Tältä näyttää Opelin uusi lippulaiva ‒ huippumallina sähköinen neliveto