• Valtio lypsää tieliikenteeltä viidenneksen verokertymästään

    Toukokuun autokaupassa Volkswagen kiilasi Toyotan rinnalle ja ohi.
    Volkswagen nousi toukokuussa Toyotan rinnalle myydyimpänä automerkkinä.
    Volkswagen nousi toukokuussa Toyotan rinnalle myydyimpänä automerkkinä. Kuva: Jarmo Palokallio
    Koneet ja autot
    1.6.201815:10
    Jarmo Palokallio

    Valtion tieliikenteestä keräämät verotulot kasvoivat viime vuonna yli 300 miljoonalla eurolla. Valtion verokertymästä liikenteen osuus on noin viidennes eli lähes yhtä paljon kuin mitä valtio kerää veroja ansio- ja pääomatuloista.

    Yhteensä valtio keräsi tieliikenteestä 8,3 miljardia euroa. Suurin yksittäinen tieliikenteestä kerättävä vero on polttoainevero, jota kerättiin tienkäyttäjiltä viime vuonna lähes 3 miljardia euroa. Ajoneuvoveron tuotto kasvoi lähes 1,2 miljardiin eli lähes 8 prosenttia, sillä ajoneuvoveroa korotettiin kuluvalla hallituskaudella.

    Myös autoverokertymä kasvoi viime vuonna 1,4 prosenttia, vaikka autoveroa on viimeisimmän kolmen vuoden aikana pieninä portaina alennettu.

    Valtion palautti tieverkon ylläpitoon ja kehittämiseen viime vuonna lähes 1,0 miljardia euroa. Tieverkon menoista noin neljännes kohdentui kehittämishankkeisiin ja loput perusväylänpitoon.

    Verottajan suuta vetää hymyyn, sillä autokauppa käy edelleen hyvin. Alkuvuonna autokauppa on käynyt 8 prosenttia viimevuotista vilkkaammin.

    Toyota on pitänyt ykkössijaa, mutta toukokuussa ero Volkswageniin kutistui yhteen autoon. Automalleista myydyimmäksi nousi Volkswagen Golf.

    Kymppikärjen kovimmat nousijat ovat tänä vuonna olleet Ford Fiesta, Volvo XC60 ja VW Polo. Haastajista Skoda Kodiaq, Hyundai i30, Citoën C3, Nissan Micra ja Opel Insignia ovat vähintään tuplanneet myyntinsä.

    Artikkelin aiheet
    tieliikenne
    verotus
    autokauppa
    Volkswagen
    Toyota
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti