• Polttoaineen hinta vähentää lomamatkoja – ovelta ovelle palveluille kysyntää

    Jopa kauppamatkoja ja sukulaisvierailuja on karsittu ennätyskalliin bensan hinnan takia.
    Juha Alinen seuraa bensan hintaa ja tankkaa siellä, missä on halvinta.
    Juha Alinen seuraa bensan hintaa ja tankkaa siellä, missä on halvinta.  Kuva: Rami Marjamäki
    Koneet ja autot|Liikenne
    30.6.202221:00
    Hertta-Mari Kaukonen

    Suomalaiset ovat vähentäneet autoiluaan kalliin polttoaineen vuoksi. Asia selviää liikenteenohjausyhtiö Fintrafficin Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

    Kyselyn mukaan peräti 43 prosenttia autoilijoista sanoo vähentäneensä ajojaan alkuvuonna polttoaineen kalliin hinnan takia. Eniten autoilijat ovat tinkineet vapaa-ajan matkoistaan. Jopa sukulaisten tapaamista ja kaupassa käyntejä on harvennettu.

    Tutkimuksen mukaan yli kolmannes sanoo polttoaineen kallistumisen vaikuttavan kesälomasuunnitelmiinsa. Joka kymmenes sanoo luopuneensa lähes kaikista matkasuunnitelmistaan ja joka neljäs kertoo lyhentävänsä ja vähentävänsä matkojaan tänä kesänä.

    ”Polttoaineen hinta on selvästi ylittänyt monen suomalaisen kipukynnyksen, ja omaa liikkumista harkitaan entistä tarkemmin”, Fintrafficin toimitusjohtaja Pertti Korhonen kertoo.

    Polttoaineen hinnannousun takia joukkoliikenteen rooli on kasvanut.

    “Ovelta ovelle vievien matkaketjupalveluiden yleistyminen lisäisi myös joukkoliikenteen houkuttelevuutta”, Korhonen arvioi.

    Eniten autoiluaan ovat vähentäneet tutkimuksen mukaan nuorimmat ikäryhmät. Ajoja sanoo vähentäneensä reippaasti myös moni suurissa kaupungeissa asuvista.

    Taloustutkimus haastatteli tutkimusta varten 1104:ää henkilöä kesäkuussa.

    Lue lisää

    Bensan hinnan kipuraja ei ole lähelläkään – tulos yllätti tutkijat

    Tuulilasien kunto on heikentynyt – tämä on helpoin keino ennaltaehkäistä vaurioiden syntymistä

    Artikkelin aiheet
    polttoaineen hinta
    autoilu
    joukkoliikenne
    matkailu
    Fintraffic
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin