
Uudistunut Clio näyttää suuntaa Renaultin tuleville malleille. Auto on 16 miljoonan kappaleen myynnillä luokkansa ykkönen Euroopassa ja samalla se on maailman myydyin ranskalainen auto.
Clion viidennen sukupolven taival alkoi vuonna 2019. Se oli sekä teknisesti että ulkonäöllisesti onnistunut kokonaisuus, mikä jatkoi mallin menestystarinaa.
Nyt Clion viidennen sukupolven elinkaarta on jatkettu kasvojenkohotuksella. Auton ilme on muokattu uusiksi tavalla, joka kopioidaan myöhemmin muihinkin Renaultin uutuuksiin.
Keulassa huomio kiintyy Renaultin uuteen logoon, jonka muodot toistuvat etusäleikössä ja päiväajovaloissa. Takana puskuri on muotoiltu uusiksi, mikä korostaa auton sulavaa ulkonäköä.

Sisällä käytetyt materiaalit ovat aiempaa laadukkaampia ja ympäristöystävällisempiä. Nykytrendiin kuuluu eläinperäisten materiaalien välttäminen.
Clio Technon verhoilumateriaaleissa ja koelaudassa uutta on itävaltalaisen Lenzingin sellupohjaisiin kuituihin siirtyminen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun niitä käytetään auton sisätiloissa.
Clion tilat ovat auton kokoluokkaan nähden hyvät. Kuskilla ei ole vaikeuksia sopivan ajoasennon löytämisessä.

Auto on mukava ajettava. Sen ohjaus ja alusta hoitavat tehtävänsä huomautuksetta. Nelimetrinen auto on ketterä käsiteltävä myös ahtaissa paikoissa.
Kojelaudassa on siirrytty digitaaliseen aikaan. Digimittariston lisäksi vakiovarusteisiin kuuluu Easy Link -multimediajärjestelmä 7-tuumaisella kosketusnäytöllä.
Myös automaatti-ilmastointi, älyavainkortti, tuulilasinpyyhkimien sadetunnistin ja peruutustutka ovat vakiovarusteina. Aktiivinen hätäjarrutusjärjestelmä huomioi myös polkupyöräilijät.
Varustus saa plussaa ratinlämmittimestä.

Uudistunut Clio ilmestyy Suomen teille syksyn aikana. Ykkösvaihtoehdoksi nousee 145 hevosvoimainen E-Tech-täyshybridi.
Sen WLTP-normin mukainen kulutus on 4,2 litraa 100 kilometrillä. MT:n koeajossa Belgian ruuhkaisilla väylillä kulutus päätyi juuri tuohon lukemaan.
Clion alusta on Nissan-yhteistyön tulosta. Auton sisarmalli on paluun tekevä Mitsubishi Colt.