• Tiesithän? Luminen rekisterikilpi voi johtaa sakkoihin

    Päiväsakkoja voi rapsahtaa 4-12 kappaletta.
    Lumen ei kannata antaa peittää rekisterikilpeä.
    Lumen ei kannata antaa peittää rekisterikilpeä. Kuva: Kari Salonen
    Koneet ja autot
    31.1.201917:04
    Matti Tuominen

    Teillä liikkujan näin talvella hyvä olla tietoinen siitä, että luminen rekisterikilpi voi johtaa sakkoihin.

    Suomen lain mukaan jokaisen rekisteröidyn ajoneuvon tulee nimittäin olla aina tunnistettavissa rekisterinumerolla, joten rekisterinumeron peittyminen on periaatteessa rikesakon alainen asia.

    Suomessa saa ajaa julkisilla teillä vain rekisteröidyillä ajoneuvoilla. Niinpä lumi tai lika johtaa sakkoihin.

    "Lainsäädäntömme mukaisesti sakon voi saada, jos kilpi ei ole vaikeuksitta luettavissa. Poliisi antaa esimerkkeinä lumisuuden, likaisuuden, kilven vaurioituneisuuden, sijoittamisen ja kiinnittämisen", mobiilipysäköintipalveluja tarjoavan EasyParkin Suomen asiakkuuksista vastaava Joel Pallaskorpi kertoo tiedotteessa.

    Pallaskorven mukaan valvontaa suorittava poliisi arvioi, onko esimerkiksi takarekisterikilpi pöllynnyt lumen peittämäksi kyseisen ajon aikana vai onko se ollut piilossa jo pidempään.

    Ajoneuvon kuljettaja voi kesken matkan joutua puhdistamaan kilven. Lievimmillään tehtävä hoituu poliisin antaminen neuvoin, ohjein ja huomautuksin, mutta kyseessä voi olla myös ajoneuvorikkomus. Ajoneuvorikkomuksesta voidaan määrätä päiväsakkoja 4–12 kappaletta.

    Artikkelin aiheet
    rekisterikilpi
    liikenne
    sakko
    Poliisi
    talviajo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Koneviesti | 25-tonnin kokoluokan kaivinkoneet vertailussa – testit toivat koneista yllättäviä seikkoja esille

    • 7

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle