• Pihapajassa aloittanut vetokoukkuvalmistaja myytiin miljoonakaupassa

    Laukaalaisen hitsarin Paavo Viikin ensimmäinen oma tuote oli Valmet 502:n vetokoukku.
    Tilaajalle
    Valmet-traktoreiden vetokoukkujen alihankkijana aloittanut Laukaaan Hitsaustyö eli myöhemmin LH-Lift myytiin miljoonakaupalla monikansalliselle Jost Werkelle.
    Valmet-traktoreiden vetokoukkujen alihankkijana aloittanut Laukaaan Hitsaustyö eli myöhemmin LH-Lift myytiin miljoonakaupalla monikansalliselle Jost Werkelle. Kuva: Antti Savolainen
    Koneet ja autot|Maatalouskoneet
    16.9.202308:00
    Pasi Jaakkonen
    Laukaa

    Maataloustraktoreiden vetolaitteita valmistava laukaalainen LH-Lift on myyty raskaan kaluston vetolaitteita, akseleita ja etukuormaimia valmistavalle kansainväliselle Jost-yhtymälle.

    Yhtiön perustajan Paavo Viikin jälkeläisten ja sukulaisten omistama LH-Lift siirtyi kokonaan Saksan Neu-Isenburgissa päämajaansa pitävälle Jost Werke SE:lle. Kauppahintaa ei kerrottu julkisuuteen.

    Samassa yhteydessä Jost ilmoitti hankkineensa maatalouskoneiden ohjaamoita ja työkoneita valmistavan brasilialaisen Crenlo do Brasil -yhtiön omistuksen. Molempien kauppojen hinta oli yhteensä 56 miljoonaa euroa

    Valtran Suolahden tehtaan tuntumassa Laukaan Haapasuolla toimiva LH-Lift valmistaa nostolaitteita ja vetokoukkuja useille traktorimerkeille, kuten Valtralle, Massey Fergusonille ja John Deerelle. Asiakkaina on traktoritehtaita Euroopassa, Aasiassa ja Etelä-Amerikassa. LH Liftillä on Laukaan lisäksi tehdas myös Kiinan Ningbossa.

    Tehdas sai alkunsa, kun Suolahden traktoritehtaalla hitsarina työskennellyt Pekka Viikki perusti Laukaan Hitsaustyö-nimisen yrityksen 1975 valmistamaan alihankintana Valmet 502:n vetokoukkuja. Yhtiö laajeni ja se työllistää 41 henkeä Laukassa. Yhtiön 2007 Kiinaan perustama tytäryhtiö työllistää saman verran.

    ”Jost-konsernin valikoimasta puuttuivat pohjoismaissa käytetyt traktorien vetokoukut, jotka he kaupan myötä saivat osaksi tuotevalikoimaansa. Kauppa avaa meille pääsyn uusille markkinoille”, toimitusjohtaja Kari Piltonen sanoo.

    Jost Werke SE:n liikevaihto oli vuonna 2022 yli 1,2 miljardia euroa ja sillä oli yli 3 600 työntekijää eri puolilla maailmaa. LH Lift Oy:n liikevaihto oli vastaavana aikana noin 9 miljoonaa euroa.

    Artikkelin aiheet
    LH-Lift
    Jost Werke SE
    yrityskauppa
    vetokoukku
    Laukaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    HankkijaTechnicassa uutuuskoneita esiteltiin maahantuontivaraston tiloissa. Edellisenä iltana esittelyt olivat näyttävästi toteutetut, savun ja värivalojen loisteessa.

    Koneviesti | Turun HankkijaTechnica -tapahtumassa esiteltiin koneuutuuksia

  • Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Massey Fergusonin 8S.305 Turun Konekeskuksen myyntipisteessä edustaa nykyistä MF-uutuusmallistoa.

    Koneviesti | Turun Konekeskus ja Massey Ferguson yhteistyössä jo 10 vuotta