• Autot ajetaan Suomessa loppuun, keskimääräinen romutusikä on noussut yli 21 vuoteen

    Romutuspalkkio ja metallien hintojen nousu ovat vauhdittaneet autojen kierrätystä.
    Autojen keski-ikä on kivunnut yli 21 vuoteen. Kuvassa romutusikäinen, mutta edelleen hyväkuntoinen Saab öljynvaihdossa.
    Autojen keski-ikä on kivunnut yli 21 vuoteen. Kuvassa romutusikäinen, mutta edelleen hyväkuntoinen Saab öljynvaihdossa. 
    Koneet ja autot
    20.3.202116:55
    Jarmo Palokallio

    Suomen autokanta on Euroopan vanhimpia. Autojen keskimääräinen romutusikä on venähtänyt jo yli 21 vuoteen, ja niiden vanheneminen jatkuu edelleen.

    Suomalaiset ajavat autonsa loppuun, koska uudet menopelit ovat kalliita. Yksi syy uusien autojen kaupan hitauteen on verotus.

    Autokannan kierron nopeuttaminen edellyttäisi uusien ajokkien kaupan kasvua reilusti yli 100 000 autoon vuodessa. Viime vuonna korona sotki uusien autojen kauppaa. Sen sijaan käytetyt kävivät hyvin kaupaksi.

    Autokantaa nuorentaa myös vanhimpien ikäluokkien romuttaminen. Niitä onkin kierrätetty viime aikoina ennätystahtiin.

    Suomen Autokierrätyksen ennusteessa autoja päätyy kiertoon tänä vuonna vähintään 90 000–100 000 kappaletta.

    Viime joulukuussa käynnistynyt romutuspalkkio on osaltaan vauhdittanut kiertoon menevien autojen määrää. Toinen erittäin merkittävä seikka on, että metallien maailmanmarkkinahinnat ovat nousussa.

    Kierrätyksessä 95 prosenttia auton osista päätyy eri tavoin hyödynnettäväksi.

    Artikkelin aiheet
    autot
    romutus
    autokierrätys
    Suomen autokanta
    romutuspalkkio
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti