• Pärjääkö minikaivinkone pihahommissa? Lovol-kaivinkone oli Koneviestin kokeilussa väkevä erikoisista piirteistään huolimatta

    Moni maanrakennusalan ammattilaisten ulkopuolellakin haaveilee pienestä kaivinkoneesta pihatöitä ja pientä puuhastelua varten. Koneviesti testasi, miten 1850-kiloinen minikaivinkone toimi pihahommissa.
    Koneviesti testasi muun muassa mullan kaivuussa Lovolin FR18E2-U-minikaivukonetta, jonka paino 1850 kiloa. Koneen saa joko turvakaarellisena tai umpiohjaamollisena versiona.
    Koneviesti testasi muun muassa mullan kaivuussa Lovolin FR18E2-U-minikaivukonetta, jonka paino 1850 kiloa. Koneen saa joko turvakaarellisena tai umpiohjaamollisena versiona. Kuva: Arto Turpeinen
    Koneet ja autot|Maanrakennuskoneet
    21.7.202408:00
    Arto Turpeinen

    Kiinalaisvalmistaja Lovol on Suomen kaivinkonemarkkinoiden uusimpia tulokkaita. Merkin traktoreita tosin on myyty jo aiemmin. Kyseessä ei ole mikään kyläpaja, sillä suurimmat Lovolin kaivinkoneet painavat 98 tonnia, mutta toistaiseksi Suomeen tuodaan ainoastaan minikaivinkoneita. Maahantuoja on Kellfri.

    Koneviesti otti Lovolilta testattavaksi hytillisen minikaivinkoneen, jonka mallimerkintä on FR18E2-U ja paino 1850 kiloa. Kokonsa puolesta kone sopiikin moniin pieniin pihatöihin. Lisäksi peräylitys on olematon.

    Lovolin moottori on Yanmarin valmistama, mikä ei ole yllättävää, sillä se on yleinen moottorivalinta pienissä kaivinkoneissa. Tehoa on 11,5 kW. Moottorin öljynsuodattimen vaihto tapahtuu hieman erikoisesti kuljettajan istuimen alla olevan luukun kautta. Koneessa on kaksi Nachin hydraulipumppua, jotka muodostavat yhteensä 34,4 litran hydraulituoton minuutissa. Kokoisekseen Lovol on kaivuvoimiltaan yllättävän vahva ja tarvittaessa myös tarkka. Ainakin multa ja muu kevyempi maa-aines liikkuu kevyesti.

    Tankkaus ohjaamon kautta

    Lovolin ohjaamossa on kauniisti sanottuna poikkeavia ratkaisuja. Esimerkiksi polttoaineen täyttöaukko sijaitsee ohjaamossa. Menoveden lisääminen tapahtuu hytin seinässä sijaitsevan luukun kautta. Kesähelteillä ohjaamo on todella kuuma, sillä kuljettaja istuu suoraan moottorin päällä. Ilmastointia koneeseen ei saa, vaan sen virkaa toimittaa takapilariin asennettu pieni tuuletin, joka puhaltaa ilmaa suoraan kuljettajan niskaan. Oven ja etuikkunan tosin saa auki lisäviillennystä hakiessa.

    Ohjaamossa ei ole myöskään juuri minkäänlaista äänieristystä, sillä ainoa ohut toppaus on hytin katossa. Täysillä kierroksilla melutaso nouseekin jopa 88–89 desibelin tasolle. Kuulosuojainten käyttö onkin pidemmässä kaivusessiossa vähinäänkin suositeltavaa.

    Pienistä puutteista huolimatta koneessa on kokoisekseen voimaa yllättävän paljon. Satunnaisessa työssä erikoisten ominaisuuksien kanssa kyllä pärjää.

    Lue Koneviestin nettisivuilta, miten Lovol pärjäsi kaivuuhommissa, ja mitä minikaivinkone maksaa!

    Sinua saattaa kiinnostaa myös seuraavat artikkelit:

    Kuinka ostan käytetyn minikaivinkoneen? – Viiden tonnin minikaivinkone

    Piha kuosiin Kellfrin minikokoisella kaivinkoneella – kone päihittää lapion pensaskuoppia kaivaessa, mutta vaatii käyttäjältä taitoa

    JCB:n akkukaivinkone tarjoaa miellyttävää ja hiljaista kaivutyötä – akunkesto yllätti

    Joko sinulle tulee Koneviestin uutiskirje? Tilaamalla maksuttoman uutiskirjeen saat noin kerran kuukaudessa sähköpostiisi toimituksen valitsemia kiinnostavimpia juttuvinkkejä. Tilaa uutiskirje

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Koneviesti | 25-tonnin kokoluokan kaivinkoneet vertailussa – testit toivat koneista yllättäviä seikkoja esille

    • 7

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Konepeiton takimmaisen luukun takana ovat hydraulipumput. Kun alkuperäiset hammaspyöräpumput vaihdettiin uudempiin aksiaalimäntäpumppuihin, jouduttiin luukkuun tekemään ulkonema. Åkerman käytti koneissaan kolmea työpumppua. Hammaspyöräpumppujen tuotos oli 3x215 litraa ja suurin paine 160 kp/cm2.

    Koneviesti | Yli 50-vuotias Åkerman H 25 -kaivinkone tekojärven teossa erämaassa – “Tällä voisi siirtää vaikka vuoren”

  • Koneviesti | Vuoden 2025 suurimmat rakennuskonevalmistajat – Caterpillar pysyy kärjessä

  • Koneviesti | Kasipillari uudistuu – nyt tulee Cat D8 -puskutraktori sähköisellä voimansiirrolla