



Etelänavalla on vuosikymmenien mittaan vierailtu tuhansia kertoja, useimmiten matkalla on oltu tieteen nimissä, joskus huvikseen. Ensimmäinen onnistunut moottoriajoneuvoilla toteutettu Etelänavan retki tehtiin 60 vuotta sitten, asialla oli uusiseelantilaisen Edmund Hillaryn johtama ryhmä.
Sama kaveri oli 4 vuotta ja 7 kuukautta aiemmin valloittanut Mount Everestin. Hillaryn superhankala keikka hoidettiin Ferguson-traktoreilla, jotka olivat ääriolosuhteissa paljon luotettavampia kuin erikoisajoneuvot.
Mount Everestin valloittaja Sir Edmund Hillary oli itseoikeutettu jäsen Uuden-Seelannin ryhmään. Porukan ensimmäisenä tehtävänä oli siirtää tavaraa Endeavour- ja Private John R Towle -aluksilta vajaan 15 kilometrin päähän Scott Basen tukikohtaan.
Jatkokuljetukset oli määrä tehdä lentokoneilla ja koiravaljakoilla. Endeavour toi mukanaan myös ensimmäisiin siirtoihin tarkoitetut viisi bensakäyttöistä Ferguson TE-A20 -traktoria, jotka oli saatu uusiseelantilaiselta C.B.Norwood Ltd:ltä. Laiva rantautui jäätikön laitaan 6:s tammikuuta 1957.
Hillary oli vuotta aiemmin osallistunut vastakkaisen Shackleton Basen varustamiseen, missä The- ron-laivan lasti oli siirretty rantaan kahdella puolitela-Fergusonilla. Lumiominaisuudet olivat heikohkot ja Hillary halusi tulevalle keikalleen paremmat ajokit.
Coventryn traktoritehtaalla tiedettiin, että norjalainen Ferguson-maahantuoja Eikmaskin A/S asentaa traktoreihin täysteloja, joiden avulla etenemiskyky parani ratkaisevasti. Hillary kävi testaamassa tela-Fergusonia Jotunheimenin vuoristoalueella Etelä-Norjassa ja vakuuttui sen kyvyistä.
Hillaryn ryhmästä löytyi monenlaista extrememiestä, mutta traktoreista ei ollut kokemuksia. Niinpä porukka kokoontui heinäkuussa 1956 tiukalle traktoriharjoitusleirille Uuden-Seelannin eteläisille vuorille Tasman Glasieriin, missä jokaisesta vääntyi pätevä traktorikuski.
Telojen lisäksi tarvittiin muutakin varustelua. Pakkaskäynnistystä varmistettiin tehokkaammalla startilla ja laturilla, sekä 110 ampeerin akulla, joka laitettiin pitkittäin peräkotelon viereen. Kaikki sähköjohdot eristettiin silikonilla. Vaihteiston ja taka-akseliston väliin asennettiin alennusvaihde, joka tuplasi vaihteiden määrän.
Etupyöriä suurennettiin ja kaikki renkaat vaihdettiin silikonin ja kumin seoksesta tehtyihin erikoisvalmisteisiin. Harmaa olisi erottunut heikosti lumisissa olosuhteissa, joten Fergut maalattiin punaisiksi. Traktoreita ohjattiin jarruilla, käsivivut oli kiinnitetty ohjausjarrupolkimien varsiin.
Miten koematkalla 42 asteen pakkasessa kävi? Entä kuinka varsinaisella retkellä? Tästä pääset lukemaan koko artikkelin Koneviestin Tietolaarista