• Tiestön korjausvelan kasvu iskee pian myös valtaväyliin

    Autoliiton mukaan ensi vuonna tieverkoston korjausvelkaa kertyy 200 miljoonaa euroa.
    Autoliiton mukaan tiestön korjausvelan kasvu alkaa näkyä pian myös valtaväylillä.
    Autoliiton mukaan tiestön korjausvelan kasvu alkaa näkyä pian myös valtaväylillä. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koneet ja autot|Autot
    29.8.202311:00
    Jarmo Palokallio

    Valtion talousarvioesitys vie ensi vuonna noin 30 miljoonaa euroa perusväylänpidosta. Etenkin alemman tieverkoston kunnosta on tingitty, mutta ennen pitkää säästöt alkavat näkyä myös valtaväylillä.

    Autoliiton mukaan Suomen tieverkon kunto on heikentynyt vuosien ajan. Toistaiseksi tieverkon rapistuminen on näkynyt lähinnä alemmalla tieverkolla. Rahoituksen puutteen jatkumisen takia myös pääteillä alkaa olla yhä pahempia vaurioita.

    Tänä vuonna korjausvelka on kasvamassa tänä jo 1,7 miljardin euron suuruiseksi.

    Hallituksen tuore talousarvioesitys ei lupaa parannusta tienpitoon ensi vuodelle. Perusväylänpidosta ollaan leikkaamassa noin 30 miljoonaa euroa. Tieverkoston korjausvelka kasvaa siten 200 ja rataverkoston 45 miljoonalla eurolla.

    Perusväylänpito kattaa tiet, junaradat ja vesiväylät. Sitä kuinka rahoitus eri väylien kanssa jakautuu, ei ole esityksessä mainittu.

    Mitä huonompaan kuntoon tiestö päästetään, sitä kalliimmaksi sen korjaaminen myös tulee.

    ”Tieliikenne kattaa yli 90 prosenttia niin henkilö- kuin tavaraliikenteestä. Varsinkin niukkuutta jaettaessa se pitää ottaa huomioon ja rahoitusta pitää painottaa sinne, missä siitä on eniten kansataloudellista hyötyä”, Autoliiton toimitusjohtaja Pasi Nieminen toteaa.

    Niemisen mukaan tierahoituksesta leikkaaminen on helppoa, mutta ei viisasta.

    ”Samaan aikaan hallituksen suunnitelmissa on satojen miljoonien eurojen käyttäminen kannattamattomiksi todettujen ratahankkeiden edistämiseen. Järkevässä omaisuudenhoidossa huolehdittaisiin ensin riittävästä rahoituksesta olemassa olevien väylien kunnossapitämiseksi.”

    ”Hyvää talousarvioesityksessä on se, että tieliikenteeseen ei olla kaavailemassa veronkiristyksiä. Se on oikeastaan aika poikkeuksellista”, sanoo Nieminen.

    Lisää aiheesta
    • Vähemmän liikennöityjen päällysteteiden kunnostuksiin rahoitus ei riitä, vaikka kiireellisyyttä arvioitaessa huomioidaan tien koko elinkaari.

      Liikenne | Kyllästyttävätkö kuopat tiellä? Helpotusta tuskin on tiedossa, sillä pääosa rahoista käytetään vilkasliikenteisten teiden ylläpitoon

    • Esimerkiksi nelostien kuntoa on parannettu vuosi vuodelta, mutta eri puolilla valtakuntaa korjauskohteita riittää.

      Autot | Kuljetusalan mielestä huonokuntoiset tiet hankaloittavat yrittämistä – vaatii miljardin lisäsatsausta tiestöön

    • Orpo ei ole vahvistanut eilisiä lehtitietoja, joiden mukaan suunnitteilla olisi 2+2+2 miljardin euron sopeutusmalli.

      Politiikka ja talous | Perussuomalaiset toivovat rahaa teiden kunnossapitoon — Orpo: Toivoisin, että voisin ammentaa lisää tärkeisiin kohteisiin, mutta kun rahaa ei ole

    • Maitoauto keruureitillä Viitasaaren Pasalan kylässä. Keskellä Uusi-Valkaman tila, joka on yksi alueen suurimpia.

      Yhteiskunta | Viitasaari, Pihtipudas, Keitele... Seppo Kuosmanen on ajanut maitoautoa 45 vuotta – maito liikkuu, vaikka maailma ympärillä muuttuu

      Tilaajalle
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla