• Tässä on edullisin keino vähentää oman autoilun päästöjä 80 prosentilla – nyt hyvä kehitys uhkaa lakata

    Hallituksen esitys lakkauttaa tuki henkilöautojen muuttamiseksi etanoli- tai kaasukäyttöisiksi koki äkkijarrutuksen eduskunnassa.
    Etanolimuunnokseen tarvitaan yleensä tunnistinantureita ja  kuvan erillinen laiteyksikkö.
    Etanolimuunnokseen tarvitaan yleensä tunnistinantureita ja kuvan erillinen laiteyksikkö. Kuva: Kari Salonen
    Koneet ja autot|Autot
    18.11.202310:00
    Harri Kallio-Kurssi

    Eduskunta on päättänyt liikenne- ja viestintävaliokunnan mietinnön pohjalta edellyttää hallitukselta uutta esitystä, jolla palautetaan lainsäädäntöön mahdollisuus kaasu- ja etanolikonversioiden muuntotukiin.

    Hallitus toi aiemmin eduskuntaan esityksen muuntotukilain muuttamisesta siten, että mahdollisuus näiden jo realistisesti käytettävissä olevien ja niin autoilijan kuin valtiontaloudenkin kannalta edullisten käyttövoimamuutosten tukemiseen olisi poistunut kokonaan. Lakiin olisi jäänyt vain raskaan kaluston hankintatukia.

    Etanoliautoilijat ry:n mukaan henkilöautojenkaan käyttövoimamurros ei ole vielä siinä vaiheessa, että näistä kustannustehokkaista ja yksinkertaisista tukimuodoista olisi voitu luopua.

    ”Pelkästään yhteen keinoon nojaamalla liikenteen päästövähennystavoitteita ei tulla saavuttamaan, vaan kaikki keinot tarvitaan käyttöön,” sanoo Etanoliautoilijat ry:n toiminnanjohtaja Antti Grönlund.

    Gröönlund pitää hallituksen alkuperäistä esitystä näille tavoitteille hyvin haitalliseksi.

    ”Suuri kiitos siis kaikille liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsenille, että he puuttuivat peliin ja tekivät tämän erittäin tärkeän lausumaehdotuksen osana mietintöään”, kiittää toiminnanjohtaja Grönlund.

    500 euron muuntotuella päästövähennystonnin kustannukseksi tulee vain 26 euroa.

    Muuntotuella on saatu aikaan 6 934 etanolikonversiota vain 1,4 miljoonan budjetilla ennen kuin se vuoden 2022 lopussa päättyi.

    Muuntotukea pystyi tähän vuoteen saakka hakemaan ainoastaan vanhempiin, ennen 1.9.2009 käyttöönotettuihin autoihin. Kesäkuussa voimaan astunut uusi sääntely vapautti käyttövoimamuutokset kaikkiin autoihin iästä riippumatta, joka avaa etanolille aivan uusia mahdollisuuksia.

    Etanolikonversio on yksittäiselle autoilijalle kaikista halvin tapa vähentää oman autoilunsa päästöjä jopa 80 prosentilla.

    Näiden muutosten tukeminen on myös valtiontaloudelle edullisin keino saada aikaan päästövähennyksiä liikenteessä: Etanoliautoilijat ry: mukaan esimerkiksi 500 euron muuntotuella päästövähennystonnin kustannukseksi tulee vain 26 euroa.

    Vertailun vuoksi jakeluvelvoitteen nykyisellä HVO-painotteisella täytöllä hinnaksi tulee noin 400 euroa ja sähköautojen nykyisellä verotuella suhteessa bensiiniautoon noin 600 euroa.

    ”Seuraavaksi Liikenne- ja viestintäministeriön pitää ottaa tämä lausuma vakavasti ja aloittaa uuden muuntotukilain valmistelu viivytyksettä,” vetoaa toiminnanjohtaja Grönlund.

    Oikaisu: Juttua on muokattu 20.11. klo 16:25. Leipätekstin 3. kappaleessa: Tilalle olisi tullut vain raskaan kaluston hankintatukia on muutettu muotoon: Sähkö- ja kaasukäyttöisten paketti- ja kuorma-autojen hankintatuet ovat olleet jo aiemmin haettavissa.

    Klo 22:25 Leipätekstin 2. kappaleessa on lisätty sana mahdollisuus: Hallitus toi aiemmin eduskuntaan esityksen muuntotukilain muuttamisesta siten, että mahdollisuus näiden jo realistisesti käytettävissä olevien ja niin autoilijan kuin valtiontaloudenkin kannalta edullisten käyttövoimamuutosten tukemiseen olisi poistunut kokonaan. Lakiin olisi jäänyt vain raskaan kaluston hankintatukia.

    Lisää aiheesta
    • Janne Kilpinen tankkasi ajoneuvoonsa kotimaista bioetanolia viime tiistaina helsinkiläisellä huoltoasemalla. Autossa on myös kaasutankki.

      Harvinainen näky: Tämä Volvo kulkee kolmella polttoaineella ja mahdollisimman pienillä päästöillä

    • K1:n Juha Peltola katsasti uuden ladattavan Opel Astran etanolimuunnosta Vuosaaressa perjantaina.

      Liikenne | Bensa-auton päästöistä pois 80 prosenttia tällä muutaman sadan euron muutoksella

    • Serko Nieminen (oik.) asentaa Eflexfuel-etanolimuunnossarjaa bensiini-Toyotaan Pirkkalan asennuspisteellä ja Etanoliautoilijoiden toiminnanjohtaja Vilhartti Hanhilahti seuraa tarkasti.

      Etanoliautoilijalle luvassa mukavat säästöt – vuonna 2030 voisi Suomessa olla jopa 700 000 etanoliautoa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Koneviesti | 25-tonnin kokoluokan kaivinkoneet vertailussa – testit toivat koneista yllättäviä seikkoja esille

    • 7

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Noin 15 prosenttia pakettiautojen ensirekisteröinneistä on täyssähköisiä. Nyt tarjonta kasvaa kahden uuden Farizon mallin, kuvan SuperVanin ja V7En myötä.

    Koneviesti | Uusi sähköpakettiautomerkki Suomeen yhdeltä maailman suurimmista autoalan toimijoista

  • Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Sähköautojen korkeajänniteakkujen korjaus voi kohta olla mahdotonta ‒ jäykkää viranomaistulkintaa vai ymmärryksen puutetta?

  • Volvon 100-vuotisjuhlamalli (Volvo 100 Year Edition) on uusin lisä Volvo Trucksin erikoismallien sarjaan. Aiempiin erikoisversioihin ovat kuuluneet Volvo FH 25 Year Special Edition, Volvo FH Aero Euro NCAP Special Edition ja Volvo Ocean Race Limited Edition.

    Koneviesti | Volvo Trucks juhlistaa 100-vuotista taivaltaan erikoismallilla