• Autoa ei enää osteta käteisellä

    Koneet ja autot
    13.5.201316:00
    SATU PITKÄNEN

    Riitta Jaakkola työskentelee enimmäkseen vaihtoautojen myynnissä.

    ”Vaihtoautoista ihmiset kysyvät vähän ajettua, erittäin siistiä ja edullista”, Jaakkola kertoo. Siis kuin uutta, mutta halvemmalla.

    Vaihtoautojen hinnat liikkuvat Automaassa 4 000 eurosta vajaaseen 40 000 euroon. Jaakkolan mukaan sekä käytettyjen että uusien autojen arvo on pysynyt samana jonkun aikaa.

    ”Uusille autoille tuli autoveron muutos vuosi sitten, mikä nosti hintoja. Dieselvaihtoautojen kysyntä on puolestaan vähentynyt, koska dieselin ja bensiinin hinnat ovat nykyisin niin lähellä toisiaan.”

    Jos auto ei enää ole turvallinen, se kannattaa ennemmin viedä romuttamolle. Halvimmat vaihtoautot lähtevät Automaasta muualle myyntiin, omaan riviin kelpuutetaan vain hieman arvokkaammat autot.

    ”Meillä on autokaupan yleiset sopimusehdot. Vaihtoautosta meillä on vastuu moottorista, voimansiirrosta ja vaihteistosta puolen vuoden ajan, riippuen siitä mikä on vikana.”

    Nykyisin enemmistö autoista ostetaan rahoituksella.

    ”Toista oli 1980-luvulla, jolloin asiakas saattoi marssia autokauppaan ja ostaa auton käteisellä. Latoi vain setelit pöytään.”

    SATU PITKÄNEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    autokauppa
    vaihtoauto
    rahoitus
    diesel
    autovero
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Autot | Tältä näyttää Opelin uusi lippulaiva ‒ huippumallina sähköinen neliveto