
Tuulilasiin napsahtava nasta tai pieni kivi on suunnilleen jokaiselle autoilijalle tuttu harmi. Tuulilasivahinkoja voi yrittää ehkäistä pitämällä riittävän pitkän turvavälin edellä ajavaan.
Talven jäljiltä teillä on epäpuhtauksia, hiekkaa, kiviä ja talvirenkaista irronneita nastoja, jotka tuulilasiin osuessaan aiheuttavat säröjä. Pahimmillaan pieni iskemä voi levitä isoksi halkeamaksi, joka johtaa koko lasin vaihtoon.
Vaurioita auton laseihin voi tulla myös monella muulla tavalla.
LähiTapiolan kyselyn mukaan vain joka neljäs autoileva suomalainen on täysin välttynyt auton ikkunalasin vaurioilta. Yleisimmin tuulilasiin on ollut pieni särö tai iskemä.
Tuulilasin halkeaman tai muun laajemman vaurion taas on kokenut lähes joka kolmas.
”Pieni iskemä tuulilasissa voi tuntua harmittomalta, mutta se voi hyvin herkästi levitä halkeamaksi. Siksi tuulilasi kannattaakin aina viedä korjattavaksi mahdollisimman pian, jotta vältetään laajemmat korjaustyöt”, tiedottaa LähiTapiolan korjausasiantuntija Tommi Helosvuo.
Helosvuon mukaan lämpötilan vaihtelu, lasiin kohdistuva isku tai paine ja ihan ajaessa syntyvä tärinä laajentaa vauriokohtaa.
Kiveniskemien vaaranpaikkoja ovat esimerkiksi moottoriteiden ramppien ja liittymien jälkeiset tieosuudet, joissa renkaan pyörintänopeuden kasvun myötä keskipakovoima heittää renkaan uriin ja lamelleihin kiinni jääneitä epäpuhtauksia.
Näissä tilanteissa riittävän turvavälin hyödyt kasvavat. Turvavälin jättäminen on tärkeää myös ohitustilanteissa, mutta kaikkia vahinkoja turvavälikään ei estä.
LähiTapiolan kaskovakuutuksesta korvataan vuosittain noin 50 000 autojen lasivahinkoa. Karkeasti sanoen lasivahingot ja autopalvelu- eli hinausvahingot muodostavat noin puolet kaskosta korvatuista vahingoista.