• Kuka korvaa autoilijalle aiheutuneet kuoppavahingot yksityisteillä? ”Ajajan vastuu on suuri joka tapauksessa”

    Suomessa yksityisteiden lonkerot ulottuvat 370000 kilometrin matkalle.
    Sulamisvedet ja routa vaurioittavat keväällä teiden pintaa ja perustuksia.
    Sulamisvedet ja routa vaurioittavat keväällä teiden pintaa ja perustuksia. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koneet ja autot|Liikenne
    10.2.202312:21
    Harri Kallio-Kurssi

    Korvausperuste heikon tienpidon takia rikkoontuneesta autonosasta on sama kuin valtionteillä, lasku vain pitää osoittaa tiekunnalle, sanoo Suomen Tieyhdistyksen johtaja Simo Takalammi.

    Korvauskynnys on varsin korkea. Jos vaatii vahingosta korvausta ja tiekunta sanoo ei, on ainut mahdollisuus haastaa tiekunta käräjille.

    ”Sinne ei tavallisella palkansaajalle oikein ole mahdollisuutta lähteä”, Takalammi huomauttaa.

    Jos vahinko tulee ja autossa on kasko-vakuutus, Takalammin mukaan paras tapa on hoitaa korvausasia sitä kautta.

    ”Väärinkäsityksiä syntyy usein silloin, jos autosta rikkoontuu öljypohja marjametsälle mennessä. Tällöin tienpidossa ei ole vika, vaan tiekunta on päättänyt, että tässä kohdin riittää maastoautolla ajettava tie. Silloin se on autoilijan oma murhe.”

    Jos tie on muuten hyvässä kunnossa 60 h/km ja siihen on ilmestynyt yllättäviä kuoppia vaikkapa vesisateen, takia tilanne voi olla eri.

    ”Jos sade on syönyt yöllä tietä, ja kuoppia on syntynyt, on liikkuminen seuraavana aamuna ajajan vastuulla.”

    Korjausta ei saa kuitenkaan viivyttää pitkään. Varsinkin siinä tapauksessa, että vaarallista kuoppaa ei ole korjattu päivän parin sisällä.

    ”Perusviestini on se, että kuljettajan vastuu on suuri. Ajonopeus pitää sovittaa tilanteen mukaan riittävän alhaiseksi.”

    Yksityisteitä Suomessa on noin 370 000 kilometriä, mikä on samalla maan suurin tieverkko.

    ”Aika vähän tällaisia ongelmia onneksi kuitenkin ilmenee.”

    Yksi vaurioille altistava tekijä on Takalammin mukaan nykyautojen isokokoiset vanteet ja matalat rengasprofiilit, jotka ovat entistä alttiimpia vahingoille.

    Lisää aiheesta
    • Vaihtelevat talvikelit aiheuttavat kelirikkoa jo nyt erityisesti Etelä-Suomessa.

      Liikenne | Tiesitkö, että kelirikon aiheuttamasta autoviasta voi hakea korvauksia? Nämä asiat vaikuttavat siihen, maksetaanko niitä

    • Pelkkä monttujen täyttäminen pintaa raapimalla ei riitä. Tien pintaa on murrettava kuoppien pohjan syvyydeltä, jotta lopputulos olisi erinomainen.

      Liikenne | Montut sileiksi pintaa syvemmältä – lanaus vaatii järeää kalustoa ja vankkaa ammattitaitoa

      Tilaajalle
    • Syyskuussa 2022 kuitupäällyste näyttää sateen jäljiltä tasaiselta, joskin muutama kuoppajono odottaa muokkausta. Suomessa on noin 300 000 kilometriä soratietä.

      Liikenne | Sokerinvalmistuksesta uusi päällyste soratielle: ”Pahaa sanottavaa ei kentältä ole kuulunut”

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin