
Uusi Audi Q3 harppaa eteenpäin teknisillä ratkaisuilla. Samalla on parannettu tilojen käytettävyyttä.
Audin maahantuoja odottaa uudistuneen Q3:n kiinnostavan ostajia etenkin lataushybridinä. Sen sähköistä kantamaa on kasvatettu noin 50 kilometristä 117 kilometriin.
Temppu on toteutettu suurentamalla akku noin 20 kilowattituntiin.
Akuston lataus 11 kilowatilla onnistuu kolmivaiheisesti. Pikalatauksessa teho nousee 50 kilowattiin.

Lataushybridissä konepellin alla hyrrää 1,5 litran bensamoottori. Pienenä puutteena on, ettei lataushybridiä saa nelivetoisena.
Sitä haluaville vaihtoehtona on perinteinen kaksilitraisella koneella toimiva bensamalli. Sen ostointoa rajoittaa noin 8 000 euroa lataushybridiä korkeammalle karkaava hinta.

Korimalleissa vaihtoehtona on katumaasturimainen perusversio ja siitä viistetty Sportback. Sen kattolinja sulavoituu kolmisen senttiä taakse päin mentäessä.
Jostain kumman syystä ilmanvastuskerroin jää viistoperässä tavallista korkeammalle. Perusmallissakin kerroin on 0,32, millä ei hirveästi hurrata.
Ulkonäössä huomio kiintyy uusiin kaksiosaisiin etuvaloihin. Niihin on ympätty valmistajan uusin tekniikka.
Uutta on, että teknologiapaketin mukana tulevien matrix-valojen toiminta on liitetty ajoavustimiin. Mikäli kuljettaja haluaa, valot opastavat pimeässä oikeille ajolinjoille.
Ne varoittavat esimerkiksi, jos kuski pyrkii leikkaamaan mutkissa liikaa. Moottoritiellä yli 70 kilometrin tuntivauhdissa valot keskittyvät oman kaistan valaisemiseen suorakaiteen muotoisena blokkina.
Liukkaista keleistä auton valot varoittavat heijastamalla tiehen jääkiteen.
Vastaavaa ei ole vielä edes Audin huippumalleissa.
Auton taakse uudistus on tuonut koko perän levyinen valonauhan. Se on nyt muotia. Samoin muotia on auton logon valaisu. Sen puute saa aiemmat versiot näyttämään vanhoilta, mutta muodit vaihtuvat nopeasti.
Uuden Q3:n alustan perusrakennetta on kehitetty vanhalta pohjalta. Akseliväli on säilynyt ennallaan, mutta pituutta on tullut nelisen senttiä lisää. Sillä auton kokonaispituus nousee yli 4,5 metriin.
Sisällä mittaristot on kytketty yhteen näyttäväksi kokonaisuudeksi. Kosketusnäytön toiminta vaikutti virkeältä. Käytettävyyden ja turvallisuuden kannalta perinteisillä kytkimillä on silti selkeitä etuja.
Vaihteenvalitsin on keksitty uusiksi ja siirretty rattiakseliin. Sen toteutus on läpyskämäinen, mikä vaatii totuttelua.
Toisella puolella on vastaava valitsin vilkuille. Siihen liittyy erikoinen pyörilö pyyhkimille.
Ohjauspyörän hipaisupainikkeista ei pisteitä ropise.
Lisävarusteiden puolelta löytyy avustustoiminto, joka parkkeeraa auton automaattisesti tutulle parkkipaikalle. Se on kätevä, jos auton vakipaikka sijaitsee esimerkiksi ahtaassa parkkihallissa tai katoksessa.
Teknologiapaketti Pro sisältää myös sähkösäätöisen iskunvaimennuksen. Lisähintaa tuolla paketilla on noin 4 700 euroa.
Ajettavuudelta Q3 vakaa ja mukava. Ohjaus on tarkka ja alusta sopivan jämäkkä, saksalaiseen tapaan.
Tehoja autosta löytyy tarvittaessa vähintään riittävästi.
Sisätilat sopivat perhekäyttöön. Takatilojen käytettävyyttä ja mukavuutta parantaa istuinten siirreltävyys ja kallistettavuus.
Takakontti vetää peräti 488 litraa. Vetokykyä autossa on parhaimmillaan kaksi tonnia.
Audi Q3:n lähtöhinta nelivetoisena TFSI Quattrona on 57 397 euroa. Etuvetoinen ladattavahybridi irtoaa houkuttelevalla 49 388 eurolla. Viistoperästä saa maksaa noin 1 500 euroa lisää.