• Näin toimit ohittaessasi onnettomuuspaikan – utelias vilkuilu voi pahimmillaan aiheuttaa lisäonnettomuuden

    Osaan Suomea on luvattu paljon lunta ja erittäin huonoa ajokeliä.
    Tälle viikolle on luvattu runsaasti lunta. Teillä kannattaa liikkua varovaisesti.
    Tälle viikolle on luvattu runsaasti lunta. Teillä kannattaa liikkua varovaisesti. Kuva: Sanne Katainen
    Koneet ja autot
    12.1.202109:29
    Terhi Pape-Mustonen

    Suomen Palopäällystöliitto muistuttaa, että ajoneuvon kuljettajien keskittymisen herpaantuminen onnettomuuspaikoilla on huolestuttava ilmiö. Se voi pahimmillaan johtaa lisäonnettomuuksiin.

    Etelä- ja Länsi-Suomeen on luvattu tänään runsaasti lunta ja ajokeli on paikoin erittäin huono. Autoilua kehotetaan mahdollisuuksien mukaan välttämään.

    Onnettomuuspaikkojen ohituksessa kannattaa muistaa palopäällystöliiton tieliikennepelastamisen toimikunnan puheenjohtaja Tommi Luhtaniemen ohjeet.

    Jos pelastustyöt ovat jo alkaneet onnettomuuspaikalla:

    1. Pidä katse edessä olevassa liikenteessä ja keskity ohittamaan onnettomuuspaikka turvallisesti. Hiljennä rauhallisesti ajonopeutta jo hyvissä ajoin ennen onnettomuuspaikkaa. Huolehtimalla riittävästä turvavälistä muihin autat välttämään ylimääräiset törmäykset.

    2. Älä kuvaa onnettomuuspaikalla. Kuvaaminen ja onnettomuuspaikan tarpeeton vilkuilu kasvattaa lisäonnettomuuksien ja vaaratilanteiden riskiä niin autoilijoille kuin pelastushenkilöstöllekin.

    3. Aja onnettomuuspaikan ohi poliisin tai pelastushenkilöstön ohjaamaa reittiä.

    Erityisesti vilkkaalla tiellä onnettomuus havaitaan usein hyvin lähellä onnettomuuspaikkaa tai jopa vasta sen kohdalla. Jos osut onnettomuuspaikalle ensimmäisenä:

    1. Hiljennä ja pysäytä ajoneuvo pientareelle onnettomuuspaikan jälkeen.

    2. Siirry onnettomuuspaikalle piennarta pitkin.

    3. Soita hätänumeroon 112.

    4. Tee nopea tilannearvio ja aloita mahdolliset akuutit pelastustoimet.

    5. Muista aina varmistaa oma turvallisuutesi.

    Artikkelin aiheet
    liikenneturvallisuus
    liikenneonnettomuus
    talvinen ajokeli
    pelastustyö
    turvallinen ajaminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti