• Mönkijöiden myynti rajussa kasvussa: +43 prosenttia viime vuoteen verrattuna

    Mönkijöiden myynti on kasvanut lähes kaikissa maakunnissa, mutta Uusimaa on edelleen suurin markkina-alue sekä kappalemääräisesti suurin kasvaja.
    Syinä mönkijämyynnin vauhdikkaaseen kasvuun ovat Teknisen Kaupan Liiton mukaan viime vuonna voimaan tullut muutos ajokorttilainsäädännössä sekä mönkijöiden monipuoliset hyöty- ja harrastekäyttömahdollisuudet.
    Syinä mönkijämyynnin vauhdikkaaseen kasvuun ovat Teknisen Kaupan Liiton mukaan viime vuonna voimaan tullut muutos ajokorttilainsäädännössä sekä mönkijöiden monipuoliset hyöty- ja harrastekäyttömahdollisuudet. Kuva: Seppo Nykänen
    Koneet ja autot
    13.6.201915:59
    Matti Tuominen

    Mönkijöiden myynti on kasvanut viime vuodesta asti hurjaa vauhtia. Teknisen Kaupan Liitto kertoo, että tänä vuonna alkuvuoden myynti on ollut 43 prosenttia suurempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Vuoden alusta toukokuun loppuun mennessä rekisteröitiin 3752 traktorimönkijää.

    Syinä vauhdikkaaseen kasvuun ovat liiton mukaan viime vuonna voimaan tullut muutos ajokorttilainsäädännössä sekä mönkijöiden monipuoliset hyöty- ja harrastekäyttömahdollisuudet.

    Mönkijöiden myynti on kasvanut lähes kaikissa maakunnissa, mutta Uusimaa on edelleen suurin markkina-alue sekä kappalemääräisesti suurin kasvaja.

    Teknisen Kaupan Liiton maastoajoneuvojaoston puheenjohtaja Mikko Sinisalo uskoo kasvun jatkuvan vahvana.

    "En näe mitään syytä, miksi kasvu ei jatkuisi. Mönkijöiden myynnissä ei esimerkiksi ole samanlaisia kausivaihteluita kuin vaikkapa veneiden myynnissä", hän sanoo tiedotteessa.

    Alle 60 kilometriä tunnissa kulkevia mönkijöitä saavat kuljettaa yli 15-vuotiaat, joilla on AM121-luokan tai T-luokan ajokortti. Viime vuoden heinäkuussa tuli voimaan ajokorttilainsäädännön muutos, jonka myötä B-ajokortilla voi ajaa myös niitä mönkijöitä, joiden suurin rakenteellinen nopeus on yli 60 kilometriä tunnissa.

    Artikkelin aiheet
    mönkijät
    myynti
    Teknisen Kaupan Liitto
    Uusimaa
    ajokortti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 5

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • 6

      Liikenne | Video: Irrotan kädet Ford Mustangin ratista moottoritiellä

      Tilaajalle
    • 7

      Metsäkoneet | Metsäkonealalla on työtekijäpula ‒ tekijöistä kilpaillaan globaalisti