• Renkaiden vaihto käsillä – rahan puutteessa renkaat ajetaan aivan loppuun

    Nuoret asiakkaat kyselevät rengasliikkeestä myös käytettyjä renkaita.
    Asentaja Jere Järvinen vaihtaa rengasta Kurikan Rengasmestassa.
    Asentaja Jere Järvinen vaihtaa rengasta Kurikan Rengasmestassa. Kuva: Johannes Tervo
    Koneet ja autot|Liikenne
    24.3.202617:00
    Tomi Olli

    Kesärenkaita vaihdetaan parhaillaan kiivaasti alle. Kireän taloustilanteen takia monet autoilijat ajavat vanhat renkaat loppuun ennen vaihtoa uusiin.

    ”Renkaat ajetaan tällä hetkellä aika lailla loppuun, mihin merkittävä syy on taloustilanne. Myös katsastusmiehiltä on tullut samanlaista palautetta, eli kyseessä on huolestuttava, turvallisuuteen vaikuttava asia”, kertoo Kurikan Rengasmestan omistaja Arto Haavisto.

    Arto Haavisto (vas) ja asentaja Jere Järvinen tarkastelemassa loppuun ajettua rengasta
    Arto Haavisto (vas) ja asentaja Jere Järvinen tarkastelemassa loppuun ajettua rengasta Kuva: Johannes Tervo

    Haaviston mukaan aiempaa useammat autoilijat suosivat halvempia renkaita. Tämä korostuu kesärenkaiden osalta talvirenkaita enemmän.

    Osa asiakkaista seuraa kuitenkin tarkasti testituloksia.

    ”Niillä on osalle isokin merkitys. Kokonaisuudessaan suurimmat kriteerit ostopäätökselle ovat renkaiden kestävyys ja mahdollisimman alhainen äänen taso.”

    Kesärenkaan turvallinen urasyvyys on vähintään 4 millimetriä.
    Kesärenkaan turvallinen urasyvyys on vähintään 4 millimetriä. Kuva: Johannes Tervo

    Uusien renkaiden kulutuspinnan urasyvyys vaihtelee kuudesta 8,5 milliin. Pienempi urasyvyys miellyttää erityisesti sähköautojen omistajia.

    ”He ostavat yleensä renkaita, joissa on mahdollisimman pieni vierintävastus, mikä lisää akun kestoa. Myös mahdollisimman pieni ääni on sähköautoissa tärkeä, koska moottorista ei tule ääntä”, sanoo Haavisto.

    EV-merkintä kertoo, että rengas on tarkoitettu sähköautoon.
    EV-merkintä kertoo, että rengas on tarkoitettu sähköautoon. Kuva: Johannes Tervo

    Osa asiakkaista suosii käytettyjä renkaita. Niitä kysytään pääasiassa vaihtosesongin jälkeen.

    ”Niitä on silloin enemmän saatavilla. Eniten käytettyjä renkaita kysyvät nuoret, joilla tulotaso ei ole vielä varttuneempien luokkaa ja ostoslistalla on paljon muutakin hankittavaa”, kertoo Haavisto.

    Vanha rengas vaihtuu vauhdilla uuteen
    Vanha rengas vaihtuu vauhdilla uuteen Kuva: Johannes Tervo

    Haavisto ei anna tiettyä rajaa sille, minkä ikäiseksi renkailla voi ajaa. Vuosien kertyessä renkaan kumi kuitenkin kovettuu ja sen ominaisuudet heikkenevät tätä kautta.

    ”On kuitenkin harvinaista, että kesärenkailla ajatettaisiin niin kauan, että ominaisuudet heikkenevät iän myötä. Tämä ilmiö koskee enemmän esimerkiksi matkailuautoja ja asuntovaunuja, joilla liikutaan selkeästi vähemmän kuin henkilöautolla.”

    ”Monien mielestä nykyrenkaiden tekninen ikä on lähemmäs kymmentä vuotta.”

    Arto Haavisto

    Renkaan valmistusajan voi katsoa sen sivussa olevasta DOT-merkinnästä.

    ”Se avulla selviää renkaan valmistusajankohta, eli valmistusviikko ja -vuosi. Monien mielestä nykyrenkaiden tekninen ikä on lähemmäs kymmentä vuotta.”

    Erityisen tärkeäksi Haavisto nostaa renkaiden säilytyksen.

    ”Jos renkaat säilytetään taivasalla, lyhentää se niiden käyttöikää. Lumihanki tai suora auringonpaiste eivät todellakaan tee renkaille hyvää.”

    Hän muistuttaa myös muista toimenpiteistä.

    ”Kun renkaat vaihdetaan itse, unohtuu monilta jälkikiristys. Vaikka renkaita irtoaa harvoin, kannattaa se silti tehdä noin parinsadan kilometrin ajon jälkeen. Vaihdon yhteydessä on syytä myös tarkastaa aina ilmanpaineet.”

    Rengasliikkeen varastosta löytyy valinnanvaraa.
    Rengasliikkeen varastosta löytyy valinnanvaraa. Kuva: Johannes Tervo

    Rengasmestassa tehdään kauppaa pitkillä perinteillä, sillä yrityksen perusti vuonna 1975 Arto Haaviston Markku-isä. Arto on luotsannut yritystä vuodesta 2006. Vuosiin on mahtunut monenlaisia tapahtumia.

    Eräs sellainen oli asiakas, joka ei suostunut luopumaan 26 vuotta vanhoista talvirenkaista.

    ”Sanoin rouvalle, ettemme laita niitä enää alle, nyt on todellakin aika hankkia uudet turvallisuuden takia. Hän kysyi, eikö renkaissa ole enää pintaa. Vastasin, että sitä on kyllä seitsemän milliä, mutta renkailla on liikaa ikää.”

    Rouva ei kuitenkaan innostunut asiasta.

    ”Hän kysyi seuraavaksi, mitä Suomen laki sanoo renkaiden iästä. Vastasin, että laki ei ota siihen kantaa. Hän totesi, että siinä tapauksessa laitetaan vanhat renkaat edelleen alle, ja näin tehtiin.”

    Renkaan sisällä oleva pehmuste vaimentaa rengasmelua.
    Renkaan sisällä oleva pehmuste vaimentaa rengasmelua. Kuva: Johannes Tervo

    Myös tekniikan lisääntyminen toi jokunen vuosi sitten yllätyksen.

    ”Kun tuli maksun aika, näytti asiakas rannekelloaan maksulaitteelle. Sanoin hänelle, että kyllä hyvä rannekello käy etumaksuksi. Hän naurahti sanoen, että maksu on hoidettu näin. Se oli ensimmäinen kokemukseni älykellolla maksamisesta”, Haavisto nauraa.

    Lisää aiheesta
    • Kesärenkaisiin saa jo siirtyä, mikäli keli sen sallii.

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

    • EV2:n kehityksessä tavoitteena on ollut melun ja tärinän vähentäminen.

      Autot | Kia on vähentänyt uuden EV2:n rengasmelua pohjoisten maiden ehdoilla

    • Renkaiden kunnon ja etenkin ilmanpaineen tarkistaminen unohtuu usein ammattikuskeiltakin.

      Autot | Pelkkä potkaisu ei riitä – renkaiden oikea paine takaa turvallisen ja säästävän ajon

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    renkaiden vaihto
    taloustilanne
    turvallisuus
    sähköauto
    Kurikan Rengasmesta
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koneet ja kulkuneuvot | Argo etenee sielläkin, mihin tavallinen mönkijä uppoaa - erikoisajoneuvo testissä maalla, kosteikossa ja vedessä

      Tilaajalle
    • 2

      Koneet ja kulkuneuvot | Traktorikäyttöisellä murskaimella jätepuu ja vanhat kuormalavat hakkeeksi

    • 3

      Autot | Teslan on syytä varoa tätä saksalaisuutuutta – täyssähköinen Mercedes-Benz CLA nostaa rimaa

    • 4

      Työkalut | Koneviesti: Hydrauliprässi eli korjaamopuristin on verstaan korvaamaton apuväline – prässiä tarvitaan muun muassa vääntyneen tangon tai akselin oikaisussa

    • 5

      Toivo Kauralan mehukoneen puristuksessa omenat muuttuvat kuiviksi kakuiksi: "Kuuden tonnin voima riittää omenille, auto nousee parilla tonnilla"

    • 6

      Koneviesti | Pyörien aurauskulma vaikuttaa ajoneuvon käsiteltävyyteen ja renkaiden kulumiseen – kulma tulisi tarkistaa säännöllisesti

    • 7

      Liikenne | Moni ajaa kitkarenkailla vuoden ympäri ‒ näistä syistä se ei kannata

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin