Mökkeilystä ja makkarasta tuli osa suomalaista sielunmaisemaa 1960-luvulla – ajankohta ei ollut sattuma

Mökki ja makkara muodostavat monen mielessä kesään otollisesti sopivan makumaiseman. Kyseessä ei suinkaan ole sattuma, sillä mökki ja makkara ovat kulkeneet käsi kädessä osaksi suomalaista elämänmenoa.

Makkara oli Suomessa vuosisatojen ajan maaseudun tuote, jota valmistettiin vain teurastusten aikaan. Vasta 1800–1900-lukujen vaihteessa Suomen maatalouden painopiste alkoi vähitellen siirtyä viljanviljelystä enemmän karjanhoidon suuntaan, mikä puolestaan toi makkaraan tarvittavaa eläinraaka-ainetta aiempaa helpommin saataville.

Vaikka makkaraa alettiin vähitellen valmistaa kotitalouksien lisäksi tehtaissa, makkaran valmistaminen helposti rikkoutuvaan luonnonsuoleen vaati silti paljon käsityötä. Tämän vuoksi makkara oli jopa kalliimpaa kuin kokoliha.

Muutos nähtiin vasta 1960-luvulla, kun makkaraa alettiin valmistaa kestävään keinosuoleen ja makkaroiden välisten alumiinisten niittien kiinnityskin alkoi hoitua koneellisesti. Lenkkimakkarasta tuli nopeasti koko kansan ruokaa.

Vielä 1800-luvulla makkaraa valmistettiin lähinnä syksyn teurastusten aikaan kotioloissa. Nykypäivän makkarahyllyt puolestaan notkuvat teollisesti valmistettuja makkaroita. Kuva: Carolina Husu

1960-luvun makuun pääsee esimerkiksi syömällä HK:n Sinistä lenkkiä. Nimensä kyseinen klassikkomakkara sai pienen byrokraattisen sattumuksen vuoksi. Elintarvikeasetus vaati makkaraan tiedon tuotteen laadusta, mutta tuolloin makkaraa myytiin vielä irtotavarana eikä nykyisenlaisissa vakuumipakkauksissa.

HK:n lenkkimakkaran kuoren sisäpintaan painettiin mustikoista saadulla sinisellä värillä sana ”lenkkimakkara”, kun taas erityisesti saunanjälkeiseksi nautintoaineeksi tarkoitettuun makkaraan painettiin punaisella sana ”kiuasmakkara”, jotta nälkäinen makkaransyöjä tietäisi, millaista elintarviketta aikoo suuhunsa pistää.

Tällainen käytäntö alkoi HK:lla vuonna 1963, minkä jälkeen kauppiaat alkoivatkin nopeasti tilata makkaroita termeillä ”sininen” ja ”punainen”. Termi siirtyi nopeasti kaupoista kansan käyttöön.

1960-luvulla Suomi koki muutakin kuin makkaravallankumouksen, sillä yhteiskunta kävi läpi melkoisen nopean rakennemuutoksen maatalousyhteiskunnasta palveluyhteiskunnaksi. Vuosikymmeneen liittyvät myös viisipäiväisen työviikon ja vuosilomalain käyttöönotto.

Tuolloin alkunsa saivat lenkkimakkaraa lyhyemmät grillimakkarat, joita oli kokonaista lenkkiä helpompi lämmittää vapaapäivänä nuotiolla.

Suomi kaupungistui ja osa väestä lähti paremman elämän toivossa Ruotsiin, samalla maaseutunostalgia alkoi voimistua.

Tämä sai entistä useamman innostumaan mökin omistamisesta. Aiemmin kesähuviloita olivat omistaneet harvat, joilla oli sekä varaa että vapaa-aikaa.

Mökkiolosuhteissa makkara oli monen nälkäisen pelastus, sillä se säilyi alkeellisissa ja usein sähköttömissä oloissa huomattavasti paremmin kuin tuore liha. Lenkkimakkaraa ja nakkeja saattoi ostaa myös tölkkiin säilöttyinä.

Puolen vuosisadan takainen mökkeily oli kuitenkin monelle aivan muuta kuin pelkkää auringonottoa ja makkaranpaistoa.

Mökillä kerättiin talven varalle marjoja ja sieniä ja kasvatettiin ryytimaassa vihanneksia, mistä johtuu edelleen voimissaan oleva ajatus kesämökistä työleirinä, ei rentoutumisen paikkana.