Petri Sirviö kertoo olevansa kuorossa jos ei natsi, niin vähintään diktaattori. Demokratia ei toimisi ison ja taiteellisen miesjoukon pyörittämisessä. Kuva: Timo Heikkala
Traktorin sisäkumeista syntyvät kravatit Mieskuoro Huutajille – tämän verran kuorossa huutamalla tienaa
Suomea ja maailmaa kiertävä eriskummallinen kuoro lähentelee 40 vuoden ikää. Osalle hauska harrastus on muuttunut puoliammattilaisuudeksi.Tilaajalle
Mieskuoro Huutajat tekee useimmat keikat 20–30 hengen miehistöllä, vaikka käytettävissä oleva reservi on pian tuplat siitä. Kuva: Timo HeikkalaKuoronjohtaja Petri Sirviöllä on kiirettä. Viime viikolla tuli nopealla aikataululla iso keikka Etykin 50-vuotispäivänä järjestettyyn konferenssiin Helsinkiin, ja sen jälkeen matka jatkui pienemmällä kokoonpanolla Tanskaan.
”Esitimme Helsingissä Etykin päätösasiakirjan. Mitään ajankohtaisempaa ei voisi olla, sillä siinähän puhutaan kansojen itsemääräämisoikeudesta ja ihmisoikeuksista”, toteaa Sirviö.
Hänen mukaansa kappale on hyvä esimerkki siitä, että vanhakin voi olla tuoretta. Mieskuoro Huutajien ohjelmistossa kun kartetaan sekä kulttuurin uusimpia kotkotuksia että liian ”museaalista meininkiä”.
Toisaalta miesjoukon habitus henkii historiaa ja kaurismäkeläistä jäykkyyttä.
Musta puku ja kengät sekä valkoinen kauluspaita saavat viimeisen silauksen kumikravatista, joka Sirviön mukaan syntyy kätevimmin traktorin renkaan sisäkumista.
”Myös henkilöauton renkaan sisäkumi käy, mutta traktorista saa paremman, suoran ja jämäkän kaistaleen leikattua.”
Jokainen voi myös päättää tyylin itse, eli päätyykö vaikkapa kapeaan, isukin 1960-luvulla käyttämään lookkiin, vaiko Kalevi Sorsan parin kämmenen levyiseen malliin.
Sirviö kuoron ”vanhempana valtiomiehenä” antaa tarvittaessa varsinkin uusille jäsenille opetusta kumiaihion leikkaamiseen, mutta laadun valvojaksi hän ei rupea.
Kravatin solmiminen on tietenkin oma haasteensa, sillä kumi on silkkiä nihkeämpää. Harjoitus tekee siinäkin mestarin.
”Tässä ajassa on enemmän huudettavaa kuin monissa vuosissa tässä välissä.”
Sirviö perusti Mieskuoro Huutajat vuonna 1987, ja alussa miehet ilmestyivät usein paikalle yllättäen ja pyytämättä. Maine kasvoi. Vähitellen miehiä jo kutsuttiinkin ja esiintymisestä alettiin toisinaan maksaa. Vuosituhannen vaiheessa toiminta oli vilkasta.
Välillä huuto hieman vaimeni, mutta viime vuodet kuoro on ollut kovassa nosteessa.
”Tässä ajassa on enemmän huudettavaa kuin monissa vuosissa tässä välissä. Sitoutuminen on ollut meille määrätietoinen valinta. Ennen koronaa meillä oli pari isompaa juttua, jotka saivat harkitsemaan, tehdäänkö hommasta enemmän ammattimaista vai tehdäänkö ollenkaan.”
Yksi käännekohdista oli esiintyminen Tukholman kuninkaallisessa baletissa, jossa pyöri Franz Kafkan Oikeusjuttu. Tällaiset tilaustyöt vaativat jokaiselta uudenlaista paneutumista ja tavoitteellista harjoittelua.
Pääosa esityksistä huudetaan 20–30 miehen voimin, vaikka taiteellisesti ideaali kokoonpano olisi Sirviön mukaan hieman yli 30.
Joka tapauksessa joukkue pitää olla riittävän suuri, sillä kukaan ei elä huutamisella. Perhe- ja työesteitä sekä sairastumisia tulee aina. Vuodenvaiheessa kokonaisvahvuutta kasvatetaan noin 60 henkeen.
”Pitkään emme ottaneet uusia jäseniä, mutta nyt meillä on vuosittain kaksi saapumiserää, jossa koulutetaan kymmenen henkeä. Noin kaksi vuotta kestää valmistua huutajaksi.”
Lähes 40 vuoden aikana kuorossa on ollut noin 200 kaveria, ja mukana on yhä puolen tusinaa alkuperäisjäsentä.
”Aika tyypillistä oli, että kolmasosa lähti ensimmäisen vuoden aikana ja saman verran pysyi pidempään. Kolmasosa päätyi ’elinkautiseen’”, Sirviö naurahtaa.
Opetusmetodit ovat kuitenkin kehittyneet, ja siksi ovi käy harvemmin.
”Hauskasti tässä vanhetaan. Alussa oli 20 vihaista nuorta miestä. On kiehtovaa katsoa, kun heistä on tullut tullut raivokkaita pappoja.”
Oman roolikseen hän mietti jo homman alkumetreillä kajahtaneen kapellimestarin, ja tyyli on pysynyt.
Jokaiselle huutaminen ei sovi, vaikka lauluääntä tai nuottikorvaa ei vaadita.
Pätevyysvaatimuksia uudeksi kuorolaiseksi ei huutoäänen osalta ole, mutta rytmitajua, halua kehittää luonnollista äänentuotantoaan ja jopa kuntoa vaaditaan – unohtamatta sosiaalisia taitoja.
”Haasteena on lähinnä sopeutuminen toimintaan ja yhteisöön, mikä vaatii porukan sietämistä ja kappaleiden opettelua kotonakin. Toisaalta tässä on porukkaa, jotka eivät ehkä muussa joukossa viihtyisikään.”
Treenit ovat fyysisesti rankkoja.
”Jos kokeilet huutaa 30 sekuntia, niin varmasti hengästyttää. Puolen tunnin jälkeen ovat jo vatsalihakset kipeinä. Lisäksi tekstien muistaminen 20 eri kielellä on oma lukunsa.”
Palkasta ja palkkiosta puhuminen on perusteltua, koska homma on mennyt aiempaa ammattimaisemmaksi.
Sirviön mukaan Huutajien vuosibudjetti on pienempi kuin sinfoniaorkesterilla viikossa.
”Budjettimme yhdellä lyhyellä ulkomaan reissulla on noin 15 000–20 000 euroa. Palkkiomme pitäisi olla nykyiseen tasoon verrattuna kolminkertainen, jotta pystyisimme maksamaan ison kuoron esityksistä edes kohtalaista palkkaa. Pidempää sitoutumista vaativissa produktioissa on löytynyt maksaja alle kymmenen huutajan vaatimattomille palkkioille."
Muuten varsinaisia palkkioita ei ison kuoron keikoista makseta lainkaan, mikä on sanottu jo ry:n säännöissäkin. Sen sijaan matkakulut, majoitus ja vähän evästä tarjotaan.
”Kyseessä on harrastus, joka ei kenelläkään saa jäädä kiinni rahasta.”
- Osaston luetuimmat
