Ravintolat olivat pitkään fiinejä pönötyspaikkoja – 1980-luvulla meininki rentoutui

Tälläkin hetkellä miljoonat ihmiset kuvaavat itseään ja annoksiaan ravintolassa. Ravintolat ovat tällä tavoin näkyvämpiä kuin koskaan aiemmin.

Valokuvaaminen alkoi pikkuhiljaa yleistyä 1800-luvun jälkipuoliskolla, ja samoihin aikoihin alkoi kehittyä myös Suomen ravintolakulttuuri. Tuolta ajalta ovat edelleen olemassa muun muassa Kämp ja Kappeli Helsingissä, jotka ovat itsessään näyttäviä ilmestyksiä katukuvassa, kertoo amanuenssi Tiina Kiiskinen Hotelli- ja ravintolamuseosta.

”Suomen ravintoloiden historia on siis suhteellisen hyvin tallennettuna valokuviin”, Kiiskinen kertoo.

Ravintolakulttuurin kehittyminen ei tosin vielä pitkään aikaan koskenut kaikkia kansankerroksia, vaan vielä 1960-luvulla tavallinen tallaaja söi korkeintaan kansanravintoloissa. Näistä matalan kynnyksen paikoista on säilynyt vähänlaisesti kuvamateriaalia.

”Ravintolakuvat menneiltä vuosikymmeniltä painottuvat juhlatilaisuuksiin ja ensimmäisen luokan ravintoloihin”, Kiiskinen kertoo.

Osittain kuvamateriaalin puute selittyy sillä, että kamerat olivat kalliita, eikä filmiä haluttu tuhlata.

Joitain poikkeuksiakin on. Hotelli- ja ravintolamuseo perustettiin 1970-luvulla, ja museo sai jo tuolloin lahjoituksena valokuvia, joissa näkyi myös ravintolamaailman ronskimpaa puolta. Kauaskatseiset lahjoittajat olivat keränneet pitkältä ajalta paitsi hienoimpien, myös tavallisen kansan ravintoloiden kuvia ja halusivat tallettaa ne museoon.

1980-luvulla ravintoloissa saattoi jo viettää rennosti aikaa, eikä naisilta enää evätty pääsyä ravintoloihin. Kuvassa Jyväskylän Kantakrouvi vuonna 1985. Kuva: Hotelli- ja ravintolamuseo

Ravintolat olivat pitkään pukumiesten paikkoja, sillä ensimmäisen luokan ravintoloissa käytiin erityisesti liikeasioissa ja työmatkoilla. Vielä 1960-luvulla ja osittain 1970-luvulla naiset eivät päässeet pääsääntöisesti juuri mihinkään ravintolaan ilman miesseuraa. Ravintoloissa käymistä ei yleisesti pidetty naiselle sopivana, ja tämä koski yhtä lailla työläisiä kuin porvaristoa.

1980-luvulle mennessä ravintoloissa käyminen oli jo ehtinyt arkipäiväistyä. Enää ravintolaan ei tarvinnut mennä puku päällä, vaan erityisesti pizzerioihin toivotettiin tervetulleeksi myös perheen pienimmät.

Kasarilla Suomi eli nousukautta ja yhä useampi alkoi myös ottaa valokuvia. Ei tietenkään nykyisessä määrin, mutta kuitenkin sen verran enemmän kuin ennen, että ravintoloista on säilynyt myös arkisia kaverikuvia, joissa ei enää pönötetä.

Kiiskinen kertoo, että 1980-luku näkyy ravintolakuvissa paitsi asiakkaiden, myös ravintolamiljöön rentoutuminen. Valkoisten liinojen sijaan ravintolan näkyvin sisustuselementti voi olla vaikka diskopallo.

Ravintolat ovat älypuhelinten aikaan paremmin kuvattuja kuin koskaan ennen. Toisaalta ravintolaruokaa tilataan erilaisten lähettipalveluiden ansiosta myös kotiin, mikä osaltaan laajentaa ravintoloiden reviiriä. Kuvan henkilö ei liity juttuun. Kuva: Sanne Katainen

Seuraava suomalaisten ravintolakuvien suuri murros koitti 2010-luvun alussa, kun älypuhelimet ja sosiaalinen media muuttivat ravintoloiden reviiriä digitaalisesti.

Jos ravintolat olivat ennen näkyneet oman ympäristönsä katukuvissa ja ravintola-aiheisten lehtijuttujen valokuvissa, yhtäkkiä kuka tahansa sosiaalisen median käyttäjä saattoikin toimia ravintolakriitikkona.

”Nykyään ravintolakuvien valtava määrä näkyy jopa niin, että annokset ja koko ravintolan sisustus voidaan suunnitella sosiaalisen mediaan kuviin sopivaksi”, Kiiskinen kuvailee.

Voisi luulla, että Hotelli- ja ravintolamuseolla olisi runsaudenpulaa nykypäivän ravintolakuvista, mutta Kiiskisen mukaan kokoelmat eivät ole koskaan valmiit ja digikuvia voitaisiin ottaa vastaan paljon enemmänkin.

”Keräämme museon sivujen kautta aina välillä tiettyjen ajankohtaisten ilmiöiden ja teemojen kuvia, mutta valokuvia voi lähettää meille muulloinkin ja itselle parhaiten sopivalla tavalla, myös kirjepostilla.”