Näihin tapahtumiin ei pääse rahalla, maineella eikä pääsylipuilla – nämä ovat todellisia VIP-tapahtumia
Mielikuva maalaisfestareista voi olla aika stereotyyppinen. Todellisuus voi kuitenkin yllättää, kirjoittaa Sari Jaakola.Tilaajalle
Erityisimmät tapahtumat saatetaan järjestää vaikka navetan vintillä. Kuva: Sari JaakolaKesäinen Suomi on täynnä tapahtumia. On festaria, näyttelyä, teatteriesitystä toisensa perään. Niin pitääkin olla. Kesällä kansa on liikkeellä ja ainaisen mökillä nököttämisen vastapainoksi on mukavaa välillä päästä katsomaan paikallista kulttuuritarjontaa.
Toki meillä maajusseilla kesä on vuoden kiireisintä aikaa, eikä näihin kaikkiin kökkäjäisiin päästä millään, vaikka kuinka mieli syyhyisi lomalle.
Suurimpaan osaan tapahtumista pääsee kuka tahansa ihan vain kaivamalla kuvetta. Paljon on juttua myös tapahtumien VIP-alueista, joihin pääsee vähän isommalla kasalla oravannahkoja tai henkilökohtaisesti kutsuttuna nauttimaan erikoiskohtelusta, erikoisdrinksuista ja erikoisohjelmasta.
Kyse on siitä, kuka kukin on tai kenellä on paalua maksaa tästä erottumisen tavasta. Sieltä on upeaa lähetellä somepäivityksiä, joita meidän rahvaan on sitten kiva aamukahvipöydässä paheksua – ehkä vähän kadehtiakin.
Sitten on niitä tapahtumia, joihin rahalla ei pääse. Pitää tuntea oikeat tyypit. On pitänyt olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. On pitänyt verkostoitua ja tehdä vaikutus. Päästä juuri niihin tiettyihin piireihin. On pitänyt olla ystävä, naapuri, ihminen ihmiselle.
Nämä ovat niitä todellisia VIP-tapahtumia. Nyt en puhu mistään linnanjuhlista tai muista kokkareista, vaan aivan uskomattomista underground-tapahtumista, joita meistä itse kukin täällä maalla järjestää.
Niihin ei pääse pääsylipulla. Niin paljon rahaa ei ole kenelläkään, että niihin sen vuoksi kutsuttaisiin. Niihin pääsee puhtaasti pärstäkertoimella.
”Meillä ollaan tällaisia pienten kuvioiden seurojentalotapahtumaihmisiä.”
Nämä tapahtumat ovat aivan mahtavia kotikutoisia bändi-iltoja, festareita tai muita kokoontumisia vaikkapa rosvopaistin ympärille.
Meillä ollaan tällaisia pienten kuvioiden seurojentalotapahtumaihmisiä.
Kuulutaan niihin etuoikeutettuihin, jotka saavat himotun kutsun kavereiden navetanvinttipirskeisiin. Osallistumisen oikeutus on hankittu juurikin noilla yllä mainituilla keinoilla.
On opiskeltu oikeissa paikoissa (lue: Kiteen ”sonniopisto” ja Viikki). On tutustuttu oikeisiin tyyppeihin (lue: muut sonniopistolaiset ja viikkiläiset, sekä luokattomat opiskelijabändit, kuten Yökyntäjät).
On verkostoiduttu ja tehty vaikutus (lue: käyty bileissä, ulkomaanvaihdossa, opiskelija- ja ammattireissuilla ja touhuttu monenlaista välillä aika päätöntäkin eritoten opiskeluaikana).
On oltu ystäviä ja naapureita, ihmisiä ihmiselle (lue: ollaan osa paikallisyhteisöä ja tuetaan ystäviä elämän eri käänteissä).
On oltu ystäviä ja naapureita, ihmisiä ihmiselle (lue: ollaan osa paikallisyhteisöä ja tuetaan ystäviä elämän eri käänteissä).
Joitain vuosia sitten puhuttiin kovasti fomo-ilmiöstä. Sana on lyhenne englanninkielisistä sanoista fear of missing out, joka tarkoittaa paitsi jäämisen pelkoa.
On niin paljon tapahtumia, paikkoja ja asioita, joihin on pakko ehtiä ja kaikesta on saatava kiiltokuvapostaus someen. Jos näihin kaikkiin ei aika- tai rahapulassa pääse ja se kadehdittava somepäivityskin jää tekemättä, se kertoo luonnollisesti surullista tarinaansa kyseisen henkilön olemattomasta ihmisarvosta.
Kuten kaikelle, fomollekin tuli vastailmiönsä. Luojalle kiitos jomosta! Joy of missing out, eli paitsi jäämisen ilo on se, jolla me kiireiset maajussit perustelemme kesätapahtumien laistamisen.
Miksi olla Ilosaarirockin päälavan eturivissä, kun voi yhtä hyvin pyöriä pellolla paalainta hinaten?
Peräkylien tee-se-itse-tapahtumissa on päästy nauttimaan niin rokkia, punkkia, bluegrassia, runoutta, rivitanssia, ud-luuttumusiikkia, syntikkapoppia ja kaikkea tältä väliltä.
Vakavasti puhuen jomo on sikäli tervetullut ilmiö, ettei itsensä ihmiseksi tunteakseen tarvitse koko ajan mennä ja näkyä joka paikassa. Pelkkä oleminen ja pysähtyminen ovat kiireen keskellä elämäänsä suorittavalle ihmiselle arvokkaampaa kuin mikään muu maailmassa.
Hetkeen pysähtymällä syntyy muistoja. Näitä muistoja on helppo tehdä aivan tavallisessa arjessa, ei siihen aina megatapahtumia tarvita.
Iltanavetalta tullessa voi pysähtyä ihailemaan lempimaisemaa ja kuuntelemaan luonnon tai oman hengityksen ääniä. Lounaan voi pakata koriin, kävellä perheen kanssa pihan poikki metsänreunaan ja viettää piknik-hetki ruskalta tuoksuvien lehtien ympäröimänä.
Talvella pelkkä hangessa rouskuvien askelten kuunteleminen voi maadoittaa hetkeen ja tasata sydämenlyöntejä työstä toiseen kiiruhtaessa.
Kesän loppupuolella meiltä ajellaan jälleen yksille eksklusiivisille maalaisfestareille. Ensi kesänä toivottavasti itselläkin on virtaa järjestää jälleen omalla elosuojalla musiikki- ja ruokabileet ystäville ja kyläläisille.
Mielikuva maalaisfestareista voi äkkiseltään olla aika stereotyyppinen. Todellisuus voi kuitenkin yllättää. Vuosien saatossa erinäisissä peräkylien tee-se-itse-tapahtumissa on päästy nauttimaan niin rokkia, punkkia, bluegrassia, runoutta, rivitanssia, ud-luuttumusiikkia, syntikkapoppia ja kaikkea tältä väliltä. Pidettiinpä hurjalla ysärillä reivitkin konehallissa.
Huikeiden paikallisten kykyjen lisäksi näissä tapahtumissa pääsee tapaamaan ystäviä. Näissä näkee ihmisiä, jotka ovat jääneet kulkemaan rinnalle elämän eri vaiheista ja siteet annetaan perintönä omille lapsille.
Niitä tuttavuuksia ei ole hankittu rahalla, vaan ystävyydellä. Olemalla ihminen ihmiselle. Olemalla seurojentalotapahtumaihminen.
Kirjoittaja on Salon Perttelissä asuva Lampuri.Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
