• Kaurajuomaa solahtaa yhä useampaan kahvikuppiin – mikä on suosion salaisuus?

    Kahviloista alkanut kaurajuomabuumi ei osoita sammumisen merkkejä, vaan päinvastoin. Kaurajuomaa lisäävät kahviin niin nuoret kuin eläkeläisetkin.
    Kasvipohjaiset juomat löysivät tiensä suomalaisten koteihin kahvin kautta.
    Kasvipohjaiset juomat löysivät tiensä suomalaisten koteihin kahvin kautta. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Koti|Elintarviketeollisuus
    20.7.202622:00
    Janiko Kemppi

    Kaurajuomien läpimurto alkoi Pohjoismaissa 2010-luvun alussa. Koko kansan tietoisuuteen kaurajuomat tulivat kahvin kautta. Trendi alkoi kahviloista, joissa kaurapohjaiset baristajuomat alkoivat yleistyä.

    ”Nuoremmat kuluttajat ottivat aluksi kaurajuomat omakseen, mutta kaurajuomista on tullut sittemmin megatrendi, joka on siirtynyt kotiostoihin ja massojen tuotteeksi. Kaurajuomabaristojen käyttäjistä lähes viidennes on eläkeläisiä, mikä voi olla yllättävää”, Elovenan brändipäällikkö Meri Mattila kertoo.

    Eturintamassa 2010-luvun alussa oli Oatly, joka kehitti kaurajuoman erityisesti espressojuomia varten. Vuosikymmenen puolessavälissä markkinointivaikuttamisen rooli korostui, ja 2020-lukua lähestyttäessä kaurajuomien ystävät halusivat kahvilakokemuksia myös kotona.

    Sittemmin markkinoille on tullut valtavasti erilaisia kaurajuomia, jotka myös maustetaan eri tavoin. Lähes puolet kaurajuomien käyttäjistä valitsee Elovenan selvityksen mukaan maustettuja vaihtoehtoja viikoittain.

    ”Joistakin mauista saattaa tulla isoja hittejä, jotka jäävät pidemmäksi aikaa.”

    Eriika Reiss

    Elovenan tuoteryhmäpäällikkö Eriika Reissin mukaan tämä johtuu osin kuluttajien vaihtelunhalusta.

    ”Makutrendejä tulee muista ruokakategorioista sekä kahvila- ja ravintolamaailmasta. Makuja nousee myös Amerikasta ja Aasiasta, josta tulee paljon sellaisenaan juotavia kaurajuomamakuja, kuten vaikka matchaa”, Reiss sanoo ja jatkaa:

    ”Mauissa puhutaan myös trendaavista ja nousevista mauista eli jotkut nousevat ja sitten poistuvat. Joistakin mauista saattaa tulla isoja hittejä, jotka jäävät pidemmäksi aikaa.”

    Suomalaiset ovat tottuneet vahvaan ja hapokkaaseen arabica-kahviin ja perinteiset maut viehättävät. Tämän vuoksi vanilja ja makeat karamellimaut ovat kaurajuomissa suosittuja.

    Pelkästään kahviin kaurajuomia ei laiteta. Mattila huomauttaa, että maustetut kaurajuomat sopivat sellaisenaan kylmänä juotaviksi, murojen joukkoon tai puuron keittämiseenkin. Kaurajuoma sopii myös leivontaan ja ruoanlaittoon.

    Kesäksi Mattila antaa vinkin:

    ”Koita pakastaa jäljelle jäänyt kahvi jääpaloiksi ja nauti se myöhemmin lisäten lasiin kahvijääpalat ja purkissa vaahdoksi ravistettu kaurajuoma. Sekaan voi lisätä himan vaniljajäätelöäkin.”

    Lisää aiheesta
    • Valio käynnistelee Joensuussa kasvisproteiinien tuotantoa.

      Ruoka | Kasvistuotteet korvaavat ja jäljittelevät perinteisiä tuotteita, vaikka niitä kehittävät yritykset muuta sanoisivat

    • Oatlyn elintarvikeinnovaatioista vastaava johtaja Sofia Ehlden mukaan yhtiö ei halua jäljitellä lehmänmaitoa.

      Ruoka | Onko kaurajuoma ultraprosessoitua? Tutkija kertoo

      Tilaajalle
    • Kaurajuoman tuotantoprosessin askelet: vasemmalla valmis juoma, alhaalla kauranjyvä, josta prosessi alkaa.

      Ruoka | Oatly avaa tuotantoprosessinsa – sivuvirralle koitetaan keksiä ruokakäyttöä

      Tilaajalle
    • Kaurajuomat ohittivat muut kasvipohjaiset juomat suosiossa jo vuosia sitten.

      Ruoka | Tässä lista: Suomen myydyimpien kaurajuomien kauran alkuperä ja valmistusmaa vaihtelee

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    kaurajuoma
    kahvi
    kauramaito
    kahvila
    Elovena
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Video: Eeva-vasikka lähti kaupungille ja meni Hankkijan liukuovista sisään kuin olisi käyttänyt niitä aina

      Tilaajalle