
Kouluja on kehitetty viime vuosina niin, että on korostettu lasten omaa itseohjautuvuutta.
THL:n ylilääkäri Terhi Aalto-Setälä ei kiittele tätä uudistusta.
”Siinä ei ole kyllä kuunneltu kasvatuksen ja kehityksen asiantuntijoita. Jo alakoulussa vaaditaan oppilailta sellaista itsenäistä työotetta, mikä ei ole kehityksellisesti mahdollista”, Aalto-Setälä sivaltaa.
Osa lapsista pärjää nykyisessäkin ympäristössä, mutta lapset, joilla esimerkiksi toiminnanohjauksen taidot vielä kehittyvät, eivät pärjää. Siksi lapsi ei välttämättä pysty keskittymään ja käyttäytyy levottomasti.
Aalto-Setälä toivoisikin, että opetuksessa palattaisiin kohti vanhaa, jossa opettaja tukee oppilaista aktiivisesti. Ylilääkäri toivoo näkevänsä myös sen, että oppikirjat tulisivat laajassa mitassa takaisin kouluihin.
”On ehkä tehty liian suuri ja nopea digiloikka.”
Aalto-Setälä näkisi mielellään myös käsinkirjoituksen paluun. Hän kuitenkin korostaa, että kyse ei ole siitä, että digitaalisista ratkaisuista pitäisi luopua.
”Mutta nyt on menty vähän överiksi.”
Ylilääkäri pitää hyvänä, että kännyköiden käyttöä koulupäivän aikana on rajoitettu. Hänen mielestään niiden käytöstä voitaisiin luopua koko koulupäiväksi.
”Ei ole mitään syytä, miksi ne pitäisi olla.”
Joensuun kaupungin koulutus- ja nuorisojohtaja Aatu Mustonen ei kuitenkaan näe realistisena sitä, että opetusmetodeissa palattaisiin entiseen malliin, jossa mukana ei ole lainkaan älylaitteita.
”Meidän pitää antaa eväitä myös älylaitteiden käyttämiseen, koska lapset tulevat käyttämään niitä jatko-opinnoissa ja työelämässä.”
Esimerkiksi tekoälyyn liittyviä asioita on tärkeää ymmärtää.
Hän kuitenkin myöntää, että joiltain osin digi-innostus on saattanut mennä niin sanotusti yli. Mustonen korostaa, että lasten pitää osata myös työskennellä kynän ja paperin sekä perinteisten oppikirjojen kanssa.
Mustonen myöntää, että digilaitteiden käytön lisäksi myös itseohjautuvuudessa on menty jossain määrin yli.
”Mutta on menty myös oikeaan suuntaan. Oppiminen ei ole sitä, että opettaja kaataa tiedon oppilaan päähän”, hän painottaa.
”Jo alakoulussa vaaditaan oppilailta sellaista itsenäistä työotetta, mikä ei ole kehityksellisesti mahdollista.”
Olennaista itseohjautuvuudessa onkin se, ettei sitä vaadita liian aikaisin. Mustosen mukaan ei ole kuitenkaan mitään tiettyä ikää, jonka jälkeen itseohjautuvuutta voi edellyttää. Itseohjautuvuutta kannattaakin hänen mielestään lisätä asteittain.
”Varmaan liian monessa asiassa neuvotellaan lasten kanssa. Välillä pitäisi myös hyvin suoraviivaisesti ohjata lapsia tekemään asioita.”
Pohjimmiltaan kyse onkin tasapainoilusta aikuisen ohjauksen ja lapsen päätösvallan välillä.