• Surun keskellä lapseni puhui rakkauden kieltä tavalla, joka oli äidiltäni tuttu

    Kun sanat eivät auta, voi pienellä teolla olla suuri merkitys.
    Rakkaudesta tulee konkreettista arkisissa eleissä.
    Rakkaudesta tulee konkreettista arkisissa eleissä. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Koti|Ruoka
    2.5.202616:00
    Kolumni
    Heli Lehtelä

    Äitini oli saattohoidossa tammikuussa. Viimeisinä päivinäänkin, kun sanojen tuottaminen jo vaati melkoisia ponnisteluja sairaalasängyssä makaavalle, oli hän tiukasti kiinni arjen asioissa. Kun hän kuuli nuorimman lapsenlapsensa kokeilleen ensi kertaa papan kanssa kanansiipien kypsennystä uunissa, seurasi tiukka kehotus. ”Pistäkää sinne samalla perunaa kanssa. Leikkaatte vaan veitsellä lohkoiksi ja sivelette öljyllä. Sitten ripottelette suolaa päälle.”

    Jokapäiväisten aterioiden laittaminen oli äidille tärkeää silloin kun hän vielä oli kotona. Ruoka kuului tehdä itse ja sitä oli aina tarjolla lounas- ja päivällisaikaan ilman poikkeuksia. Kerran kiireisenä päivänä sanoin lapsilleni, että syökää muroja kaapista. Kun äiti sai kuulla tekoni, sain satikutia. Perunoita pitää lapsille keittää puolen päivän aikaan! Murot eivät ole mitään ruokaa.

    Äiti oli enemmän tekojen kuin sanojen ihminen. Teot, ruoan laittaminen ja kodista huolehtiminen, puhuivat puolestaan ja kertoivat välittämisestä. Rakkaudesta, jota meille läheisille osoitettiin säännöllisesti joka päivä.

    Alkuvuosi on ollut raskas monin tavoin. Voimattoman tukemiseen ei usein löydy sanoja, eikä sanoilla voi korjata kaikkea. Näin poikani katseessa jotain tuttua, kun hän kysyi pitkän silmäyksen minuun luotuaan: keitänkö mä äiti sulle kahvia.

    Kun itse on voimaton, merkitsee tällainen ele suunnattoman paljon. Siinä lapseni puhui rakkauden kieltä tavalla, joka oli äidiltäni tuttu. Antoi aikaansa ja valmisti minulle juoman, josta tietää minun pitävän. Toi sen kupissa käteen sängynpohjalle. Osoitti, että olen tässä, olemme tässä yhdessä.

    Lisää aiheesta
    • Johanna Kononow kutsuu hirsitaloaan Muistojen mummolaksi. Siellä hän pitää myös valmennuksiaan.

      Ihmissuhteet | Kun isä ojensi vieraalle pikkutytölle kolme siemenperunaa, ele kertoi Johannalle anteeksiannosta

      Tilaajalle
    • Herkkujen tarjoaminen mummolassa voi olla yksi hemmottelun muoto.

      Ruoka | Isovanhemmat osoittavat rakkautta herkuilla, vaikka heillä olisi tärkeämpää tarjottavaa kuin karkit ja pullat

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    rakkaus
    äitiys
    surutyö
    arjen teot
    perhesuhteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 3

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Video: Eeva-vasikka lähti kaupungille ja meni Hankkijan liukuovista sisään kuin olisi käyttänyt niitä aina

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ilmanvaihtolaitteistot ovat jokaisen osaston perällä. Ohjauskeskus on samassa tilassa jäähdytysyksikön kanssa. Yhdellä ohjauskeskuksella voidaan ohjata 20 koneistoa. Poistoluukut ovat yläkulmissa.

    Koneviesti | Saloniemen uuteen perunavarastoon mahtuu jopa neljä miljoonaa kiloa perunaa – varastotila on jaettu neljään osaan, joissa jokaisessa on oma ilmanvaihto

    Tilaajalle