Isovanhemmat osoittavat rakkautta herkuilla, vaikka heillä olisi tärkeämpää tarjottavaa kuin karkit ja pullat

Isovanhemmat ovat parhaimmillaan lapsiperheen korvaamaton turvaverkko ja lapsen elämän tärkeimpiä aikuisia. Sukupolvien välillä kitkaa saattaa kuitenkin aiheuttaa isovanhempien halu hemmotella lapsenlapsiaan.

Erityisen hankala tilanne on silloin, jos hemmottelun muoto on jatkuva herkkujen tarjoaminen. Aiheesta kertovat Tampereen ammattikorkeakoulun suuhygienistikoulutuksen lehtorit Sara Sternberg ja Anu Bjuström.

”Korostetaan nyt ensi alkuun, ettei meidän ole tarkoitus heristellä sormea isovanhempien suuntaan, vaan tarjota pohdinnan aiheita”, Bjuström huomauttaa.

Sternberg lisää, ettei herkuttelua ole kielletty kansallisissa ravitsemussuosituksissa tai muuallakaan. Kyse on herkkujen määrästä ja siitä, kuinka nopeasti niiden osuus ylittää suositellun maksimimäärän, eli 10 prosenttia päivän energiantarpeesta.

Marjametsässä käyminen on lapselle ihana elämys. Kuvituskuva. Kuva: Vesa-Matti Väärä

Herkutteluosastoon kuuluvat muun muassa makeiset, keksit, jäätelöt, makeat leipomukset, mehut ja virvoitusjuomat. Bjuström huomauttaa, että monen nykypäivän isovanhemman lapsuudessa nämä herkut oli varattu erityisiin hetkiin, jolloin niiden määräkin pysyi helpommin kohtuullisena.

”Herkuilla hemmottelu on jäänyt monelle tapoihin, vaikka nykypäivän lapset elävät maailmassa, jossa sokeria on jatkuvasti saatavilla ja karkkipussien kokokin on valtava”, Bjuström lisää.

Makeiden makupalojen paikka on lämpimän ruuan jälkeen, Sternberg muistuttaa. Tähän on parikin hyvä syytä, sillä ensinnäkin pääruuan jälkeen verensokerit ovat todennäköisesti kohdillaan eikä herkkuja tule napsittua nälkään. Lisäksi jälkiruuan syönti menee pääruuan kanssa yhdellä happohyökkäyksellä.

Aina, kun suuhun laittaa muuta kuin vettä, hampaiden pinnalla alkaa happohyökkäys. Säännöllinen ateriarytmi tarkoittaa ruuan nauttimista tavallisesti 2–4 tunnin välein, jotta happohyökkäysten määrä rajoittuisi korkeintaan kuuteen päivässä.

Aterioiden välissä suuhun on tarkoitus laittaa vain vettä, Sternberg muistuttaa. Siksi lapsen vanhempien ja isovanhempien kannattaakin sopia, että edes kauan odotettujen mummolavierailujen aikana lapselle ei tarjota jatkuvasti mehua, pullaa, nameja, rusinoita tai muutakaan napsittavaa. Ainoa järkevä janojuoma kaikenikäisille on vesi ilman makuaineita.

Isovanhemmilla on mahdollisuus antaa lapsenlapsille aikaa, taitoja ja emotionaalista tukea. Bjuström huomauttaa, että nämä asiat ovat arvokkaampia ja kantavat lapsenlapsen elämässä pidemmälle kuin jatkuva herkkujen tarjoaminen.

Ruoka on totta kai silti mahdollista nivoa isovanhempien ja lastenlasten yhteiseen aikaan. Ehkäpä isovanhempi voi tarjota lapsenlapselle ihania muistoja ja viedä lapsen vaikka kalaan tai marjametsään? Ja mikäs sen mukavampaa kuin laittaa ruokaa yhdessä ja sen jälkeen nauttia yhdessä pöydän antimista. Yhdessä vietetty aika tuppaa nimittäin olemaan sellaista, ettei sitä pysty korvaamaan millään muulla.

”Miksi isovanhemman pitäisi palkita tai rangaista ruualla tai toimia herkkuautomaattina, kun heillä on niin paljon tärkeitä taitoja ja tarinoita, joita voi välittää eteenpäin”, Bjuström lisää.

Jos ja kun lapsen vanhemmat haluavat keskustella omien vanhempiensa kanssa lastenlasten kanssa vietettävän ajan pelisäännöistä, keskustelusta ei kannata loukkaantua, Bjuström muistuttaa. Esimerkiksi lasten kasvatukseen ja ravitsemukseen liittyvät suositukset päivittyvät vuosien mittaan aina sitä mukaa, kun tieteellinen tutkimus menee eteenpäin.

Vaikka siis esimerkiksi vauvan tutin puhdistaminen aikuisen suussa tai oman lusikan tarjoaminen lapselle oli tavallista vuosikymmeniä sitten, nykyään sen tiedetään aiheuttavan turhaa bakteerikylvöä. Samoin hampaiden harjaamiseen on saatettu aiemmin suhtautua leväperäisemmin.

”Mieluummin vedetään yhtä köyttä kuin tehdään lastenkasvatuksesta sukupolvien välinen arvovaltakysymys”, Bjuström tiivistää.