
Ylen Viimeinen johtolanka -podcastin 8. kausi johdattaa viisi vuotta sitten kadonneen 31-vuotiaan pudasjärveläisen Juha Valkolan kohtaloon.
Viimeinen havainto Valkolasta on tehty Siikajoen Paavolan kyläkaupassa 24. elokuuta 2020, kun hän tallentui valvontakameran kuviin.
Valkola jätti kauppaan lapun, jossa hän pyysi apua. Hän siis tiesi henkensä olevansa vaarassa.
Keskusrikospoliisi epäilee Valkolan joutuneen törkeän kiristyksen ja henkirikoksen uhriksi vuorokauden sisällä siitä, kun hänet nähtiin viimeisen kerran kaupassa.
Toimittaja Marko Niemi on perehtynyt podcastissaan Valkolan elämään perusteellisesti.
Valkola oli korjannut ikänsä traktoreita ja autoja. Hän oli työskennellyt esimerkiksi Sievin turvesoilla, mutta jostakin syystä hän lopetti mieluisaksi kokemansa työn. Ystävät kuvailevat Valkolaa kiltiksi ja mukavaksi.
Tuntemattomasta syystä Valkola päätyi kuitenkin viettämään kiertolaiselämää erikoisen pariskunnan kanssa muun muassa Lampinsaareen ja Haapajärvelle.
Juttua korjattu 24.11.2025 klo 9.05. Jutussa luki aiemmin, että viimeinen havainto Juha Valkolasta tehtiin 24.8.2022 Paavolan kyläkaupassa. Hänet nähtiin viimeisen kerran kyseisessä kyläkaupassa 24. elokuuta vuonna 2020.