
Viimeinen havainto 67-vuotiaasta Anna-Maija Lahdesta on hänen kotipihaltaan. Oli 1. elokuuta vuonna 2022 Etelä-Pohjanmaalla Kauhavalla Pelkkikankaan kylässä. Kello yhden aikaan Anna-Maija kävi sanomassa traktorissa olevalle aviomiehelleen, että lähtee mustikkaan.
Mukaan hän otti punaisen sangon ja poimurin. Puhelinta hän ei ottanut tyypilliseen tapaansa.
Nyt ollaan siinä paikassa, mistä Anna-Maija lähti aina marjaan. Edessä kohoaa noin kilometrin kokoinen metsäpalsta, joka sijaitsee mäen päällä. Vadelmapensaikko ja muu kasvillisuus reunustaa metsän reunaa tiheästi. Metsään päästäkseen on hieman raivattava käsillä puiden oksia tieltä. Tuuli helisyttää lehtiä lokakuisena päivänä 2025.
”Äiti tunsi nämä maastot hyvin”, kertoo Anna-Maijan poika, 49-vuotias Sami Lahti.
Samin mukaan äiti ei tavannut lähteä kauas marjastamaan, koska metsästä sai niin hyvin mustikkaa.
Mutta sinä päivänä hän lähti kauemmas – jostain syystä.

Anna-Maija Lahti syntyi vuonna 1954 Lapualla. Hän oli vaimo, kahden lapsen äiti ja kuuden lapsenlapsen isoäiti.
Elämäntyökseen Anna-Maija pyöritti aviomiehensä Sepon kanssa lypsykarjatilaa. He olivat tavanneet jo teini-ikäisinä. Lehmistä viljelijäpariskunta luopui jo parisenkymmentä vuotta sitten.
Viime vuodet pariskunta oli pyörittänyt Pelkkikankaalla Sepon matto ja puu -nimistä kyläkauppaa, jota Seppo vielä pitää. Siellä myydään lähinnä rakennustarvikkeita ja työkaluja, elintarvikkeita ei saa. Tilalla Seppo viljelee heinää ja riistaviljaa.
Sami muistaa äitinsä rauhalliseksi, kiltiksi ja välittäväksi. Hän oli innokas kutomaan villasukkia perheelleen.
Anna-Maija keräsi pakastimen aina täyteen mustikoita. Hän antoi niitä lapsilleenkin. Sami ei kauheasti marjoista välittänyt mutta ei halunnut niistä kieltäytyäkään.
Sami asuu vain 200 metrin päässä lapsuudenkodistaan. Talon toisessa päädyssä on isän kyläkauppa. Tällä hetkellä Sami on sairaseläkkeellä kuorma-auton kuljettajan ammatista.
Kun poliisi saa ilmoituksen kadonneesta ikäihmisestä, oli hän sitten muistisairas tai ei, mittavat etsinnät käynnistyvät välittömästi, vuorokauden ajasta riippumatta. Jos sää on viileä ja henkilön fyysinen kunto huono, kadonneen etsintään suunnataan vielä enemmän resursseja.
Asiasta kertoo rikoskomisario Esko Salo Itä-Suomen poliisilaitoksesta.
”Kadonneen marjastajan etsiminen maastossa vaatii aina isommat resurssit etsintään kuin kaupunkialueella kadonneen muistisairaan. Maastossa etsiminen on hankalaa, koska emme tiedä aina, mistä etsiä. Silti poliisilla on aina suunnitelma etsimiseen”, Salo kertoo.
Poliisi voi kohdistaa myös televalvontaa kadonneen puhelimeen, jos on syytä epäillä hengen tai terveyden olevan vaarassa. Vaikka matkapuhelin olisi mennyt kiinni, poliisi pystyy jäljittämään viimeisimmän tukiaseman, johon puhelin on viimeksi paikantunut.
Mittavat etsinnät käynnistettiin Kauhavalla 2022 myös Anna-Maijan löytämiseksi. Tuona kesänä samoissa metsissä oli liikkunut Samin mukaan myös thaimaalaisia marjanpoimijoita ja kyläläisiä.
Etsinnöissä oli Samin muistikuvan mukaan puolisataa ihmistä ja noin kymmenen pelastuskoiraa. Kadonneiden etsinnässä poliisia avustaa Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapepa.
Anna-Maijaa etsittiin myös Rajavartiolaitoksen helikopterilla, joka oli varustettu lämpökameralla. Muutamaa droneakin käytettiin.
Sami Lahdesta äidin suuret etsinnät tuntuivat aluksi vähän liioitellulta toimenpiteeltä: olihan äiti ennenkin tullut takaisin.
”Poliisi otti kyllä vakavasti katoamisen. Ainahan sitä voi toki jälkikäteen sanoa, että olisi pitänyt etsiä enemmän.”
Sami itsekin etsi äitiään. Hän kierteli Kauhavalla autollaan, läpi yönkin. Myöhemmin hän hankki dronen, jota hän on lennättänyt alueella viimeksi kesällä 2025.
Hiljattain ennen katoamistaan Anna-Maijalla oli todettu lääkärissä Alzheimerin tauti. Sami ei ollut huomannut äitinsä käyttäytymisessä mitään poikkeavaa.
Hänen äitinsä muisti pelasi välillä hyvin, välillä huonommin.

Nyt on kuljettu Anna-Maijan mustikkamailta puolisen kilometriä hiekkatietä pitkin.
Saavumme puiselle sillalle, josta puuttuvat kaiteet. Alhaalla on Kauhavanjoki. Samin mukaan jokea pystyy hyvin kahlaamaan, niin matala se on.
Hän ei usko äitinsä joutuneen veden varaan.
”Äiti pelkäsi vettä.”
Anna-Maijan katoamista seuraavana viikkona sukeltajat naarasivat jokea 5 kilometriä kumpaankin suuntaan. Hiekkakuoppiakin on naarattu.
Tästä joen viereiseltä hiekkatieltä Vapepan etsijät kuitenkin löysivät pelastuskoiran avulla Anna-Maijan pipon katoamisiltana.
Olisiko Anna-Maijalle tullut kuuma ja hän olisi laittanut pipon taskuunsa? Sitten pipo olisi pudonnut maahan. Kukaan ei tiedä.
Se kuitenkin tiedetään, että katoamispäivänä oli noin 24 astetta lämpöä. Iltayhdentoista aikaankin lämpötila pysytteli vielä 15 asteessa.
Tuuli oli pääosin kohtalaista yltyen välillä navakkaan.
Pelastuskoirien kannalta tuulinen sää on eduksi. Tuuli kuljettaa ihmisten hajuja paremmin koiralle.
Ehkä siksi pipokin löytyi.
Etsinnöissä on löytynyt metsästä myös yhdet saappaat 20 kilometrin päästä. Poliisi ei ole saanut selvyyttä siihen, kenelle saappaat kuuluvat.
Keskusrikospoliisin poliisilaitoksilta saamien tietojen mukaan Suomessa kadonneita yli 65-vuotiaita henkilöitä on tällä hetkellä 66.
KRP:n tietojen mukaan kadonneita henkilöitä on tällä hetkellä kaikkiaan noin 580. Kaikki heistä eivät ole välttämättä pysyvästi kadonneita. Vanhin kirjattu tapaus on vuodelta 1955.
Poliisin varovaisen arvion mukaan 10–15 prosenttia kadonneista on saattanut joutua henkirikoksen uhreiksi.
Lähde: Keskusrikospoliisi

Kun pipon löytymispaikasta katsoo ympärille, näkee vain laakeaa peltomaisemaa. Noin kilometrin päässä on kuin muuri metsää joka puolella.
”Tuolla metsän reunassa ihminen tuntee itsensä todella pieneksi.”
Sami uskoo, että metsässä on tapahtunut jotain äidille. Ehkä sairaskohtaus. Kukaan ei kuitenkaan tiedä varmuudella.
Sami Lahden mukaan poliisilla ei ole epäilyä siitä, että hänen äitinsä olisi joutunut henkirikoksen uhriksi. Ei myöskään siitä että Anna-Maija olisi itse halunnut kadota muilta.
Anna-Maija Lahden katoamistapaus on yhä Pohjanmaan poliisilla tutkittavana. Rikoskomisario Markku Kaperi toivoo, että tapaus vielä joskus selviäisi.
”Asia on kyllä mielessä ja tutkittavana edelleen. Pyrimme järjestämään vielä etsintää alueelle”, Kaperi kertoo.
Katoamista seuraavina kuukausina Sami uskoi, että äiti oli vielä elossa.
Sami ajatteli äidin hakeutuneen suojaan johonkin hylättyyn rakennukseen. Syyskuu 2022 oli ennätyksellisen lämmin Suomessa.
Sami on kiertänyt Lapualla ja Kauhavalla satoja vanhoja rakennuksia, lähinnä riihiä.
Hänen mukaansa on mahdollista, että Anna-Maija löytyisi Kauhavalta, Lapualta, Lappajärveltä tai Alajärveltä. Kaikkiin paikkoihin on nimittäin matkaa kotoa 5–20 kilometriä.
Sami toivoo, että Etelä-Pohjanmaalla asuvat ihmiset pitäisivät silmänsä auki.
”Jos joku löytää punaisen sangon tai poimurin, niin ilmoittaa siitä poliisille.”

Yksi teoria Sami Lahdella on äitinsä kohtalosta. Äiti oli saattanut lähteä kävelemään äitinsä haudalle Lapualle, jonne on 20 kilometriä. Anna-Maijan äiti oli kuollut pari viikkoa ennen kuin Anna-Maija katosi.
”Ehkä äiti oli ajatellut, että oikaisee metsän kautta hautausmaalle.”
Samin arvioi äitinsä kuntoa hyväksi. Äiti saattoi kävellä helposti kymmenen kilometriä päivässä.
Hän uskoo äitinsä löytyvän kuolleena metsästä. Vain vaatteet ja luut ovat hänestä jäljellä.
Sitten pojan kasvoille nousee ensimmäisiä hymyjä haastattelun aikana.
”Tai sitten hän on jossain Espanjan rannalla nauttimassa elämästä.”
Mutta sekin vaihtoehto on hänestä poissuljettu. Äidillä ei ollut passia mukana. Äidin olisi pitänyt kävellä Espanjaan.
Lahti ei ole hukannut toivoaan äitinsä ruumiin löytymisestä. Sitten voisi pitää muistojuhlan. Olisi paikka, jossa käydä muistelemassa äitiä.