• Nappaa tästä talteen ohjeet yhdistettyyn lounas- ja tunnetuntiin

    Petteri Summanen neuvoo kolumnissaan, miten voi vastedes välttää aikaa vievät, hallitsemattomat emotionaaliset tulvahdukset.
    Tunnelukot avautuvat kätevästi ja nopeasti ohjaaja-näyttelijän vinkeillä.
    Tunnelukot avautuvat kätevästi ja nopeasti ohjaaja-näyttelijän vinkeillä. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Hyvinvointi
    10.1.202606:00
    Kolumni
    Petteri Summanen

    Uusivuosi on lupausten aikaa. Tiivistetysti asia menee näin: luvataan liikkua enemmän, syödä vähemmän ja vältellä hermomyrkky alkoholia. Moni onnistuu aloittamaan, harva muodostamaan uusia, terveellisempiä rutiineja.

    Monille vuodenvaihde ei merkitse muuta kuin kalenterin lehden kääntämistä ja elämän jatkumista entisellään. Eivät kaikki kärsi elintasotaudeista tai harrasta itsepetosta. Selkärankaisiakin löytyy.

    Kerron nyt itsestäni. Pidän ajatuksiani kiinnostavina, joten aion jakaa ne teille. Olen pohtinut elämääni. Pääosin kaikki on kunnossa, mutta korjaamistakin piisaa.

    Heikkouteni on tempautua varoittamatta tunteiden vietäväksi. Hallitsemattomat emotionaaliset tulvahdukset varastavat aikaani rationaaliselta toiminnalta.

    Vaikutukset ovat moninaiset. Verenpaineet heittelevät, hermosto sekoilee, eikä työskentelystä tahdo tulla mitään.

    Kuohunnan voi käynnistää vaikkapa älypuhelimen räpläily. Laite suoltaa keskittymistä häiritseviä impulsseja, joita seuraavat vahvat tunteet.

    Koska olen suhteellisen järkevä, armeijan käynyt suomalainen mies, pystyn korjaamaan tulehtuneen tilanteen. Ydintekijät korjausliikkeeseen ovat tehtävien priorisointi ja aikataulutus.

    Läimäytetään sotilaspassilla pöydän reunaa.

    Kaltaiseni ideologisille hurahduksille alttiit taiteilijat poukkoilevat usein tunteesta toiseen vailla mielen kontrollia. Lasten tavoin tarvitsemme rajoja ja rutiineja.

    Keski-ikäistyneenä alan jo hahmottaa keskeiset prosessit. Toteutus työarjessa on selkeä. Lounas nautitaan reippaasti mutta hotkimatta. Kun lautanen on tyhjä, etsitään häiriötön tila ja päästetään pidätellyt tunteet pintaan. Noudatetaan priorisointia ja näin vältetään fiiliksien sekoittumista hysteriaksi.

    Ajastin päälle ja asiaan!

    Epäoikeudenmukaisuuden luoma katkeruus. Avuttomassa asemassa olevien kyykytys. Lapsiperheköyhyys ei kuulu sivistysvaltioon. Pitkäaikaistyöttömissä on työkykynsä menettäneitä. Heitä on turha raipalla kannustaa. Toisaalta. Työkykyiset loisijat hommiin! Pari kireää murahdusta päälle.

    Turhautuminen. Ukrainan kohtaloa pyörittelevät jakomielitautisesti puhuva ja toimiva Trump ja kyyninen roistovaltion sosiopaatti Putin. Ukrainaa kohdellaan siirtomaan tavoin. Kirosanat kuittaavat aiheen.

    Viisi minuuttia pyhälle vihalle. Löysätään kravattia ja aletaan puuskuttaa.

    EU-byrokratialle kunnon raivokas purkaus. Venäjän myötäilijöitä ei saada ruotuun lässyttämällä. Eurooppaa herätetään todellisuuteen karmealla tavalla, ja se sapettaa. Läimäytetään sotilaspassilla pöydän reunaa.

    Syvä hengitys, sitten vaihto positiivisiin tunteisiin. Toiveikkuus. Seuraava hallitus tullee ratkaisemaan soteongelmat. Talouden kasvu kiihtynee yritysten innovaatioiden vetämänä. Työmarkkinat ajanmukaistettaneen.

    Maataloustuottajien ansiot kohotettaneen vaaditulle tasolle ja kaupoille asetettaneen voittokatto.

    Syke alkaa laskea. Kiitollisuuden tunne saattelee pehmeästi kohti perheeseen ja lähimmäisiin kohdistuvaa rakkautta, jolle uhrataan tunnekentästä kaksi minuuttia.

    Ajastin ilmoittaa, että yhdistetty lounas- ja tunnetunti on päättynyt. Kansalainen voi taas kiristää kravattinsa ja keskittyä tyynenä siihen, mitä tekee tai on tekemättä.

    Kirjoittaja on näyttelijä, käsikirjoittaja ja ohjaaja.
    Lisää aiheesta
    • Mökkiläisellä on monia hyviä syitä osallistua mökkipaikkakunnan hirvijahtiin. Kuvituskuva.

      Metsästys | Hirvijahdin ajohenkilönä pääsee tutustumaan paikkakunnan metsänhoidon tilaan

    • Usein sanotaan, että ”toimii kuin junan vessa”. Moni muu asia ei sitten toiminutkaan kolumnistin työmatkalla.

      Ihmissuhteet | Työmatka junalla sai erikoisen käänteen, kun jouduin palkattomaksi oppaaksi turisteille

    • Monen suomalaisen mökillä on ulkohuussi. Kuvituskuva.

      Koti | Koulun ulkohuussi sai pidättelemään kakkahätää – aikuisena aloin arvostaa mökin ulkokäymälää

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    tunteiden hallinta
    ajansäästö
    uudenvuodenlupaus
    Tunteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Käsityöt | Keittiökaappeja ei tarvitse vaihtaa vain siksi, että ne ovat rumat – Teresa Törmänen innostaa huonekalujen tuunaukseen

    • 4

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 5

      Ruoka | Muistatko vielä 1990-luvun voisarvet? Tällä nimellä ne nykyään tunnetaan

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 7

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Asianmukainen työvaatetus valitaan olosuhteiden mukaan.

    Koneviesti | Näillä keinoilla parannat ergonomiaa maataloustöissä

  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Kesäsää vaihtelee ja lomapaniikki vaivaa