Koulun ulkohuussi sai pidättelemään kakkahätää – aikuisena aloin arvostaa mökin ulkokäymälää

Kesämökin kokonaistoimivuutta eivät määritä ulkonäkö, makuuhuoneiden määrä, upea sijainti tai sinilevätön vesi. Tärkein mukavuusmittari on huussin toimivuus. Monet työuransa hoitaneet ja elämässään vaurastuneet ovat varustelleet kesäasumuksensa vastaamaan normaalia omakotitaloasumista. Sähkö virtaa, vesiputket tuovat ja viemärit vievät.

Perheemme lukeutuu niihin, jotka toimivat vielä ”perinteisellä osastolla”. Aurinkosähköllä voidaan toteuttaa älylaitteiden lataukset ja tärkeimmät valaistukset. Muuten mennään kantovesillä, kaasulla ja polttopuulla. Polun päässä seisoo huussi.

Itselleni on selvää, ettei lomapaikkaa voi kutsua mökiksi, jos käytössä on vesivessa. Tällöin puhutaan kakkosasunnosta tai vapaa-ajan kodista.

Kävin itse valtaosan alaluokista Norvajärven ala-asteella, Rovaniemen maalaiskunnassa. Vanha puukoulu käsitti kaksi kerrosta. Oma keittiö, luokkia kolme ja jumppatila, joka muuntui myös juhlasaliksi ja puukäsityöluokaksi. Kokonaisviihtyisyyttä rajasi ainoastaan ulkokäymälä.

Koulukiinteistön reunalle sijoitettu kuusireikäinen mörkö tarjosi tytöille ja pojille omat reikärivit. Se, mikä yhdisti, oli haju. Huussissa käytiin vain pakon edessä. Pojille oli helppo kipaista puskapissalle metsän reunaan.

Arvaan, että etenkin tytöille kehittyi jo varhaisessa vaiheessa krooninen ummetus. Tarpeita säästettiin kotiin. Me sällit otimme kakkahädän sattuessa ilon irti ammoniakkisesta kokemuksesta.

Toimitukseen osallistui maksimissaan kolme kakaraa. Vesissä silmin naurettiin elämyksen äärimmäisyyttä. Pikainen toimitus ja juoksujalkaa ulos. Ja vielä kerran takaisin, koska kalkitus ja kannen sulkeminen unohtuivat hysterian keskellä.

Huussikokemukset liittyvät nykyään enimmäkseen mökkeilyyn. Sekä käytöstä, että etenkin tyhjennyksestä riittää monella muistoja. Makin tyhjennys oli rangaistus, johon saatettiin määrätä. Tehtävä suoritettiin yökkäillen ja sen jälkeen oli heitettävä vaatteet pyykkiin, saippuoitava itsensä ja rynnättävä uimaan.

Makkihysteria muodostui, jos tehtävään komennettiin lapsilauma. Jos tyhjennyssykliä ei organisoitu, saattoi massa nousta astiassa ”hipaisuetäisyydelle”. Tämä johti pidättämiseen ja jälleen tyttöjen krooniseen ummetukseen.

Vasta tällä vuosituhannella alettiin ymmärtää, ettei hajuja voi estää kalkitsemalla. Kompostoivat valmismoduulit hoitivat nestemäisen ja kiinteän massan erottelun ja turve sitoi hajut. Jätösmassa alkoi kompostoitua – jo tyhjentäessä se oli varsin harmittoman tuoksuista. Nestemäinen aine valui omaan säiliöönsä, josta sen saattoi tyhjentää jatkokäsittelyyn. Tämä mullisti monen sadantuhannen suomalaisen mökkielämän.

Oma huussimme on riittävän suuri, ilmava ja lähes kaikissa oloissa hajuton. Ilmastointiventtiili toimii ja luonnollista asiaa toimittaessa saa katsella ikkunasta järvelle. Käyttäjäkokemuksen lisäksi tärkeää on ravinteiden kierrätys. Säiliöt tyhjennetään jatkokompostoitumaan seuraaviin astioihin. Tuloksena on ravinteikasta massaa kasvimaan käyttöön.

Uudet mökkivieraat opastetaan huussin käyttöön. Lapset tarvitsevat selkeät ohjeet. Ryhmäkoon kasvaessa ohjataan käyttäjät ”Pisulaan” kevyemmille tarpeilleen, ettei huussimassa pääse kastumaan liikaa. Vieraatkin viihtyvät, kun huussimörköä ei tarvitse pelätä.