Luulin tietäväni paljon mökkeilystä – silti sorruin kaikkiin näihin mokiin

Pitkäaikainen haave omasta mökistä toteutui tänä keväänä.

Etelä-Savossa pienen lammen rannalla on tullut vietettyä ihania hetkiä ihaillen upeita auringonlaskuja, valtavia mustikoita, kuikkia, näkinkenkiä ja kiiltomatoja. Pihapiiri pukkaa vieläpä niin tatteja, mustatorvisieniä kuin kantarellejakin.

Luulin tietäväni paljon mökkeilystä. Nyt yhden kauden kokemuksella voin sanoa, että tiesin aika vähän.

Kiitos siis kaikille sukulaisille ja ystäville, joiden mökeillä olen aiemmin käynyt nauttimassa elämästä. Oma mökki on saanut tajuamaan, että hommaa piisaa.

Mökissämme on sähköt mutta ei kaivoa, juoksevaa vettä tai viemäröintiä.

Rentouttavatko astetta alkeellisemmat olot? Ainakin ne nostavat perustarpeiden tyydyttämisen keskiöön. Vettä, ruokaa, puhtaita astioita ja vessapaperia on oltava.

Juomavettä saa onneksi useammasta kaupasta ja huoltoasemalta lähistöltä. Riittävä määrä alkaa jo selvitä. Vuotaako kanisteri autoon?

Entä mitä pitää tehdä, kun mökkitielle on kaatunut reippaan kokoinen koivu? Sähkömoottorisahasta ei ole apua, kun pistorasiaa ei ole vieressä.

Keski-ikäisenä sitä jaksaa vielä reippailla vesikanisterit ja laukut mökille kottikärryillä.

Rautakaupassa olen huomannut, että olemme nelikymppisinä aika nuoria mökkiläisiä. Mökin omistajien keski-ikä on Vapaa-ajan asukkaiden liiton tutkimuksen mukaan 66 vuotta.

Laukuista puheen ollen myös pakkailuissa on edelleen hiomista. Viimeksi kotiin jäivät hammasharjat, dödö ja kosteusvoiteet.

Kesäkuussa mökillä oli mukana hellevaatteita. Sade vaan jatkui, shortsit jäivät kaappiin. Heinäkuulle tein korjausliikkeen ja pakkasin mukaan lämmintä vaatetta. Sekään ei mennyt aivan nappiin.

Jotain vaatteita jätin kyllä mökille. Outoa kyllä vaatteet ja tavarat ovat erilaisista listoista huolimatta aina väärässä paikassa.

Mökkikauteen mahtuu amatöörin virheitä.

Tikkataulu suli sateeseen. Sitten suli toinenkin. Suomenlippukin jäi sateeseen.

Häiritsimme myös vahingossa lähistöllä asuvan rauhaa, kun etsimme lasten kanssa kotieläinpihaa. Seurasin karttaohjelman ohjeita ja kävelin vahingossa suoraan jonkun pihapiiriin ja siitä läpi. Reitti saattoi hyvinkin olla lyhin tie kohteeseen, mutta nolotti ja paljon.

En meinannut saada tehtyä tulia rantasaunalle. Pienen äheltämisen jälkeen lämpöä olikin sitten 120 astetta.

Vesipata osoittautui vielä huomattavasti hankalammaksi tapaukseksi. Valutin padan täyteen vettä ja kävin ihmettelemään, miksi edes Maaseudun Tulevaisuus ei syty palamaan pesässä.

Kiitos edellisille omistajille pikkutikkujen ja puun kuorten keräilystä! Sytytyspaloihinkin on tullut turvauduttua. Ne sai heittää romukoppaan, kun eräs mökkivieras toi kesän parhaan tuliaisen, jätesäkillisen koivun tuohia.

Huussin tyhjennyksen ja laitureiden kanssa puljauksen vastapainona ovat tunnelmalliset hetket mökillä ja lähistöllä.

Parin kilometrin säteellä mökistä on hyvin hoidettu kotieläinpiha ja mielettömiä karjalanpiirakoita tarjoava kesäkahvila.

Ensin sateinen, sitten helteinen kesä vei muutoin mehut mökkipaikkakunnan tarjontaan tutustumisesta. Sitä odotan eniten syksyltä ja ensi kesältä. Luontopolut, kotiseutumuseot, käsityöpuodit, maatilat, torit ja kartanot, täältä tullaan!