

Vuonna 2022 Nobelilla palkittu ranskalainen Annie Ernaux (s. 1940) on kirjailija, joka käyttää teoksissaan omaa elämäänsä viileän paljaasti.
Psykoanalyytikko Tor-Björn Hägglund (1928–2004) luennoi aikanaan, että kirjailijalla on oltava toinen minuus, siis suoja, jonka takaa hän kirjoittaa. Jos paljastaa liikaa, voi hajota. Tilaisuudessa oli kirjailija, joka sanoi pysyvänsä koossa paljastamalla.
Ernaux kuuluu selvästi jälkimmäisiin.
”Tytön tarina” palaa kesään 1958, jolloin Annie täytti 18 vuotta. Hän oli kirjoittanut ylioppilaaksi loistavin arvosanoin, mutta nunnien opissa tyttökoulua käyneenä hän oli ulkopuolisesta maailmasta tietämätön. Etenkin pojista äiti oli pitänyt hänet erossa ”kuin paholaisesta itsestään”.
Vähävaraisena kauppiaan tyttärenä hän hakeutui kesäksi lasten leirille ohjaajaksi, yhdeksi monista. Hänellä oli kokemusten nälkä. Leirin aikuinen ohjaaja iski häneen silmänsä. Annie antautui innokkaasti miehen halun kohteeksi. Yhteisen yön jälkeen tämä ei piitannut hänestä enää.
Seurasi tapahtumasarja, jossa Annie nolasi itsensä kaikkien leiriläisten silmissä.
Seurasi tapahtumasarja, jossa Annie nolasi itsensä kaikkien leiriläisten silmissä. Sen kesän hän halusi unohtaa. Vielä 55 vuotta myöhemmin yritykset käsitellä aihetta olivat liian tuskallisia.
Ernauxin päämäärä ei ole kertoa vain mitä tapahtui. Hän tutkii muistamisen kerroksellisuutta ja muistojen merkitystä myöhemmissä vaiheissa. Tässä – kuten kaikissa kirjoissaan – hän kuvaa myös yhteiskuntaa. Tärkeää on tuntea sosiaalinen tausta, josta nuori tyttö suuntasi valintoihinsa.
Näin käsiteltynä nuoruuden häpeästä tuleekin siedettävää. Nunnien opettama, kirjallisuutta ahminut tyttö nähdään armeliaasti lähtökohtiensa kautta.
Myös aiemmissa suomennoksissa Annie Ernauxin rohkeus on hämmentänyt.
Teoksessa Tapaus (Gummerus 2023) hän kävi läpi nuoruutensa toisen kipeän asian: 1960-luvulla hän hankki laittoman abortin. Ei-toivottu raskaus olisi tuohon aikaan tuhonnut naisen mahdollisuudet edetä elämässä.
Olen kuullut sanottavan, että häpeä on hankala tunne, sillä sitä ei voi jakaa. Mutta kirjallisuudessa se voi olla innoittavinta käyttövoimaa, vaikka useimmiten verhottuna. Ruman ankanpoikasen tarina on vanhentumaton.