Seurantalo seisoi pitkään tyhjillään – eräänä päivänä ohi ajanut Esko Manninen remontoi sitä nyt kodikseen

Kevätaurinko kimmeltää veikeästi seurantalon suurista ikkunoista. Vanhassa rakennuksessa riittää tekemistä. Taina Vilhunen ja Esko Manninen hiovat ja kittaavat kanttiinin seiniä. Apuna on Eskon poika Mikko Manninen ja Tessu-koirakin on menossa mukana.

500-neliöiseen rakennukseen remontoidaan parhaillaan asuin- ja yritystiloja. Pihalla olevaan tiiliseen sähkömuuntajaan on tulossa savusauna.

Vielä reilu vuosi sitten Huopanan maamiesseurantalo oli rapistumassa pystyyn. Talo oli seissyt käyttämättömänä ja lämmittämättömänä neljännesvuosisadan ajan. Piha oli metsittynyt, ikkunat sotkettu ja sähköliittymät purettu.

Tuskin moni uskoi, että talo kunnostettaisiin, saati siinä asuttaisiin jonain päivänä.

Isäntäpari Esko Manninen ja Taina Vilhunen seurantalon ­l­ippuluukulla. Kopista löytyi nippu vanhoja pääsylippuja.  Kuva: Petteri Kivimäki

Sumiaisilta viereiselle Keihärinkosken kylälle muuttanut Esko Manninen ajoi vuosia talon ohi ja mietti, että mitä punainen rakennus pitää sisällään.

”Aina kahta enemmän kyttäsin taloa auton ikkunasta. Joskus ehdotin emännälle, että pysähdytään katsomaan sitä, mutta hän ei suostunut”, Esko Manninen muistelee.

Alkuvuodesta 2024 Manninen oli viemässä puolisoaan töihin Viitasaaren sairaalaan. Paluumatkalla hän päätti selvittää talon kohtalon.

”En tuntenut Huopanan kylältä ihmisiä. Ajoin arpomalla erään ison maatalon pihaan. Kysyin talon isäntäpariskunnalta, että tietävätkö he talosta", Manninen kertoo.

"Selvisi, että tilan emäntä on maamiesseuran entinen sihteeri. Hän antoi talon avaimet ja kehotti menemään katsomaan.”

Manninen jätti autonsa tienvarteen ja tarpoi nivusiaan myöten lumessa talolle. Pääovesta ei päässyt sisälle lumen takia, mutta hän sai avattua takaoven.

”Kurkistin sisälle ja totesin, että tämä on meidän. Näin mielessäni välähdyksen kellohameisista tanssijoista ja Olavi Virrasta”, Manninen kertaa.

Tanssisali on säilynyt hyväkuntoisena, vaikka se oli kylmillään vuosikymmeniä. Täällä pidettiin aikoinaan satoja tansseja ja esitettiin näytelmiä.  Kuva: Petteri Kivimäki

"Tosiasiassa näky oli aika karmea, mutta en hätkähtänyt. Olen siirtänyt kokonaisia vanhoja rakennuksia ja tehnyt haastavia remontteja."

Puoliso Taina Vilhunen ei aluksi lämmennyt talon ostoaikeille. Häntä ei aluksi huvittanut edes lähteä katsomaan taloa.

”Esko sai puhuttua minut ympäri. Luotan hänen ammattitaitoonsa, koska hän on todellinen moniosaaja. Olen pikkuhiljaa rakastunut itsekin tähän taloon. Paikan lämpö, tilavuus ja sen tuomat mahdollisuudet ovat vieneet sydämeni”, Vilhunen tunnelmoi.

Ostopäätöksen ja kauppojen kanssa ei aikailtu.

”Kun menin palauttamaan avaimia ja kerroin halusta ostaa talo, sihteeri sanoi, että hänen pitää järjestää asiasta kokous. Jo kotimatkalla puhelin soi ja meille tehtiin tarjous”, Manninen muistelee.

Huopanan maamiesseurantalo on rakennettu vuonna 1924. Rakennusta laajennettiin lisäsiivellä vuonna 1953. Talossa käytiin kansakoulua 1950-luvulla, koska kaikki oppilaat eivät mahtuneet läheiselle Huopanan kyläkoululle.

1950- ja 1960-luku olivat seurantalojen kulta-aikaa. Myös Huopanassa parketti täyttyi tanssijoista ja salissa esitettiin näytelmiä.

Vanha kanttiinia ja ruokalaa kunnostetaan vanhan ajan henkeä kunnioittaen. Tessu-koira kinusi rapsutusta.  Kuva: Petteri Kivimäki

Tanssisali ja näyttämö ovat säilyneet lähes alkuperäiskuntoisina. Ison tilan muuttaminen asuinkäyttöön olisi hankalaa, joten näyttämö aiotaan purkaa lähiaikoina. Mannisella on korjaamo, jonka hän aikoo siirtää saliin.

”Salin lattiaa pudotetaan puoli metriä ja alle tehdään viemäröinnit. Tarkoituksena on avata monipalvelukorjaamo autoille, veneille ja pienkoneille”, Manninen kaavailee.

Kylällä tieto maamiesseuran kaupoista on otettu vastaan innostuneena. Talolla on käynyt monta uteliasta silmäparia. Monet ovat käyneet katsomassa vanhaa opinahjoaan ja muistelemassa takavuosien tansseja.

”Ilmapiiri on ollut kannustava ja ystävällinen. Paikka on herättänyt muistoja. Yksi mies muisteli, että koulun hernekeitossa oli armottoman isoja läskipaloja, joita pojankoltiaiset ampuivat avoimista alaikkunoista pihalle”, Manninen nauraa.

Talokaupoista on kulunut vuosi. Suurin osa ajasta on mennyt purkamiseen ja siivoamiseen.

Suurin urakka on ollut kattorakenteiden avaaminen ja tarkastaminen. Vuonna 1953 rakennetun jatko-osan rakenteissa on havaittu pieniä kosteusvaurioita, mutta ne saadaan korjattua. Talon hirsirunko on hyväkuntoinen.

”Täällä on keskuslämmitys ja asennamme pian uuden kattilan. Siirrymme puuhun ja jossain vaiheessa maalämpöön”, Manninen kaavailee.

Kanttiinin keittiö tarjoaa nostalgiatripin. Uusi köökki on jo suunnitteilla.  Kuva: Petteri Kivimäki

Pihamaalla on seisonut viime kesästä lähtien metallinkeräyslava, jonne kyläläiset ja kesämökkiläiset saavat tuoda rautaromua. Metallikeräyksestä saadut tuotot käytetään talon remonttiin.

Taloa kunnostetaan pääosin kierrätysmateriaaleilla.

”Kannatamme kierrättämistä senkin takia, että meillä ei olisi varaa ostaa uutta. Olemme hakeneet tavaraa ympäri Suomea”, Vilhunen toteaa.

Vilhusen lapsuudenkoti sijaitsee muutaman kilometrin päässä, mutta hän ei ollut käynyt aiemmin talossa.

”Muutin yhdeksännen luokan jälkeen Helsinkiin ja asuin siellä kolmisenkymmentä vuotta. Pidin välissä omaa ruokakauppaa Helsingissä. Kun isäni kuoli vuonna 2010, muutin takaisin kotikylälle”, Vilhunen toteaa.

Esko Manninen jäi leskeksi muutama vuosi sitten. Hän vietti yksinäistä elämää maatilallaan Sumiaisissa, kunnes eräänä kesäpäivänä hänen poikansa patistivat hänet mukaansa rekkatapahtumaan Viitasaarelle.

”Tapasin siellä Tainan ja siitä se rakkaus lähti”, Manninen herkistyy.

Taloprojektista on tullut pariskunnalle yhteinen harrastus ja elämäntapa.

He remontoivat itselleen asuintiloja talon yläkerrassa olevaan opettajan asuntoon. Tavoitteena on muuttaa taloon vuoden loppuun mennessä.

Satavuotias maamiesseurantalo on ehtinyt kokea monenlaisia vaiheita. Talo oli vuosikymmenien ajan suosittu tanssipaikka, jossa esiintyivät aikansa tähdet Olavi Virrasta Esa Pakariseen. 1940-luvulla maamiesseurantalon ympäristössä järjestettiin hiihto- ja yleisurheilukisoja sekä hevoskilpailuja. 1950- ja 1960-­luvuilla Viitasaaren kunta vuokrasi taloa kansakoulun käyttöön. Kuva: Petteri Kivimäki

Iso rakennus tarjoaa yllätyksiä lähes päivittäin. Sen kätköistä on löytynyt monenmoisia esineitä. Kellarissa olevasta tanssilavan putkasta löytyi lypsykoneen letkusta tehty pamppu ja katon väliköstä vanha tikkisaha, jonka eräs kattoa korjaamassa ollut isäntä oli unohtanut harjalaudan väliin 1980-luvulla.

”Saha oli lainassa, joten hän joutui korvaamaan 150 markkaa omistajalle. Hänen ilmeensä oli melkoinen, kun annoin sahan hänelle. Hän sanoi kehystävänsä sen”, Manninen myhäilee.

Manninen toivoo, että nuorilla olisi rohkeutta heittäytyä ja elävöittää maaseutua. Syrjäkyliltäkin löytyy monenlaisia mahdollisuuksia asumiseen ja yrittämiseen.

”Vaatiihan se kylähulluutta, että ryhtyy tällaiseen lähes kuusikymppisenä ukkona. Onneksi on saatu jälkikasvukin innostumaan. He saavat jatkaa talon kanssa, kun me vanhat duracell-puput hyydytään.”