

Torstai-iltana helsinkiläisessä Baskeri & Basso Bistrossa käy lämmin puheensorina. Kynttilät luovat lämmintä valoa pöytiin, jotka ovat täynnä iloisia ihmisiä.
Basbas Bistro tarjoaa ruokaa vain arki-iltoina. Sitä ei tule sekoittaa Basbas Kulmaan tai Basbas Studioon, jotka ovat omia ravintoloitaan. Tässä arviossa keskityn vain alkuperäisen Basbasiin.
Listalla oli kuusi pienempää alkuruokaa, kaksi ensimmäistä pääruokaa ja kolme suurempaa pääruokaa. Ravintola itse suosittelee valitsemaan näistä 2+1+1 ruokalajia 54 eurolla. Lopuksi voi valita myös jälkiruoan muutamasta vaihtoehdosta.
12 euron alkuruoat olivat kaikkein kiinnostavimpia listalla. Siksi otimmekin niistä neljä erilaista puolisoni kanssa. Maistoimme härkätartaria, lohisashimia, paahdettua fenkolia sekä porkkanaa fetalla ja kuminalla. Näistä porkkana-annos oli ehdottomasti koko illan herkullisin ruoka.

14 euroa maksavat ensimmäiset pääruoat maistoimme myös molemmat. Veriappelsiinirisotto oli todella appelsiininen, ja siten onnistunut. Chili-valkosipulipasta oli myös yksinkertaisuudessaan todella herkullinen. Mitään turhaa kikkailua ei oltu tehty.
Pääruoaksi tilasimme päivän kalaa eli turskaa sekä grillattua kateenkorvaa. Molemmat annoksista olivat hyviä, mutta mielestäni alkuruoat menivät näistä ohi.
Tarjoilu pelasi moitteetta, ja suoraan sanoen Basbasissa sain parasta palvelua pitkään aikaan.
Basbas pitää vahvasti kiinni juuristaan. Järkihinnat niin ruoassa kuin juomassakin sekä hyvä palvelu mahdollistavat sen, että ravintola vetää asiakkaita puoleensa vain arkipäivisin. Esimerkiksi työmatkalla suuntaisin mieluusti Basbasiin.