• Munakasrulla teki vaikutuksen pienen kunnan hotelli-ravintolassa

    Kotiruokaa ei löydy sattumalta joka kunnasta, mutta tällä pötki pitkälle iltaan.
    Sysmästä löytyy monipuolinen kotiruokalounas.
    Sysmästä löytyy monipuolinen kotiruokalounas. Kuva: Sanne Katainen
    Koti|Ravintolat
    25.1.202615:41
    Arvio
    Eija Mansikkamäki

    Sysmässä saa sahdin lisäksi myös hyvää ruokaa. Useinhan maakuntamatkailija törmää lähinnä pizzaan ja kebabiin.

    Tämän Päijänteen rannalla olevan pikkukunnan kylänraitilla on yllättävänkin paljon liiketoimintaa, jopa hotelli. Hotellin alakerrassa toimii ravintola Uoti, joka näyttää kiinnostavan nälkäisiä työväestä eläkeläisiin. Eläkeläiset saavat lounashinnasta pienen alennuksen, ja kaikki muut vähän enemmän, jos syö pelkän keittolounaan.

    Tarjolla on rehtiä suomalaista kotiruokaa. Arkinen lounas on monipuolinen ja ähkyn vaara ilmeinen: listan mukaan katettuna on kermaista lohikeittoa ja Hartolan ruisleipää, broilerin hawaijinleikettä sekä munakasrullaa jauheliha- tai kasvistäytteellä.

    Tarjolle oli pantu myös paahdettuja kasviksia sekä edellisen päivän lihapataa, perunaa ja riisiä, joka oli sinänsä tarpeeton, kun perunoitakin oli. Tuoresalaatteja saisi sen sijaan olla hitusen enemmän ja suolaa muuten mainiossa sopassa vähemmän.

    Munakasrullat olivat poikkeuksellinen ilmiö lounaspöydässä, ja valtavan hyviä!

    Vadelmakeitto ja kermavaahto jälkkärinä olivat sopivan raikas ja makea päätös. Toki tarjolla oli kakkuakin, joka näytti suklaalta, oletettiin taateliksi, mutta jäi arvoitukseksi.

    Ravintola-hotelli Uoti, Keskustie 1, 19700 Sysmä
    Lisää aiheesta
    • Lounasravintola maaseututaajamassa. Kuvituskuva.

      Talous | Lukijalta: Etätyö ei ole lisännyt lounasravintoloiden kysyntää maakunnissa

    • Silakkapihveissä on rapsakka leivitys, vaikka ne tarjoillaan lounaslinjastolta.

      Ravintolat | Söin täällä: Sälekaihtimien takana on takuuvarma lounaspaikka

    • Taidokkaasti valmistettu kala pääsi annoksessa oikeuksiinsa.

      Ruoka | Söin täällä: Nautin elämäni parhaan ahvenannoksen vanhalla paloasemalla

    • Harvinaista herkkua: leikkeen päälle saa itse asetella asiaankuuluvat höysteet.

      Ruoka | Söin täällä: Hämyisessä piharakennuksessa sai kiljuvan vatsansa täyteen

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Söin täällä
    Uoti
    lounasbuffet
    Ruoka ja juoma
    Ravintola
    Lounas
    Majoitus- ja ravitsemistoiminta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Matkailu | Risto suunnitteli rakentavansa vain savusaunan leppoisia eläkepäiviä varten – jotain uutta on noussut joka vuosi jo kymmenen vuoden ajan

      Tilaajalle
    • 2

      Historia ja perinne | Tältä näyttää Salpalinjan synkissä tunneleissa nyt

      Tilaajalle
    • 3

      Reseptit | Ihanan omenapaistoksen kruunaa toskakuorrute

    • 4

      Hyvinvointi | Lapsena ihmettelin, miksi aikuiset säätivät valojen kanssa – nyt ymmärrän

    • 5

      Historia ja perinne | Suomi liitettiin Venäjään sodassa, jossa kaikki meni pieleen – lopullinen niitti lyötiin keskellä erämaata

      Tilaajalle
    • 6

      Reseptit | Tähän ohjeeseen tulee kuusi eri kasvista – kerma ja kasvisliemi viimeistelevät kauniin mosaiikin

    • 7

      Perhe | Lähdin sukujuhlille ja huomasin, että nuoret eivät välttämättä tiedä, mikä on oja