• Söin täällä: Kahden kattauksen brunssi vei tajun Itämerellä

    Matkustaja yllättyi, kun aamiainen vaihtui lennosta lounaaseen. Välissä voi käydä hytissä huilaamassa.
    Brunssin alussa eli aamiaisella.
    Brunssin alussa eli aamiaisella.  Kuva: Eija Mansikkamäki
    Ruoka|Ravintolat
    15.12.202522:30
    Eija Mansikkamäki

    Autolla teitä pitkin Saksasta Suomeen vai sittenkin laivalla? Maata pitkin matkaillessa saa maistella paikallismakuja, mutta rennossa merimatkassakin on puolensa. Yksi on ruoka: sitä ei tarvitse etsiä.

    Muistoni aiemmalta Saksan-rahtilaivalta olivat kaukaa: rekkakuskeja, ruokala, pieni myymälä. Finnlinesin rahtilaiva Finnlady yllättikin iloisesti: siistiä ja tyylikästä kuin risteilijällä.

    Ravintolan tunnelma on kaukana rahtilaivan mielikuvasta.
    Ravintolan tunnelma on kaukana rahtilaivan mielikuvasta. Kuva: Eija Mansikkamäki

    Syödäkseen voi 30 tunnin laivamatkalle Travemündestä Helsinkiin ostaa kolmen aterian ja reilun 80 euron paketin tai kaikki erikseen.

    Etenkin kolmen tunnin brunssi oli huikea: ensin laaja buffetaamiainen kylmine ja lämpimine ruokineen, ja kun kupu alkoi olla täynnä, keittiöhenkilökunta alkoikin ällistyksekseni kantaa aamiaismunakkaiden tilalle lämpimiä ruokia janssoninkiusauksesta riistakäristykseen ja possunfileeseen. Alkoi lounas. Niiden välissä sai käydä pienellä ruokalevolla hytissä, eikä niiden jälkeen muuta voinutkaan kuin ottaa torkut.

    Jälkiruokaa moneen makuun, muun muassa mainio omenapiiras.
    Jälkiruokaa moneen makuun, muun muassa mainio omenapiiras. Kuva: Eija Mansikkamäki

    Riisipuuro kanelin kera, sillit, sopat ja salaatit maistuivat, eikä vähiten loputon jälkiruokapöytä. Ähkyhetken kruunasivat rauhallinen tunnelma ja muuttumaton Itämerimaisema.

    Näyttää tavalliselta, maistui taivaalliselta.
    Näyttää tavalliselta, maistui taivaalliselta. Kuva: Eija Mansikkamäki
    Lisää aiheesta
    • Viking Linen buffet-pöydän suunnittelussa otetaan huomioon raaka-aineiden kaikki osat ja ruokaa valmistetaan sopivasti suhteessa syöjien määrään.

      Ravintolat | Viking Line lähes puolitti ruokahävikkinsä Turun-laivoillaan, tomaatinkannatkin survottiin pizzakastikkeeksi

      Tilaajalle
    • Suomesta ei saa ECC-kananlihaa, joten Viking Line päätyi ruotsalaiseen. Kuvituskuva.

      Elintarviketeollisuus | Viking Line siirtyi käyttämään ulkomaista broileria – tämän vuoksi suomalainen vaihtoehto ei käy

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Finnlady
    Itämeri
    laivan buffet
    brunssi
    Söin täällä
    Vesiliikenne
    Ruoka ja juoma
    Meri- ja rannikkoliikenne
    Matkustaminen
    Risteilymatkailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Kylmä uuni kelpaa kuivakakuille: Näillä nikseillä saat ne onnistumaan

    • 2

      Marjat ja sienet | Suppilovahveron voi sekoittaa myrkylliseen rustonupikkaan, mutta näin erotat ne toisistaan

    • 3

      Reseptit | Kuohkea pannukakku vie lapsuuteen: Näin valmistat mummolan parasta pannaria

    • 4

      Ruoka | Kaksi helppoa tapaa säilöä suppilovahverot: Näin löydät sienet ja kokkaat niistä herkullista ruokaa

    • 5

      Ruoka | Ota airfryer avuksi pipareiden ja joulutorttujen leivontaan: Juuri sopiva pienempään tarpeeseen

    • 6

      Ruoka | Kantarellien säilöntä kannattaa tehdä näin: 2 helppoa ja varmaa tapaa

    • 7

      Maailman parhaat uunijuurekset