
Akaalainen maanviljelijä Ari Klemola tietää kokemuksesta, ettei onnettomuus aina varoita tulostaan. Elokuussa 2019 Klemola ajoi traktorillaan rehukuormaa maantiellä, kun perään ajanut autoilija törmäsi koneeseen noin 80 kilometrin tuntinopeudella.
”Kolarista vauhtia saanut traktori pyörähti renkaillaan neljä kertaa ympäri, silppurin aisa vääntyi ja traktorin taka-akseli katkesi”, muistelee Klemola peräänajon seurauksia nyt kuusi vuotta myöhemmin.
Kuljettajan paikalla istunut Klemola paiskautui pyörivässä traktorissa pitkin hytin seiniä. Näin ainakin vammat kertovat, vaikkei tarkkoja muistikuvia ole. Hallintalaitteisiin kiinni jäänyt jalka saattoi pitää miehen hytin seinien sisäpuolella, joskin hintana olivat muun muassa revennyt akillesjänne sekä 40 tikkiä vaatineet pään vammat.

Toipuminen onnettomuudesta ja paluu työhön kesti pitkään, etenkin kun osa vammoista todettiin kuvaamalla vasta jälkeenpäin. Lievä kallonmurtuma ja hermovauriot johtivat osaltaan siihen, että Klemolan vasen ohimo on edelleen tunnoton ja arvion mukaan sellaisena pysyy. Jalka vihoittelee sekin yhä.
Lihakarjaa vielä onnettomuuden aikaan kasvattanut Klemola ei olisi toipumisensa aikana mitenkään selvinnyt tilan töistä. Onneksi Klemolan poika sai auttamista varten vapaata varusmiespalveluksesta.
”Oma poika, töiltään ehtineet veljet ja toinen karjankasvattaja siinä auttoivat, kun joka päivähän työt oli tehtävä. Ja jatkuvasti on pojan apua sittemmin tarvittu.”
Viljelijän itsensä kannalta tärkeimpänä Klemola pitää käytännön tason varautumista siihen, että joutuisi äkillisesti pois työstä. Edunvalvontavaltuutus on hyvä olla toimintakyvyn täydellisen menetyksen kannalta. Lisäksi pitää turvata tilan toimintojen jatkuminen.
Klemola suosittelee, että tiloilla keskusteltaisiin käytännön varautumisesta onnettomuustilanteeseen. Vähintään yhden mutta mieluiten kahden ulkopuolisen olisi tunnettava maanviljelyn tai eläintalouden perustyöt sekä mieluusti myös tukien hakuprosessit.
Oppi ei mene hukkaan, vaikka tilallisen saappaisiin ei tarvitsisi koskaan astuakaan. Varalle sopii esimerkiksi perheenjäsen, tuttu tai naapuri.
”Aivan kuten armeijassa on jokaisella joukolla varajohtaja. Viljelijän kannattaa myös ylläpitää muista saman tuotantosuunnan edustajista koostuvaa tukiverkostoa, jolta saa apua kriisitilanteessa. Omassa tukijoukossa tulisi olla eri ikäpolvien sekä sukupuolten edustajia.”

Varahenkilön valinnassa Klemola korostaa henkilökemian toimivuutta.
”Jos varalla on oma puoliso, kannattaa suunnitella asiaa niin, ettei tämä ainakaan jäisi tilanteeseen yksin. Etukäteen on varmistettava myös henkinen tuki: se keventää merkittävästi niin auttajien, kuin toipujan taakkaa.”
Pessimistiseltäkin tuntuva varautuminen kannattaa, vaikka maatila olisi muuten turvalliseksi suunniteltu ja kaikessa työssä huolellisuutta noudatettu.
”Jokin aurinkoinen elokuun päivä asiat voivat yhtäkkiä kääntyä päälaelleen – ei se vaan ole aina itsestä kiinni.”
Näitä neuvoja Klemola on antanut yhtenä Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry:n ylläpitämän Maaseudun Tukihenkilöverkon aluevastaavista.
Edunvalvontavaltuutusta Klemolalla ei onnettomuuden aikaan ollut. Sellaisen puute ei tässä tapauksessa hidastanut auttajia, koska viljelijä toipui ja pysyi tolkuissaan. Poikakin sai omalla nimellään tehdä maatalouskaupan sitoumuksia.
Nyt 62-vuotiaana valtuutus on harkinnassa.
”Tosin ikä sen on enemmänkin tehnyt – ei onnettomuus.”
Edunvalvontavaltuutus on tärkeimpiä poikkeustilanteeseen varautumisen keinoja, muistuttaa ProAgria Länsi-Suomen lakimies Risto Heininen. Valtuutuksen tekijä itse etukäteen määrää, kuka hänen asioitaan hoitaa, jos oma toimintakyky katoaa.
”Me muistutamme siitä toistuvasti niin asiakkaitamme kuin myös omia asiantuntijoitamme kentällä. Edunvalvontavaltuutuksen voi tehdä meillä tai muualla, kunhan sen tekee.”
”Edunvalvontavaltuutus on tärkeimpiä poikkeustilanteeseen varautumisen keinoja.”
Kun edunvalvontavaltuutuksen laatiminen tuli mahdolliseksi vuonna 2007, saatettiin usein ajatella kyseessä olevan lähinnä ikäihmisille suunnattu, testamentin tapainen paperi. Ajattelutapaa tulisi Heinisen mukaan muokata.
”Rinnastan edunvalvontavaltuutuksen tekemisen vakuutuksen ottamiseen. Kumpikin kuuluu tehdä ihan iästä riippumatta, koska onnettomuus ei aina katso ikää tai omaa syytä. Suosittelen kaikille, oli sitten viljelijä tai ei.”

Kun Heininen laatii tilalliselle valtuutusta, hän haastattelee asiakasta suoraan tämän omasta tilanteesta ja tarpeista. Yhtä asiakirjapohjaa ei ole joka tilanteeseen. Perusmuotoinen valtuutus saattaa riittää henkilöä koskevien asioiden hoitamiseen, mutta varallisuutta koskevissa asioissa valtuuttaja voi tahtonsa mukaan etukäteen vaikuttaa omien asioittensa hoitoon.
”Esimerkiksi kiinteää omaisuutta varten on valtuutukseen erikseen merkitty, sallitaanko sen myynti vai ainoastaan vuokraaminen. Joihinkin valtuutuksiin on voitu rekisteriyksiköittäin merkitä kiinteistöt, joita ei ainakaan myydä. Usein se on se oma kruununjalokivi, eli kotitila.”
Räätälöity ja tiiviisti ilmaistu valtuutus ohjaa valtuutettua hoitamaan toiselle kuuluvaa omaisuutta. Heininen muistuttaa, ettei kyseessä ole testamentti, vaikka sellaiseenkin ajatteluun törmää. Valtuutus on voimassa vain antajansa elinajan, eikä valtuutettu voi päättää omaisuuden testamenttaamisesta tai lahjoittamisesta.
Kuka sitten kannattaa merkitä omaksi valtuutetuksi? Heinisen mukaan iäkkäiden puolisoiden ei ehkä pitäisi valtuuttaa toisiaan, ainakaan ilman toissijaisen valtuutetun nimeämistä. Useimmiten sopiva henkilö löytyy omasta perheestä.
”Valtuutetun ei tarvitse toimia kaikissa asioissa yksin, vaan tarpeen mukaan eri tilanteita varten voi määrätä eri henkilön. Valtuutusta voi ja kannattaakin tarpeen mukaan myös muuttaa tai nimettyjä henkilöitä vaihtaa elämäntilanteiden muuttuessa.”
Heininen kertoo työssään törmänneensä tilanteisiin, joissa valtuutuksen tekemistä on jälkeenpäin kiitelty. Ennalta arvaamattomaan toimintakyvyn menetykseen on tällöin varauduttu ja tilan toimintaa on saatu jatkettua helpoimman kautta.